maanantai 25. helmikuuta 2019

Venäjän valtion­televisiossa esiteltiin ydinase­iskujen kohteita Yhdysvalloissa...

Hmmmmm - vai niin - järjetöntä uhoamista ja sapelinkalistelua. Kohdekarttoja on turhanpäiväistä esitellä, sillä kohteet on varmasti molemmin puolin tiedossa tarkkoine koordinaatteineen...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Ulkomaat

Venäjän valtion­televisiossa esiteltiin ydinase­iskujen kohteita Yhdysvalloissa

Räyhäkansallinen Dmitri Kiseljov on aiemmin julistanut ohjelmassaan, että Venäjä pystyy muuttamaan Yhdysvallat radioaktiiviseksi tuhkaksi.

VENÄJÄN valtiontelevisio esitteli sunnuntai-illan lähetyksessään yhdysvaltalaisia sotilaskohteita, joihin Venäjä iskisi ydinsodan sattuessa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Lähetyksessä myös uhottiin, että Venäjän uudet hypersooniset ohjukset kykenevät tavoittamaan maalinsa alle viidessä minuutissa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on viime aikoina useaan otteeseen nostanut esiin kehitteillä olevat hypersooniset Avangard-taistelukärjet. Hypersooninen tarkoittaa, että ohjus kulkee moninkertaisella äänennopeudella.

Ydinasepuheet on suunnattu sekä kotiyleisölle että Yhdysvalloille, kirjoittaa HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen äskettäisessä analyysissään.
SUNNUNTAI-ILLAN ohjelma oli Reutersin luonnehdinnan mukaan ”poikkeuksellinen jopa Venäjän valtiontelevision joskus sotaisilla standardeilla”.

Kyse oli Vesti Nedeli -ohjelmasta, jota vetää räyhäkansallinen Kremlin äänitorvi Dmitri Kiseljov. Hän näytti katsojille Yhdysvaltain karttaa ja listasi ”presidentin tai sotilaallisia komentokeskuksia”.

Ydinaseiskujen kohteita olivat muun muassa puolustusministeriö Pentagonin rakennus Washingtonin liepeillä sekä Yhdysvaltain presidentin maaseututilukset Camp Davidissä Marylandissä.

Kiseljovin kartalla oli myös koulutustukikohta Fort Ritchie Marylandissä ja ilmavoimien tukikohta McClellan Kaliforniassa. Fort Ritchie lakkautettiin vuonna 1998 ja McClellan vuonna 2001.

PUTININ RETORIIKAN ja Kiseljovin uhon voi nähdä Venäjän pyrkimyksenä vakuuttaa sekä omille kansalaisilleen että lännelle ja erityisesti Yhdysvalloille, että Venäjä on yhä suurvalta.

Ydinasepuheet kielivät joka tapauksessa kansainvälisen politiikan kasvaneista jännitteistä.

”Nyt emme uhkaa ketään, mutta jos sellainen tilanne tulee, vastauksemme on välitön”, Kiseljov teki tiettäväksi.

Yhdysvaltain-vastaisuus on Kiseljovilla suorastaan tavaramerkki. Aiemmin hän on ohjelmassaan julistanut, että Venäjä pystyy muuttamaan Yhdysvallat radioaktiiviseksi tuhkaksi.

Reuters pyysi Kremliä eli presidentinhallintoa kommentoimaan sunnuntain ohjelmaa, mutta Kremlistä vastattiin, ettei se sekaannu valtiontelevision toimituksellisiin ratkaisuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti