Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla, eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä ...

Hmmmmm - niinpä - eläimissä on voimaa. Oma kokemukseni liittyy meille ajautuneeseen kotikissaamme Häkkiseen...

Rakensimme/rakennutimme Kemiin takaisin tultuamme omakotitalon 1982. Paikallisen lukkoliikkeen omistaja, iso, hiljainen ja synkkäilmeinen "miehenroikale" laittoi lukot kuntoon.

Keittiömme pöydän ääressä hän kirjoitteli palvelustaan laskua, kun em. kotikissamme ilmestyi kyhnäämään hänen jalanjuureen. 

Lukkomiehen ilme suorastaan kirkastui! Olisipa ollut kamera juuri sillä hetkellä käytössä! Mies nosti kissan syliinsä, silitteli ja leperteli sille iloisena.

Olemme - minä ja vaimoni - usein muistelleet em. tapahtumaa. Kertakaikkiaan mikä muodonmuutos ihmisessä tapahtuikaan...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:





Lujasti lempeä | Kolumni


Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla, eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä 

Syvä kiintymys eläimeen voi kannatella kokonaista elämää, kirjoittaa Maaret Kallio.

Maaret Kallio


Julkaistu: 13.2. 2:00 , Päivitetty: 13.2. 9:10

PYSÄHDYM­ME pit­källä ajo­matkalla huolto­asemalle tank­kaa­maan lapsia ja autoa. Perheen kiiruh­taessa sisälle jään pihalle pissattamaan pikkuruista koiranpentuamme, joka lähtee hortoilemaan kellastuneelle nurmikolle hajuista hurmaantuen.

En voi olla huomaamatta seuraavaa tulijaa. Hän saapuu valtavalla mustalla moottoripyörällä, joka jyrisee jo kaukaa. Pyörän selästä nousee suurikokoinen mies, joka vetää kaljun päänsä esiin kypärän suojasta. Mies katsoo minua ja koiraa tuimin ilmein, pikimustissa vaatteissaan, silmien välisten pystyryppyjen syvetessä.

Sitten hän kävelee suoraan kohti, eikä perääntymiselle tunnu jäävän pienintäkään tilaa.

”Saanko mä silittää tota?” mies kysyy tiukalla äänellä. Annan luvan, ja mies kyykistyy pennun ääreen, nostaen tämän hetkessä sylinsä korkeuksiin. Koiraa sylissään tiiviisti silittäen mies alkaa kulmiensa alta kertoa: ”Meilläkin oli naapurissa cockerspaniel, kun mä olin pieni. Siitä ei oikein kukaan pitänyt huolta, joten mä kävin aina ulkoiluttamassa sitä koulun jälkeen. Joka päivä, vuositolkulla. Kunnes yhtenä päivänä sitä ei enää ollut.”

Karski ja pelottavakin mies muuttuu silmissäni pieneksi pojaksi, joka kerran piti koirasta huolta. Kumpikohan mahtoikaan olla enemmän toiselle: poika koiralle vai koira pojalle? Mies silittää hiljaa pikkuruista koiraani ja tuntuu uppoutuvan muistoihinsa.

Seisomme huoltoaseman pihalla aivan vaiti. Minä, pentu ja moottoripyörämies.

KUN perheeseemme tuli viime keväänä koiranpentu, tutustuin uudenlaiseen Suomeen. Vuosia samoilla reiteillä kulkeneet kivikasvoiset ihmiset sulivat hymyyn pienen pennun taapertaessa tiellä vastaan. Isot miehet, pienet tytöt, vanhukset ruttuisine sormineen ja hienostorouvat huiveineen pysähtyivät pyytääkseen lupaa silittämiselle.

Ajatella: Silittämiselle.

Miten paljon pehmeämmäksi kotiseudut muuttuivat vain siksi, että minusta jatkui hihna, jonka päässä hortoili koiranpentu. Lukemattomissa kohtaamisissa ja silityksen hetkissä tuli todistetuksi, miten eläin voi avata ihmisestä yhteyden johonkin ennalta arvaamattoman pehmeään.

Hyvät ja hellät eläinkokemukset liittyvät monien lämpimimpiin lapsuusmuistoihin. Eläin on usein suuri ilo ja lohtu aikuisellekin. Yksinäistä rauhoittaa lemmikin rinnalle asettuva hengitys. Koira kutsuu mielensä maahan painanutta kannatteleville kävelyille. Hevosen herkkä viisaus henkii turvaa ja tarkkanäköisyyttä. Hellyydestä hämmentyvä teini taipuu silityksille karvakuonon turkkiin upoten.

Syvä kiintymys eläimeen voi kannatella kokonaista elämää.

PARHAIMMILLAAN eläin on kuin turvallinen ystävä, ja suru ystävän menetyksestä on suuri ja todellinen. Erityisen suuri merkitys eläimellä voi olla silloin, kun ihmissuhteiden antamassa turvassa on esiintynyt paljon puutteita. Eläimen lempeä katse voi vahvistaa hyvän kokemusta itsestä. Vastuu karvakuonosta voi kannatella eläimen lisäksi myös lasta.

Tässä elämässä merkitsee valtavan paljon olla odotettu jollekin.Siksi häntäänsä heiluttava karvakuono voi koskettaa syvintä ja pehmeintä meissä. Lasta sisällämme.

Tekstin lähteenä on käytetty lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kirjaa Kiintymyssuhteet elämänkaaressa (Duodecim 2018).