KYLLÄ minusta huolta pidetään. Niin aina vastaan lapsille, kun he käyvät täällä ja kysyvät vointeja. Pyydän saada käydä suihkussa päivää ennen kuin he saapuvat. Milloin he viimeksi kävivät? Onko siitä viikko, kaksi vai kuukausi? Taisi olla kesällä. En halua huolestuttaa heitä. En halua olla vaivaksi, vanha ihminen.
Muistini oikuttelee, mutta se saattaa olla vain hyväksi. Tuntuu siltä kuin äsken olisin saanut vieraita.
Huolta kyllä pidetään. Hetki sitten kävi hoitaja peittelemässä minut, etten vilustu. Ei ole hänen vikansa, että makaan lattialla. Hänellä on aina kiire. Kun muistelen nuoruuttani, ei minunkaan haaveammattini ollut päästä vaihtamaan vanhusten vaippoja.
Nyt on niin pimeä, etten näe kelloa, mutta tiedän, että se on vartin yli viisi aamulla. Silloin aina kupsahdan sängystä lattialle. Minulla on melkein kaksi tuntia aikaa miettiä omiani ja maailman asioita ennen kuin aamuvuorolainen saapuu ja minut nostetaan takaisin sänkyyn, parempaan talteen.
Se on kuulkaa työturvallisuusjuttu. Mitä siitäkin tulisi, jos kolmekymppinen naisihminen alkaisi yksikseen ponnistella minua takaisin sänkyyn? Loukkaisi vielä itsensä. Painan sentään melkein viisikymmentä kiloa.
KENTIES juuri siksi meille annetaan ruokaa vähänlaisesti, että joskus tulevaisuudessa myös yksinäinen yövuorolainen jaksaisi nostella meitä takaisin sänkyyn. Tämä voi olla tutkittu seikka. Mitäs me vanhukset nykyajan asioista tiedetään. Kunhan vain ei oltaisi vaivaksi.
Onhan se hoitajalle Herra nähköön tuskastuttavaa ährästää meitä ryppyisiä akkoja ja ukkoja takaisin sänkyyn. Eikä mikään takaa, ettemmekö me kolahda takaisin lattialle heti, kun yövuorolainen selkänsä kääntää.
LONKKAAN tulee varmasti mustelma, mutta ei se ole murtunut. Hyvää asentoa ei tahdo löytyä. Lattia tuntuu kovalta ja vaippa täydeltä. Jospa meidät laitettaisiin illalla nukkumaan suoraan lattialle? Silloin ei kukaan putoaisi eikä satuttaisi itseään eikä yövuorolaisen tarvitsisi peitellä meitä.
Kun sänkyjä ei tarvittaisi, meidän hoivaaminen ei tulisi niin kalliiksi. Onko ajateltu sitä, että meille sijattaisiin vuoteita myös käytävien lattioille? Meitä mahtuisi taloon enemmän.
En näe kelloa, mutta tiedän sen olevan aamukuuden vaiheilla. Ristiselkääni alkaa sillä kellonlyömällä kolottaa. Ovet kolahtelevat, askeleet kopisevat ohi.
Tein neljäkymmentä vuotta töitä ja veroja maksoin. Ei niillä ansioilla kai sitten tämän kummempaa saa. Joku on jossain tarkkaan laskenut, mitä meikäläiselle kuuluu.
TUNTI on lyhyt aika takana, mutta pitkä edessä, kun makaa lattialla. Muistan rakkaan Suomemme satavuotisjuhlat. Siniristiliput liehuivat ja Maamme-laulua soitettiin harva se päivä. Minua lohduttaa, että saan viettää elämäni iltaa maailman parhaassa maassa.
Miltäpä tuntuisi elellä vanhuksena sellaisessa maassa, joka ei ole maailman paras? Siellä eivät olisi vanhusten asiat hyvin. Siellä olisi varmasti kovemmat lattiat ja yövuorolaisen päälleni laskema peitto ohuempi.
VIIMEKSI kun lapset ja lapsenlapset vierailivat, pienin heistä purskahti itkuun ja kuiskasi, mitä pahaa mummi on tehnyt. Ei minulla ollut sydäntä sanoa pikkuiselle, että vanhuus on se rikos, johon mummi on syyllistynyt, ja siitä häntä nyt rangaistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti