keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 37...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Ensimmäinen vuosi Kemin kulttuuriasiainlautakunnan jäsenenä oli takana. Mielenkiintoinen vuosi, josta päällimmäisinä jäivät mieleen tuo teatterinjohtajavalintasählinki ja koulutusavustuspäätökset. Toki jonkinlaisia muutoksen tuuliakin oli aistittavissa...

Oliko minulla ollut mahdollisuus vaikuttaa kuntapolitiikkaan, mene ja tiedä. 

Ensimmäisen lautakuntavuoden aikana aistin voimallisesti sen, että taustalla on koko ajan menossa eräänlainen peli, jossa rivijäsenellä ei ollut erityisen suurta vaikuttamismahdollisuutta. 
Taustaryhmällä kukaties jonkinlainen, mutta Kemiä ja Kemin Keskustan ryhmääkin pyöritti silloin ja näyttää pyörittävän edelleenkin sosiaali- ja tarveyslautakunta.

Näin se on kaikessa karuudessaan nähtävä. Viime aikoina koulutuslautakunta näyttää nostavan profiiliaan > Vasemmistoliiton puheenjohtaja. Sellainen tietää yleensä "rahan palamista" = velan lisäämistä...


_____________________________________________________________________



Kulttuuriasiainlautakunnan ensimmäinen kokous 1/2002 29.01.2002, joka pidettiin silloisessa Historiallisessa museossa, oli mielenkiintoinen lähinnä siksi, että kokouksessa käsiteltiin poikkeuksellisen monta aloitetta:

Aki Pyykön aloite Severomorskin, Kemin ja Cherbourgin yhteistyöstä

Aki Pyykön ehdotus teatterin ensi-illoista ja taidenäyttelyn avajaisista

Aloite määräaikaisen/tilapäisen työntekijän palkkaamiseen museotoimielle - Ossi Liiten

Valtuutettu Teija Jestilän ja SDP:n valtuustoryhmän aloite nuorten kotiintuloajoista

Pertti Henttisen aloite lasten ja nuorten kulttuurikasvatuksen edistämiseksi koulun ja kulttuurin yhteistyöllä

Luin pöytäkirjoista huolellisesti läpi em. omat aloitteeni/ehdotukseni. Olen tälläkin hetkellä vahvasti kirjoituksieni takana. Onneksi esittämiini asioihin jotain muutoksia on toteutunut.

Tuo ensimmäinen aloitteeni perustuu Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- kirjauksiin vuodelta 2001:

Vuosi 2001
On tutkittu ja etsitty uusia mahdollisuuksia pitää kuvataidenäyttelyitä sekä Suomessa että Keski-Euroopassa, lähinnä Ranskassa. Asiat em. osa-alueella ovat toistaiseksi avoimia.
Syyskuussa Kemin kaupunginteatterissa esiintyi Severomorskista tanssiryhmä MASTEROK ja lauluryhmä ESSE, molemmat todella tasokkaalla ohjelmalla…
Lokakuussa Anatoly Sergienkon ja Ivan Voronin yhteistyössä Olli Rädyn kanssa ovat toteuttaneet kuvataidetapahtuman Virroilla NUUTTI GALLERIASSA.
Tavoitteena on ollut tehdä työtä – maalata akvarelleja, öljyväritöitä, sekatekniikkatöitä, tms. – joita osittain otetaan mukaan pidettävään näyttelyyn em. galleriassa.
Tavoite on toteutunut, näyttely pystytetty/avattu auki loka-marraskuussa.

Kyseisen matkan yhteydessä em. kuvataiteilijat kävivät myös Tampereella ja Helsingissä, jossa oli alustavien – Olli Rädyn toimesta – käytyjen neuvottelujen kautta oli avautunut mahdollisuus kuvataidenäyttelyn pitämiseen keväällä, todennäköisesti huhtikuussa 2002 Venäjän kulttuuri- ja tiedekeskuksessa.
Syksyisellä matkalla, joka toteutettiin henkilöautolla molempiin suuntiin Kemin kautta, oli mukana myös severomorskilainen ammattivalokuvaaja Alexei Kuznetsov.

Severomorskin, Kemin ja Cherbourgin merikaupunkiyhteistyöstä viime kädessä vastauksena oli ...

Edellä olevan perusteella Kemin kulttuuritoimi asettaa etusijalle merikaupungeista Arkangelin ja Kaliningradin.

Hmmmmm - vai niin ja hohhoijaa...

Teatterin ensi-illoista ja taidenäyttelyn avajaisista liittyvänä huomasin sohaisseeni ampiaispesään kirjoittaesani Kemin kaupungin ns. poliittisen eliitin nautintaoikeuksista.

Vastauksissa tulee esiin tunkkaiset - iät ja ajat - toteutuneet perinteiset käytännöt.

Näiltä osin muutoksen tuulet saivat vielä odottaa tuloaan. Sen toi aikanaan vielä kurjempi/tiukempi taloudellinen tilanne, jolloin oli kerta kaikkiaan pakko säästää ja luopua hiukan omista "saavutetuista eduista ja nautintaoikeuksista"... 

Kokouksessa oli esillä myös Kemin keskialueiden yleiskaava, joissa näkyi silloisen yleiskaava-arkkitehdin Sinikka Ulander-Rauma kynäjälki. Kaikilta lautakunnilta oli pyydetty lausunto asiasta. 
Tuohon aikaan Kemin kaupunginjohtajana oli Kalervo Ukkola, apulaiskaupunginjohtajana Jorma Virtanen. Viimeksi mainitun kanssa kulttuuritoimenjohtaja Unto Käyhkö tuntui vääntävän henkisesti kättä tämän tästä...

Kulttuuriasiainlautakunta keskusteli Kemin keskialueiden yleiskaavasta, laaditusta lausunnosta ja päätti käsitellä asiaa 5.2.2002 pidettävässä kokouksessa.

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti