Kävimme viimeksi Selkäsaaressa vajaa viikko sitten keskiviikkona 06.09.2017. Tänään aamulla päätimme lähteä pikakäynnille saareen.
Rantautuminen onnistui hyvin, vesi oli sopivan korkealla. Tällä kerralla rantahietikolla ei ollut hirvenjälkiä.
Valmistauduimme - taas - "olemaan vaan". Rauhoiduttuamme terassille korppi kierteli mökin ympärillä uusin äänin. Mitä lie halusi meille viestittää.
No - istuskelimme hetken aikaa ja kuuntelimme korppia lukuun ottamatta hiljaisuutta.
Kuinka ollakaan ei mennyt kovinkaan kauan, kun vaimoni sanoi käväisevänsä lähimaastossa puolukoita ja sieniä katsomassa.
Minä jatkoin kivien kaivamista etupihalta. Olin aikaisemmilla kerroilla saanut useita kiviä ylös, yksi iso oli vielä montussa.
Kyllä täytyy monta kiveä ottaa ylös saadakseen yhden ison kiven liikkeelle. Samalla jouduin katkaisemaan muutaman ohuen kuusenjuuren.
Vaimoni palasi lähimaastosta > muutama litra puolukoita ja vähän sieniä. Kahvittelimme ja söimme jugurtit. Vaimoni vielä vähin siivoili ja minä yritin saada ison, montussa oleva kiven pystyyn.
Siihen se vielä jäi, vaikka minulla oli hyvät vipuviritelmät. No seuraavalla kerralla sitten...
Pohdiskelin itsekseni: Mikä on uteliaisuuden huippu? No jos ei ihan huippu mutta aikamoista uteliaisuutta on katsoa satoja, tuhansia, kymmeniätuhansia vuosia paikoillaan olleen kiven alapuolta, miltä se näyttää. Sitä minä olin tekemässä. Kyseessä on aika iso kivi...
Lähdimme paluumatkalle, pilviä alkoi kertyä taivaalle ja koillistuuli voimistua.
Merellä ei ollut liikennettä, Hahtisaareen saavuttuamme ilmassa oli aistittavissa työn ääniä läheiseltä rivitalotyömaalta - hyvä niin. Mukava saarikäynti taas kerran...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti