sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat: Laskelmat todistavat tuloerojen kasvavan...

Kuinka monta kertaa olen itsekin kirjoittanut eri yhteyksissä tekstejä tyyliin: Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Näin se menee eikä loppua ole näköpiirissä. Ainoa lohtu on mielestäni siinä, että nykyisin Suomessa on kuitenkin suhteellisen hyvät, vaikkakin osittain repaleiset turvaverkot, etteivät  ihmiset putoa aivan tyhjän päälle.

Monesti mekin - minä ja vaimoni - olemme vuosikymmenien saatossa jutelleet niistä ajoista, jolloin pojat olivat pieniä ja vaimoni oli kotona heitä hoitamassa. Kyllä silloin oli vähän rahaa käytettävissä...  


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat: Laskelmat todistavat tuloerojen kasvavan

Rikkaiden ja köyhien välinen ero on pysynyt melko tasaisena toistakymmentä vuotta, mutta ero alkaa nyt revetä.
Tuloerot



Ihmiset saavat ruokaa leipäjonossa.
Toni Pitkänen / Yle
Pitkän tasaisen jakson jälkeen ero pieni- ja suurituloisten välillä on laventunut. Perussyyt tuloerojen kasvulle löytyvät yleisestä talouskehityksestä ja Suomen hallituksen leikkauspolitiikasta, sanovat Ylen haastattelemat asiantuntijat.
Pörssiosakkeiden arvonnousu on jatkunut jo pitkään ja osinkojakin maksetaan vuosi vuodelta enemmän. Finanssivarallisuus siis kasvaa etenkin heillä, joilla sitä on jo ennestään. Toisaalta hallituksen ensi vuodeksi laatima budjetti leikkaa sosiaalietuuksia, joita maksetaan eniten pienituloisille.
Veronkevennykset puolestaan alentavat hyvätuloisten verotusta. Välilliset verot, kuten valmiste- ja polttoaineverojen korotukset vähentävät suhteellisesti enemmän pienituloisten käytettävissä olevia tuloja kuin suurituloisten.
– Tuloerot voivat kasvaa siitä syystä, että suurimpia tuloja selittävät eniten pääomatulot, jotka ovat nyt ilmeisesti voimakkaassa kasvussa. Lisäksi alimpia etuuksia on jäädytetty. Tuloerojen kasvua on aiemmin hillitty verotuksella, mutta nyt tämä hillitsemislinja on pysähtynyt, tutkimuskoordinaattori Ilpo Suoniemi Palkansaajien tutkimuslaitokselta tulkitsee.

Jyrkkä muutos osui 90-luvulle

Suomalaisten tuloerot olivat korkeimmillaan sotien jälkeen ja pienenivät 1970-luvulle asti. 1990-luvun laman jälkeisellä nousukaudella tuloerot lähtivät jyrkkään kasvuun, mutta vuosituhannen alussa meno tasoittui.



Tuloerot vuosina 1966-2018
Eduskunnan tietopalvelun ennuste (punaisella) osoittaa, että tuloerot lähtevät pieneen nousuun.Yle Uutisgrafiikka

– Noususuhdanteen alkuvaiheessa erot kasvavat verraten nopeasti. Tuloerojen kasvu tasaantuu nousun tasaantuessa ja laajentuessa esimerkiksi palkankorotuksiin ja ehkä myös paineisiin kohentaa tulonsiirtoja. Se, kääntyvätkö tuloerot taas laskuun on sitten eri asia. En jäisi siitä henkeäni pidättelemään, Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti toteaa.

Ero levenee jälleen

Rikkaiden ja köyhien välinen ero on siis pysynyt melko tasaisena toistakymmentä vuotta.
Eduskunnan tietopalvelun laskelmien mukaan ero olisi alkanut taas revetä. Laskelman(siirryt toiseen palveluun) (ladattava PDF-tiedosto) oli pyytänyt vasemmistoliitto.
Selvityksen tulos oli, että väestön alimmissa tuloryhmissä tulot vähenevät vuosien 2015–2018 aikana. Sen sijaan ylimmissä tuloryhmissä käytettävissä olevat tulot kasvavat.
– Näyttää siltä että tuloerot voivat jatkossakin kasvaa. Sinänsä tämä politiikkamuutos ei ole hirveän suuri, jos sitä katsoo pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi tämän hallituksen toimenpiteiden vaikutus on hyvin pieni eli sellaista isoa muutosta siinä ei ole, tutkimusprofessori Kaisa Kotakorpi Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta sanoo.
Eduskunnan tietopalvelun laskelmiin sisältyi myös tuloerojen kehitys vuosina 2017–2018. Näiden kahden vuoden aikana käytettävissä olevat tulot vähenevät kaikissa tuloryhmissä, eniten kuitenkin alimmissa.
Pääministeri Juha Sipilä myönsi keskiviikkona A-studiossa, että hallituksen politiikka on iskenyt enemmän pieni- kuin suurituloisiin ja lisännyt eriarvoisuutta.Samalla Sipilä toivoi, että seuraavaksi hallitus pystyy puuttumaan eriarvoistumiseen.
Tuloerojen kasvamisesta on kirjoittanut myös Helsingin Sanomat(siirryt toiseen palveluun).
Korjaus 15.9. klo 12:16: Grafiikka korjattu vuosien 1995-2015 väliseltä ajalta väärien vertailuvuosien takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti