sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ei voi olla totta, sano...

En kerta kaikkiaan voinut olla kuulematta hurjaa tarinointia. Eräässä liikkeessä kuulin kovaäänistä kailotusta, joka liittyi opiskeluun, opintolainoihin, valmistumiseen ja työttömyyteen/työllistymiseen.

Kyseinen henkilö väitti, että kenenkään ai kannata valmistua, vaan roikkua - tässä tapauksessa - yliopiston kirjoilla niin kauan kuin mahdollista ja nauttia yliopiston eduista. 

Opintolainan ottaminen oli kailottajan mielestä täyttä hulluutta, vaikka lainakorot ovatkin tällä hetkellä naurettavan alhaalla. Mitä ne ovat muutaman vuoden päästä, em. henkilö tuntui etukäteen "herkuttelevan"...

On kuulemma aivan järjetöntä "ottaa paperit ulos = valmistua" työttömäksi. Missään ei ole koulutellullekaan henkilölle töitä, hän jonkinasteisessa hurmoksessa tuntui paasaavan.

Ei jumalavita ajattelin, ei voi olla totta, mutta en puuttunut tilanteeseen. Sillä ei olisi ollut mitään myönteistä tässä tapauksessa saavutettavissa.

Tällä tavalla niitä "peräkamarin poikia ja tyttöjä" siunaantuu. Vanhemmat eivät ymmärrä löysätä ja päästää nuoret normaaliin elämään. Napanuora on liian vahva. Taitaa olla nailonköyttä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti