keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 36...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Viidennessä kokouksessa 5/2001 20.09.2001 ensimmäistä kertaa sain tuntumaa talousarvion toteutumavertailuun sekä taloussuunnitelma (2002-2005) - ja talousarvio (2002) prosessointiin. Virkamiehet olivat laatineet pohjaesitykset, jotka eivät aiheuttaneet kovinkaan aktiivista keskustelua.

"Raamit" eli talouden realiteetit ja kaupunginhallituksen tiukka ohjeistus oli lähes käsin kosketeltavissa.

Toisaalta esiin tuli erittäin selkeästi epäsuhta/epäoikeudenmukaisuus lautakuntien kesken.
Tuntui siltä, että sosiaali- ja terveyslautakunta tekee mitä haluaa, raamit paukkuvat eikä sille voida/ei haluta voida mitään.

Toiset lautakunnat sinnittelevät ja yrittävät pysyä ns. raamissa. Todettakoon kertauksena, että kulttuuriasianlautakunta on rahankäytön sunteen pienin lautakunta.

Tosin esiin tuli voimallisesti tosiasia, että vaikeinakin aikoina Kemin kaupungilla on ollut omaperäisen kulttuurikaupungin maine. Vähillä veromarkoilla on saatu kuitenkin paljon aikaa,,,

Kulttuurilautakunnan "peukalon alla" ovat kuitenkin kaikille kemiläisille ja osittain ulkokuntalaisillekin kuuluvia  asioita: Museotoimi, Kirjasto, Teatteri, Liikuntapalvelut, Nuorisotyö ja Musiikki

Tällaiseen kuntapoliittiseen maailmaan minä olin pyrkinyt, päässyt.
____________________________________________________________________________

Kulttuuriasiainlautakunnan kuudes kokous 6/2001 oli 31.10.2001. Kyseisessä kokoukseesa en ollut läsnä. Syynä oletettavasti oli päällekkäinen, omaan opetustyöhön liittyvä meno tai luottamustehtävä pääkaupumkiseudulla.

Taidemuseon intendentti Pekka Rönkkö oli kuollut. Kulttuuritoimenjohtaja Unto Käyhkö oli kirjoittanut muistokirjoituksen Helsingin Sanomiin 25.10.2001.

TS 2002-2005/TA 2002 uudelleen käsittely oli em. kokouksen tärkeimpänä tehtävänä.

Lisäksi teatterinjohtajan valintaprosessi sai uuden käänteen Eero Siren ilmoitettua jäävänsä osa-aikaeläkkeelle. Samalla hän toivoi voivansa jatkaa dramaturgina.

Teatterinjohtajan virka tuli uudelleen hakuun> hakuaika 15.11.2001-15.3.2002.

Päätettiin perustaa lähes "uusvanha" työryhmä teatterinjohtajan viran täyttämistä varten. Itse en kuulunut edelleenkään em. työryhmään - hyvä niin.

Kulttuuriasianlautakunnan seitsemäs kokous 7/2001 11.12.2001 oli taas näitä koulutusavustuskyllästeisiä kokouksia.

Lisukkeena oli Kemin taidemuseon kevään 2002 näyttelyt. Mielenkiintoinen kokonaisuus, josta mainittakoon 8.3.-7.4.2002 (avajaiset 7.3.) Merja Laine. Olin em. taidenäyttelyn avajaissanojen esittäjänä sittemmin...

Vuoden viimeinen kokous oli ns. ravintolakokous jouluaterioineen. Mukavanmyönteinen kokousilmapiiri. Kokouksessa oli läsnä kaksi varajäsentä.

Ensimmäinen vuosi Kemin kulttuuriasiainlautakunnan jäsenenä oli takana. Mielenkiintoinen vuosi, josta päällimmäisinä jäivät mieleen tuo teatterinjohtajavalintasählinki ja koulutusavustuspäätökset. Toki jonkinlaisia muutoksen tuuliakin oli aistittavissa...


Oliko minulla ollut mahdollisuus vaikuttaa kuntapolitiikkaan, mene ja tiedä. 

Ensimmäisen lautakuntavuoden aikana aistin vomallisesti sen, että taustalla on koko ajan menossa eräänlainen peli, jossa rivijäsenellä ei ollut erityisen suurta vaikuttamismahdollisuutta. Taustaryhmällä kukaties jonkinlainen, mutta Kemiä ja Kemin Keskustan ryhmääkin pyöritti silloin ja näyttää pyörittävän edelleenkin sosiaali- ja tarveyslautakunta.

Näin se on kaikessa karuudessaan nähtävä. Viime aikoina koulutuslautakunta näyttää nostavan profiiliaan. Sellainen tietää yleensä "rahan palamista" = velan lisäämistä...

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti