perjantai 15. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 39...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Varsinaisen kulttuuriasiainlautakunan kokouksen esityslistalla oli em. aloite, Kemin keskialueiden yleiskaava, Pentti Henttisen aloite lasten ja nuorten kulttuurikasvatuksen edistämiseksi koulun ja kulttuurin yhteistyöllä ja talousarvion 2001 toteutuminen tulosalueittain, tulostavoitteet ja suoritteet. 

Niin kuin tarkkaavainen lukija muistaa, edellisessä kokouksessa tekemäni kaksi aloitetta oli 
ammuttu lennosta alas kaikilla piipuilla - valitettavasti. 
Niissä oli konkretiaa, sen sijaan em. aloitteet olivat selkeästi poliittisten irtopisteiden keruutaa esittäjiensä mukaisesti.

Tässä yhteydessä en kommentoi listalla ollutta Kemin keskialueiden yleiskaava-asiaa.
____________________________________________________________________

Kolmas kokous 3/2002 19.03.2002 pidettiin klo 18.00-19.35 Hepolan koululla.

Esityslistalla oli mm. aloite Suomen Kähertäjämuseon siirtämisestä Marttalasta keskustaan, Pertti Henttisen aloite, Suomen museoliiton 79. vuosikokous ja valtakunnalliset museopäivät ja Kulttuuritoimen apurahat vuodelle 2002.

Kemin museotoimen lausunnossa suhtauduttiin myönteisesti kähertäjämuseon siirtämiseen ja samalla esitettiin, että se yhdistetään samoihin tiloihin Suomen Värimuseon kanssa. Kulttuuriasiainlautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Pertti Henttisen aloite eteni kuin juna. Siihen oli saatu nippu lausuntoja, myönteisiä sellaisia. 
Siksi kulttuuriasiainlautakunta päätti toteuttaa aloitteen ja perustaa toteuttamista varten - minkäpä muun kuin työryhmän, johon kuului jäseninä Pertti Henttinen, Unto Käyhkö, Eero Siren, Leena pitkänen, Sarianne Soikkonen ja Outi Hyvönen. Lisäksi lautakunta pyysi koulutuslautakuntaa ja musiikkitoimen yhteislautakuntaa nimeämään edustajansa sekä nuorisoasianneuvottelukuntaa nimeämään kaksi edustajaansa työryhmään.

Jos edellä mainitulla porukalla ei synny tulosta, niin ei millään...


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti