Näin iän karttuessa sitä alkaa muistella menneitä niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut.
Itseäni on jäänyt hiukan vaivaamaan kaksi (2) tapahtumaa, joissa minun olisi pitänyt sanoa sanottavani.
Ensimmäinen oli 1960-luvulla opiskeluaikainen tapahtuma, jossa luokan kellokkaat, äänikellot sauhusivat erääseen opettejaan kohdistuvia koevastausprotesteja, että vastataan vain tiettyyn määrään koekysymyksiä.
Heidän tavoitteena oli tasoittaa koetuloksia, kun laiskuuttaan eivät viitsineet paneutua asioihin=eivät viitsineet yksinkertaisesti lukea em. opettajan kiistatta runsaslukuisiin koekysymyksiin.
En puuttunut asiaan. En sanonut, että tämähän on aivan lapsellista ja typerää, jolla ei ole mitään järkevää jatkumoa. Lisäksi kyseiset protestit opettaja kyllä huomaa välittömästi.
Toinen oli eräässä 2000-luvun alun kuntapoliittisessa - oman ryhmän - tapahtumassa, jossa en saanut sanotuksi, että näin ei kannata kerta kaikkiaan menetellä. Koettakaa nyt vähän ajatella asiaa järkevästi.
Edelliseen liittyen kommentoin asiaa jälkikäteen sähköpostiviestin, kirjoituksen muodossa tapahtumassa olleille, se aiheutti kiistattomasti ja oikeutetustikin närää. Se sähköpostiviesti kukaties olisi ollut parasta jättää kirjoittamatta. Tunnustan, se oli sarjastamme "jälkiviisautta".
Saattaa olla, että joskus muulloinkaan en ole saanut suutani oikeassa paikassa auki, mutta sitä en tässä ja nyt muista.
Pääsääntöisesti nykyisin saan itse sanotuksi mm. kokouksissa oman mielipiteeni, jos katson sen tarpeelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti