tiistai 8. tammikuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Tutut aamukuviot, jonka jälkeen takkahuoneen puulaatikon ja ison pärekorin täyttäminen betonikärryllisellä puita. 
Siinä on jotakuinkin viikon puuannos ohuita mäntyklapeja ja perinteisiä koivuklapeja.

Tuli puhelu tuntemattomasta numerosta, johon taas erehdyin vastaamaan. Tällä kerralla naishenkilö kertoi - ilmaisista viemärikuvauksista - kerroin, että tässä alkuvuodesta on niin paljon erilaisia aktiviteetteja, että asia ei ole ajankohtainen.
Edelleen meitä eläkeläisiä pommitetaan erilaisilla rakennuksiin liittyvillä palveluilla ihan häiriöksi saakka.
Mikäli jatkossa esiintyy tarvetta, olemme päättäneet ottaa/ostaa palvelut paikallisilta toimijoilta.

Sen verran kipakka pakkassää, että tuttu ohikävelijä ei jäänyt tällä kerralla tonttimme kohdalla juttelemaan. Sen sijaan tuttu polkupyöräilijä pysähtyi pipo korvilla vaihtamaan muutaman sanan...

Pistin Lantikan käyntiin. Se on poikkeuksellisesti ollut ulkosalla, kun Mersu on ollut pari päivää päärakennuksen autotallissa sulamassa ja lämpenemässä. Käyn sen huomenna katsastamassa Kemin Karjalahdella A-Katsastuksessa.

Olisin maksanut katsastukseni netin kautta niinkuin ennenkin nettipankin kautta. Katsastuskuvioiden yhdistymisen myötä muutosta on tullut maksukuvioihin  vai olenko rastittanut katsastusaikaa varatessani väärää kohtaa.

Joka tapauksessa sain laskun jostain Klarna.fi:stä. Kun tarkastelin tilaustani, olisi pitänyt kirjautua sisään. 
Siinä vaiheessa alkoi pääkopassani kellot kilkattamaan. Miksi? Siksi, että tuo henkilötunnuksen kirjoittaminen on minulle henkilökohtaisesti tiukka paikka. Sitä en ihan turhaan kirjoittele.

Voi toki olla, että se on niin sanottua hätävarjelun liiottelua mutta siltikin...

Kirjaudu sisään


Sähköpostiosoite

Henkilötunnus







Vaimoni lähti Lantikalla kaupungille asioille/kyläilemään. Pyysin ajamaan auton reissulta palattuaan päärakennuksen päätyyn.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti