sunnuntai 3. elokuuta 2014

Vasemmiston uusi marssijärjestys

Taloustutkimus haastatteli Ylen gallupia varten noin 2 400 henkilöä heinäkuussa 2014. Virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Viimeisimmän kannatusmittauksen mukaan Sdp:n kannatus on historiallisen alhainen, ainoastaan 13,8%.

Saman tasoisissa kannatusluvuissa rypi pari vuotta sitten Suomen Keskusta rp. Keskusta teki erinomaisen puheenjohtajavalinnan. Sipilä on siivittänyt - kenttäväen aktiivisella tuella - kannatusluvut aivan uusiin lukemiin, paalupaikkakin oli jo välillä tovin hallussa.

Tämänhetkinen Keskustan kannatusprosentti on 20,9% heti Kokoomuksen 21,8%:n vanavedessä.

Kokoomus on tehnyt myös puheenjohtajavaihdoksen, Stubb astui kehiin. On mielenkiintoista seurata, kantaako superpopulistinen Stubb-ilmiö kohta nurkan takana oleviin eduskuntavaaleihin saakka...  

Perussuomalaisten kannatus on laskussa. Kuitenkin tällä hetkellä vielä kolmannella sijalla hiukan päälle 16%:n kannatuksella, jytkyt taitavat olla historiaa.

Pienpuolueista Vasemmistoliitto on nostanut kannatustaan oikea-aikaisen hallitusvastuusta irtaantumisprosessin myötä, kannatusluvut tällä hetkellä 9,3% - Arhinmäellä on selvästi pelisilmää...


Kykeneekö Sdp:n uusi puheenjohtaja Rinne saamaan uuden, yhtenäisen marssijärjestyksen puolueeseen ennen seuraavia eduskuntavaaleja? Tällä hetkellä rivit tuntuvat rakoilevat pahanpäiväisesti. Puoluevene vuotaa..

Jäsenistö odottaa konkreettisia tekoja.

Tämän tästä eri lehtien yleisönosastokirjoituksissa tulee esiin aito huoli Suomen vasemmiston tilasta, hajanaisuudesta ja kannatuslukujen murheellisen alhaisista lukemista.

Itsekin olen pohdiskellut asiaa tyyliin: Eikö Suomessa riitä yksi vasemmistopuolue, joka kerää yhteen kaikki sen aatemaailman toimijat?

Edellä mainittujen Sdp:n ja Vaemmistoliiton lisäksi on tukku pieniä, aatemaailmaltaan vasemmistolaisia sirpalepuolueita, jotka eivät yllä eduskuntaan.

Seuraaviin eli kevään 2015 eduskuntavaaleihin vasemmiston yhteisrintama on luonnollisesti utopiaa mutta sitäseuraaviin kukaties kannattanee ainakin yrittää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti