sunnuntai 10. elokuuta 2014

Takavuosien Suomen omistaja

Muistelen mielelläni menneitä, sellaisia asioita, joista olen aikanaan kirjoittanut tekstejä, mutta niitä ei ole julkaistu missään. 

Tässä on eräs sellainen:

Minulla on ollut tapanani Helsingissä käydessäni pistäytyä Senaatintorin läheisyydessä olevassa kirjadivarissa, josta löytyy jonkin verran kirjoja, joiden hinta ei ole ostamisen esteenä – 0,20 euroa/kpl!

Aikanaan ostin säännöllisesti 5-10 kirjaa lähes jokaisella käyntikerrallani. En ole kehdannut tingata paljousalennuksia...

Viimeisimpien kirjojen joukossa oli professori Pentti Kourin kirjoittama kirja Suomen omistaja ja elämäni muut roolit…

Kirja on ilmestynyt jo vuonna 1996. Luin hetki sitten hiukan jälkijunassa kyseisen kirjan. Siinä on paljon 1980-90-luvun asioita, jotka ovat vielä kohtalaisen hyvin muistissa ja joista on itsekin valitettavasti joutunut kiistatta kärsimään maksumiehen roolissa.

Kirjan johdannossa sanotaan: ”Tämä kirja on kertomus yhden ihmisen noususta, tuhosta ja jälleen syntymisestä. Se on kirja minusta, mutta se on yhtä paljon kirja Suomesta. Se on kertomus siitä, miten sattumien kautta askel askeleelta nousin nopeasti tilanteeseen, jossa 1989 talvella olin, niin kuin Suomen Kuvalehden kannessa kerrottiin Suomen omistaja.
Olin yhtiöitteni kautta omistamassa määräysvaltaa kahdessa suurimmassa pankissa, kahdessa suurimmassa vakuutusyhtiössä. Minulla oli merkittäviä omistuksia myös teollisuusyhtiöissä ja kehitysyhtiö Sponsorissa. Kaiken tämän olin saanut aikaan
lainarahoituksella, josta suurin osa tuli KOP:sta”

Mielenkiintoinen kirja, joka valottaa 1980- ja -90-luvun tapahtumia ja antaa tietyille, vielä nykyäänkin talouselämässä/politiikassa vaikuttaville henkilöille ”uudet kasvot” ja mahdollisesti tarvetta uudelleen arviointiin…

1980-luvulla Kouri sai hoidettavakseen globaalin suursijoittaja George Soroksen Suomeen kohdistuvat sijoitukset. Kouri oli myös mukana järjestelemässä ns. Kouri-kauppoina tunnettua Kansallis-Osake-Pankin ja Pohjolan yhteistä Suomen Yhdyspankin epäonnistunutta nurkanvaltaus-operaatiota.

Kirjassa vilisee runsaasti suomalaisia talouselämän vaikuttajia – suuria ja pieniä: Aatos Erkko, Jaakko Lassila, Mika Tiivola, Ahti Hirvonen, Seppo Lindblom, Pekka Herlin, Kari Kairamo, Matti Ali-Melkkilä, Christopher Wegelius, Aarne J. Aarnio, Esko Rekola, Janne Boethius, Erik Stadigh, Pentti Talonen, Juhani Riikonen, Timo Laatunen, Taito Tuunanen, Jaakko Rauramo, Hannes Kulvik, Kaarlo Jännäri, Peter Fryckman, Nalle Wahlroos, Teppo Taberman, Esko Ollila, Paavo Väyrynen, Henrik Kuningas, Paavo Laitinen, Peter Fagernäs, Jukka Härmälä, Juhani Lipsanen, Kalle Isokallio, Simo Vuorilehto, Jorma Ollila, Matti Korhonen, Esko Aho, Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri, Erkki Liikanen, Mauno Koivisto, jne. …

Kuka on tarinan suurin roisto?


Kirjoittajan mielestä siitä ei ole kahta sanaa, sitä en tässä kuitenkaan paljasta. Toki edellä olevan luettelon henkilöistä joillakin on kukaties puhtaita jauhoja pussissa, mutta yksi asia on kirjoittajan mukaan varma, ne henkilöt, jotka tuhosivat Suomen talouden 1980-luvun lopussa, olivat Markku Puntila, Mauno Koivisto, Rolf Kullberg, Harri Holkeri ja Erkki Liikanen.

Mielenkiintoinen luettelo, luettelon henkilöistä vielä yksi on aktiivisesti vaikuttamassa Suomen talouselämässä, vieläpä erittäin merkittävässä asemassa.

Suomen 1990-luvun pankkikriisi lähti liikkeelle. Sitä seurannut pankkituki on Suomen taloushistorian suurin tulonsiirto. On laskettu, että pankkikriisin kokonaiskorvaus oli aikanaan noin 50 miljardia markkaa eli vajaa 8,4 miljardia euroa – ei siis aivan pikkusumma!

Kuka oli maksumiehenä? Sinä ja minä, kukapa muukaan, mutta onneksi tämä on vain elämää ja elämä on matka…


Muuten jälkijunassa ja ehkä jälkiviisaanakin kirja on lukemisen arvoinen. Miksi? Siksi, ettei vastaavaa ainakaan omin toimenpitein pääse tapahtumaan!

Kyllä tämän hetken taloudellinen meno Suomessa on myös kylmää kyytiä! Toivottavasti tästä kunnialla selvitään...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti