Varsin usein saamme lukea lehdistä järkyttäviä uutisia tapauksista, joissa esimerkiksi kerrostalossa on löydetty yksinäinen henkilö menehtyneenä. Pahimmassa tapauksessa henkilö on saattanut olla kuolleena vuosikausia, ruumis, maallinen tomumaja muumioituneena.
Miten on mahdollista, että kukaan ei ole kaivannut häntä? Yksinäisyys voi kerta kaikkiaan olla niin totaalista!
Asia käväisi mielessäni aivan hetki sitten, koska meidänkin talomme ohi ajelee ihmisiä eri kulkuneuvoilla, hölkkää, kävelyttää koiraa tai muutoin vain ulkoilee.
Ennen, kauan sitten, tunsin jotakuinkin alueen jokaisen asukkaan.
Vaikka olen asunut tällä alueella lähes koko elämäni - Etelä- ja Kaakkois-Suomen noin 13 vuoden opiskelu- ja työkeikkaa lukuunottamatta - en tunne ohikulkijoista kuin murto-osan. Moni kulkijoista asuu jopa saman tai viereisen kadun varrella.
Osa heistä kohteliaasti kyllä tervehtii minua ja minä luonnollisesti takaisin mutta siitä huolimatta en läheskään jokaista tunne lähinnä siksi, että tällekin alueelle on muuttanut uusia asukaita, lähinnä lapsiperheitä.
Tuttavuuden hierominen hektisessä nykymaailmassa on vaikeampaa kuin entisaikaisessa, varsin mutkattomassa elämäntilanteessa. Pitääköhän sitä alkaa kaikesta huolimatta opettelemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti