Olin kertakaikkisen ylivoipa kaikkiin kanssaihmisiin verrattuna. Kaikki, mihin ryhdyin, onnistui omasta mielestäni valtavan hyvin, suorastaan erinomaisesti. Toimintaani luonnollisesti kehuttiin ylenpalttisesti joka paikassa, missä liikuin, tupailloista konferenssikeskuksiin, mikäli oikein kuulin ja kuulemani ymmärsin…
Minulla oli voimakas tunne, että löin ylivoimaisella viisaudellani, aktiviteetillani ja toimintatarmollani kaikki ällikällä. Minuun ajan hammas ei ollut jättänyt juurikaan jälkiä,
ryhtini oli suora ja askeleni hiipivän lennokas, suorastaan tehokas, en ollut mikään ikäisteni
lailla – köpöttelijä.
Ainoastaan hiukseni olivat hiukan ohimoilta harmaantuneet ja päälaelta ohentuneet, harmaantuminen oli hoidettavissa nykyaikaisilla hiusväreillä käden käänteessä ja ohentuminen aikanaan hiuslisäkkeellä, mikäli vielä nuorennustarvetta ilmenee – mietiskelin.
Olin niin vetreässä kunnossa, että kaikki lääkäritoimenpiteet olivat vuosikymmenien aikana
olleet minimaaliset, olemattomat ja kaikki varmuuden vuoksi otetut laboratorioarvot
viittasivat jotakuinkin 40-vuotiaan arvoihin, voiko paremmin enää olla…
Päätin jatkaa työntekoa ikuisesti! Eläkkeelle? Mitä se on? En koskaan jää eläkkeelle!
Minulle se on täysin vieras käsite. Oli tunne: ”Olisi maassa rivat, niin nostaisin!”
Ainoastaan yksi asia minua mietitytti.
Minun tekojani, valtakunnallisesti, jopa globaalisesti suuria, merkittäviä ja erinomaisia urotekoja eivät kaikki toisaalta enää muistaneet – aikalaiseni olivat ukkoutuneet/akkoutuneet. Toisaalta em. suurtekojani nuoremmat sukupolvet eivät voineet tosiasiassa edes tietää. Jopa miljoonat ihmiset olivat täysin tietämättömiä suurteoistani.
Todettakoon, että olin ihmeellinen, oikeastaan ihmeellisin henkilö, mitä maa päällään kantaa, josta kaikki lähes imeväisistä, jokeltavista vauvoista lähtien kaikki puhuivat.
Päätin, että nyt jos koskaan on tiedottamisen hetki! Kutsuin median tiedotustilaisuuteen.
Astuessani kutsumaani tiedotustilaisuuteen ehdin nähdä oven raosta puvuntakkiani
napittaessani kiinni kymmenet ja taas kymmenet median edustajat odottamassa minun
ajantasainfoani ja siinä ohessa viisaita näkemyksiäni.
Siinä vaiheessa heräsin. Onneksi!
Nuuhkin tyytyväisenä keittiöstä tulevan, vaimoni keittämän aamukahvin tuoksua, joka mukavasti sekoittui paahtoleivän miellyttävään tuoksuun…
Olin todella huojentunut. Aamun lehteä lukiessani käväisi uneni vielä mielessä ja mietiskelin:
”Mitä erinomaista minulla olisi ollut tiedotettavana? Parempi olla arvailematta! Tuskin mitään!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti