tiistai 5. elokuuta 2014

Suomi vahvasti EU:n nettomaksaja

Mietiskelin jo hetken, mikä mahtaa olla aiheeltaan minun sadas blogitekstini? Kuin taivaan lahjana tänään julkaistiin Europpan Unionin tilastot nettomaksajista ja -saajista.
Tämä on yksi minun lempiaiheistani.
Miksi?
Siksi, että en ole koko EU-historiamme aikana hyväksynyt sitä monien suomalaisten ylenpalttista iloa jäsenyydestämme ja toisaalta harhaanjohtavaa keskustelua "saamistamme EU-rahoista"...
Tähän mennessä - kolmea vuotta eli vuosia 1996, 1997 ja 2000 - lukuunottamatta saamamme EU-rahat ovat meidän omia rahojamme.
Sinun ja minun rahoja, jotka olemme hiellä ja tuskalla ansainneet. Ne ovat vaan kiertäneet mutkan kautta meille takaisin armottoman kovalla kinuamisella ja paperisodalla - byrokratialla.
Tänään julkaistujen tilastojen mukaan edellisvuosien tapaan Suomi kuuluu EU-budjetin nettomaksajien joukkoon.
Suomen nettomaksu Euroopan unionille vuonna 2013 oli 604 miljoonaa euroa eli noin 112 euroa asukasta kohden.
Yli 600 miljoonaa euroa on aikamoinen kasa riihikuivaa rahaa!
Nettomaksu aleni noin 55 miljoonalla eurolla vuodesta 2012, jolloin se oli noin 659 miljoonaa euroa.
Suurimmat nettomaksajat suhteessa bruttokansantuloon vuonna 2013 olivat Ruotsi, Tanska ja Saksa. Nettomaksajat maksoivat EU:lle vuonna 2013 keskimäärin -0,39 prosenttia bruttokansantulostaan, joten Suomen nettoasema, -0,31 prosenttia bruttokansantulosta, jäi edellisvuoden tapaan keskimääräistä hieman pienemmäksi.
Toki Suomen saama rahoitus hiukan kasvoi. Suomen EU-budjetista saama rahoitus kasvoi edellisvuodesta yhteensä noin 173 miljoonalla eurolla.
Kasvu selittyi ensisijaisesti Suomen rakennepolitiikan tukien kasvulla. Rakennepoliittiset tuet kasvoivat noin 120 miljoonalla.
Suurimmat nettosaajat bruttokansantuloon suhteutettuna olivat Unkari, Liettua ja Viro - ei erikoisemmin yllätä. Todennäköisesti luettelossa on pikapuolin myös Ukraina...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti