Suomalaiseen kulttuuriin ei perinteisesti ole kuulunut ainakaan ylenpalttinen positiivisen, myönteisen palautteen antaminen. Ei edes silloin, kun sen antamiseen olisivat painavat syyt.
Sen sijaan mielellään annamme negatiivista, kielteistä palautetta, vaikka siihen ei edes välttämättä olisi ollut tarvetta.
Kuulen monen lukijan tykönään pohdiskelevan: "Onkohan tuo nyt aivan noin synkkä tilanne käytännössä?"
Henkilökohtaisesti oltuani lähes viisikymmentä vuotta työ- ja opiskelijaelämässä sain suunnilleen kerran kymmenessä vuodessa
positiivista palautetta, vaikka hoidin minulle annetut
tehtävät omasta mielestäni aina asiallisesti - lähes aina täysillä.
Em. positiivisiin palautteisiin en välttämättä laske vapaa-aikana tehdystä järjestö-, yms. toiminnasta saatuja huomionosoituksia; standaareja, merkkejä, mitaleja, jne., joita tosin monet pitävät erityisen suuressa arvossa...
Ne tulevat usein virka-ajan/henkilön iän, ei niinkään palkittavan todellisten ansioitten perusteella.
En lähde erittelemään saamiani positiivisia palautteita ainakaan tässä vaiheessa.
Ne ovat olleet kuitenkin sellaisia, että niistä on tullut itsellekin todellinen, vahva tunne, että nyt meni suoritus niin sanotusti putkeen - hyvä niin.
Tavoitteeni on nykyisin antaa positiivista palautetta aina, kun siihen on vähääkään syytä ja mahdollisuutta.
Olenko tavoitteessani onnistunut, se on asia erikseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti