sunnuntai 8. tammikuuta 2017

”Vuoden naurut!” – Venäläiset irvailevat Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden raportille Putinin vaikuttamiskampanjasta...


Alla olevassa artikkelissa todetaan:
Venäjän johto aiemmin kiistänyt hakkerointioperaatiot Yhdysvaltain vaaleihin liittyen. Presidentti Vladimir Putin ei ainakaan välittömästi kommentoinut uutta raporttia.

Eipä niin, toki hänen ratkiriemukas ilmeensä alla olevassa kuvassa on tulkittavissa Vuoden naurut-venäläisteemaan liittyvänä.
Tosin hänen tuleva amerikkalaiskollega on poikkeuksellisen vakavailmeinen. Ilmeisesti venäläisten hakkerointi häntä kuitenkin hiukan mietityttää. Asiasta saamme kohta lukea hänen twiittauksensa...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

”Vuoden naurut!” – Venäläiset irvailevat Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden raportille Putinin vaikuttamiskampanjasta

Perjantaina julkaistun raportin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi vaikuttamiskampanjan demokraattien presidenttiehdokasta Hillary Clintonia vastaan edesauttaakseen republikaaniehdokas Donald Trumpin valintaa.


Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump
USEAT venäläiset vaikuttajat ja sosiaalisen median keskustelijat ovat ottaneet pilkaten vastaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen perjantaina julkistaman raportin. Asiasta kirjoittavat esimerkiksi uutistoimisto AP ja The New York Times.

Raportin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi vaikuttamiskampanjan demokraattien presidenttiehdokasta Hillary Clintonia vastaan edesauttaakseen republikaaniehdokas Donald Trumpin valintaa.

Venäjä käytti raportin perusteella kampanjassa hyväkseen verkko-operaatioita, valtion tiedotusvälineitä, kolmansia osapuolia ja palkattuja sosiaalisen median käyttäjiä eli ”trolleja”.

Raportissa ei silti juuri kerrota tarkemmin, mihin lähteisiin monet johtopäätökset perustuvat. Tiedustelupalvelut perustelevat tätä lähdesuojalla ja sillä, että menetelmien tarkka avaaminen voisi vaikeuttaa tiedustelutyötä tulevaisuudessa.

KAIKKIA raportti ei vakuuta. Useat venäläiset keskustelijat ovat kuitanneet julkaisun perättömänä, osa sangen ivalliseen sävyyn.

”Vuoden naurut! Tärkein todiste Venäjää vastaan on kuuden vuoden takaisen show’ni intro. En vitsaile!” RT-uutiskanavan päätoimittaja Margarita Simonjan kirjoitti Twitterissä.

RT ja Simonjan esiintyvät useita kertoja tiedustelupalvelujen raportissa esimerkkinä valtiollisen median propagandasta. Raportissa viitataan muun muassa hänen tv-ohjelmaansa vuodelta 2011.

RT julkaisi englanninkielisillä verkkosivuillaan aiheesta artikkelin ”Kuinka RT:stä tuli CIA:n, FBI:n NSA:n antikliimaksisen ’suuren paljastuksen’ tähti”.

VENÄJÄN parlamentin ylähuoneen puolustus- ja turvallisuuskomitean jäsen Aleksei Pushkov kirjoitti Twitterissä, että presidentti Barack Obama on huolestunut, koska republikaanit luottavat Putiniin enemmän kuin demokraatteihin.

”Vuori synnytti hiiren: kaikki syytteet Venäjää vastaan perustuvat ’varmuuteen’ ja oletuksiin. USA oli yhtä varma joukkotuhoaseiden löytämisestä [SaddamHusseinilta”, Pushkov kirjoitti.

Myös erinäiset Putinin hallintoon ja RT-uutiskanavaan kriittisesti suhtautuvat tahot arvostelivat raporttia.

”Yksi asia on selvää #DNI-hakkerointiraporttia lukiessa: näin käy kun yliopistot eivät enää kouluta Venäjä-asiantuntijoita”, kirjoittaa amerikkalais-venäläinen toimittaja Julia Ioffe Twitterissä.

Venäjän johto aiemmin kiistänyt hakkerointioperaatiot Yhdysvaltain vaaleihin liittyen. Presidentti Vladimir Putin ei ainakaan välittömästi kommentoinut uutta raporttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti