tiistai 17. tammikuuta 2017

Lämmintä päälle Eurooppa, Trump on oletettua tollompi...

Hmmmmm - alla olevan kirjoituksen sanoma on selvä: Kylmää kyytiä luvassa, mikäli yllättävät järkeistymisajatukset ala hiipiä kyseessä olevan henkilön hiuskuontalon alle...

Oli miten oli, kyseinen henkilö astuu muutaman päivän kuluttua Yhdysvaltain presidentin virkaan värikkään - epäselvän, vuosikymmenien pohdiskelun aiheuttavan - vaalitaistelun jälkeen.

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Lämmintä päälle Eurooppa, Trump on oletettua tollompi


Lämmintä päälle Eurooppa, Trump on oletettua tollompi


Donald Trumpin johtama USA ei jatkossa ole luotettava eikä johdonmukainen kumppani. Ei millään rintamalla.

Tällä kertaa iskuja ei tullut 140 merkin twitter-pyrskäyksinä. Nyt Donald Trumpin faktoja hylkivää ja kaikkea muuta kuin rakentavaa tekstiä tykitettiin täyslaidallinen brittiläisen Timesin ja Saksan suurilevikkisimmän päivälehden Bild-Zeitungin sivuilla.

Viimeistään nyt voidaan pikkuhiljaa unohtaa ne arviot, joiden mukaan presidentti Trump "kasvaa tehtäviensä tasalle" ja että hän voi saada aikaan "myös paljon hyvää" kansainvälisessä taloudessa ja politiikassa.

Ei kasva eikä saa. Harjastukkainen egomaani on mitä ilmeisimmin tollompi kuin uskallettiin olettaa. Jos ja kun hän pystyy ja pääsee toteuttamaan talous-, ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksiaan, jälki voi olla todella synkkää.

Viennistä elävälle Saksalle Trumpin haastattelu oli jäätävää luettavaa. Saksan autoteollisuuden pitää valmistautua Yhdysvalloissa koviin tuontitulleihin, jos autot on valmistettu jossain muualla kuin USA:ssa.

Valkoisen Talon isäntä nosti tikun nokkaan BMW:n, joka suunnittelee tehdasta Meksikoon. Trumpin mukaan suunnitelma "kannattaa unohtaa", jos uudessa tehtaassa valmistettavia 3-sarjan Bemareita halutaan myydä USA:ssa järkevään hintaan.

Hän hyökkäsi saksalaista autoteollisuutta vastaan myös yleisemmällä tasolla. New Yorkin vauraalla viidennellä avenuella talojen edessä on kuulemma liikaa Mercedeksiä ja saksalaiset taas ajavat liian vähän Chevroleteilla. Trumpin mielestä Saksan ja Yhdysvaltain välinen kauppa on liian yksipuolista ja sille pitää tehdä jotain.

Omapäinen kiinteistömoguli viis veisaa siitä, että BMW työllistää Yhdysvalloissa yli 70 000 ihmistä. Tai että 70 prosenttia USA:ssa valmistetuista BMW:n X-kaupunkimaastureista menee vientiin.

Trump sivuuttaa taas kerran kaikki sellaiset faktat, jotka eivät tue hänen omia näkemyksiään. Yhdysvaltalaisia autoja ei osteta Euroopassa, koska ne eivät ole kilpailukykyisiä. Ja toisaalta Applen älypuhelimet tappoivat ylivoimallaan kokonaisen teollisuudenalan vanhalla mantereella.

Maailma näyttää yksipuoliselta, kun sitä katsoo yksipuolisesti.

Trumpin vapaakauppaöykkäröinti ei mene sellaisenaan läpi Yhdysvaltain kongressissa. Joka tapauksessa saksalaisten ja eurooppalaisten yritysten kulta-aika USA:ssa on kuitenkin ohi ja panostukset pitää suunnata muualle.

Huolestuttavaa, ellei jopa pelottavaa on myös se, miten Trump suhtautuu Euroopan unioniin. Hänelle EU on vain Saksan etuja palveleva tyhjänpäiväinen ompeluseura, josta kannattaa brittien tapaan ottaa hatkat.

Tämä on iso haaste jo muutenkin sekasortoiselle unionille. Erityisesti Itä-Euroopassa autoritääriset keskipakovoimat saavat uutta potkua. Brexitin jälkeisen EU:n koossapitäminen on entistä vaikeampaa, jos ja kun Washingtonista ei saada mitään tukea.

Trumpin puheet "aikansa eläneestä" ja "tarpeettomasta" Natosta herättävät nekin syystä kammiovärinää. Yhdysvaltain tuleva presidentti viis veisaa historiasta. Hänelle Pohjois-Atlantin puolustusliitto on yhteisyritys, jossa kaikkien osakkaiden pitää maksaa laskunsa. Jos tase ei täsmää, peruskirjoilla voi pyyhkiä perälautaa.

Myönnän. Näkemykseni USA:n, Saksan ja koko Euroopan tulevista suhteista on synkkä. Ounastelen, että kylmää sotaa käydään pian kaikilla rintamilla ja että erityisesti me eurooppalaiset palelemme.

Toivon hartaasti, että olen väärässä ja pelkään vilpittömästi, että vielä pahempaa on luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti