maanantai 23. tammikuuta 2017

Pian on helppoa olla kuntapäättäjä – raskaimmat tehtävät ovat siirtymässä maakuntien hoitoon

Alla olevassa kolumnissa seuraavien kuntapäättäjien roolista on mielestäni erittäin vähättelevä sävy.
Puolet seuraavan valtuustokauden ajasta on vähintäänkin yhtä vaativaa kuin tälläkin hetkellä ja sote-ratkaisun - mahdollisesti toteutuessa vuoden 2019 alussa - työtä kyllä riittää niskanappia myöten loppukaudenkin ajaksi. 
Turha vähätellä kuntapäättäjien tehtäviä uudessa tilanteessa, jossa he pääsevät entistä paremmin keskittymään jokaista kuntalaista lähellä oleviin asioihin...
 
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Pääkirjoitus    |   Kolumni

Pian on helppoa olla kuntapäättäjä – raskaimmat tehtävät ovat siirtymässä maakuntien hoitoon

Kun raskaat sote-menot siirtyvät maakunnan huoleksi, kuntiin jää koulutuksen, kulttuurin ja maankäytön kaltaisia tehtäviä, joissa menot kasvavat paljon hitaammin kuin sotessa.

PUOLUEET kokoavat täyttä höyryä ehdokas­listoja kunta­vaaleihin, ja vaikeaa tuntuu taas olevan. Puolet ehdokasmäärästä on vasta koossa – paljon jää loppukirin varaan.

Tällä kertaa ehdokasasettelussa on paljon epävarmuutta, koska tulevat valtuutetut eivät vielä hahmota, millaisia kunnat ovat valtuustokauden puolenvälin eli vuoden 2019 jälkeen.

Silloin sosiaali- ja terveydenhuolto eli sote tempaistaan kunnilta maakuntien hoitoon – olettaen, että tulevat lait läpäisevät perustuslain seulan nikotuksitta eikä hallitus kaadu ennen aikojaan.

JOS tempaisu toteutuu, se tarkoittaa, että noin 60 prosenttia kuntien nykyi­sistä palveluista lähtee valtuutettujen näpeistä. Luulisi, että tämä kannustaisi lähtemään ehdolle. Kun raskaat sote-menot siirtyvät maakunnan huoleksi, kuntiin jää koulutuksen, kulttuurin ja maankäytön kaltaisia tehtäviä, joissa menot kasvavat paljon hitaammin kuin sotessa.

Näin loppuu myös paine kuntaliitoksiin, koska valtuutettujen on entistä vaikeampaa tunaroida kuntaansa konkurssikypsäksi.

Tarvittaessa rahaa voi edelleen lypsää kuntalaisilta: hallitus aikoi estää kunta­veron korotukset muutamaksi vuodeksi, mutta tästäkin peräännyttiin. Perustuslaissa taatun kuntien itsehallinnon voima on suuri.

KUNTAVALTUUTETTU on huviretkellä verrattuna niihin, jotka lähtevät ehdolle uusiin maakuntavaltuustoihin. Nämä vaalit ovat jo vuoden päästä.

Valtio antaa 18 maakunnalle niin sanotun yleiskatteisen rahoituksen. Se tarkoittaa rahaläjää, jonka valtuusto saa sitten kohdentaa soteen ja muihin pal­veluihin haluamallaan tavalla.

Kuulostaa mahtavalta, mutta itse­hallinto on laaja niin kauan kuin maakunta pitää tulot ja menot tasapainossa. Jos budjetti on kolmatta vuotta peräkkäin alijäämäinen, maakunnan päättäjät pääsevät tutustumaan valtiovarainministeriön tuimiin virkamiehiin.

Eikä rahaa ole omasta takaa. Maa­kunnilla ei ole oikeutta verottaa, vaan pää­osa varoista tulee valtiolta.

Kuntatalouden tunteva hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä arvioi, että säästöpaineet siirtyvät kunnista maa­kuntiin. Hän laskee maakuntien sopeutustarpeen olevan noin 2,7 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä.

Maakuntavaltuustoon pitää mennä eri asenteella kuin kuntaan. Ainakin kannattaa miettiä, mitä lupaa äänestäjille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti