perjantai 27. tammikuuta 2017

Insinööriliitto Kemissä - hyvä niin...

Ilmoittauduin aikanaan alla olevaan tapahtumaan, johon osallistunee kaiken kaikkiaan 125 henkilöä ympäri Suomen. 

Pienenä yksityiskohtana todettakoon, että Kemin eläkkeellä oleva apulaiskaupunginjohtaja Jorma Virtanen ihmetteli Kulttuurikeskukseen tullessaan "lookkiani":" Ihan harmaa puku arkipäivänä päällä! Mikä täällä on menossa?"

Kerroin tilaisuuden luonteen, josta hän ei ollut nähnyt ulkopuolella symboleita: Lippuja ja/tai banderolleja. Enpä niitä nähnyt minäkään ainakaan näköetäisyydellä...

Ensimmäisen päivän osalta homma on Lumilinnan iltatilaisuutta vaille valmis.
Markku Wileniuksen herättelypuheenvuoro oli erinomainen.
Päivällä tapasin monia mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa maailmaa paranneltiin ihan tosissaan ja tuotokset tulivat ylös kirjatuiksi...

Uudessa Lumilinnassa on käyty. Palvelu mielestäni erinomaista, huomenna jatketaan neuvottelupäiviä Kemin kulttuurikeskuksessa klo 09.00...

Itse Lumilinnaan, uuteen huoltorakennukseen ehdin tutustua tarkemmin Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n perhetapahtuman yhteydessä maaliskuun loppupuolella.

Niin ja että kuulin sanottavan, Google ei ole päivittänyt sivuillaan uuden Lumilinnan paikkaa Kemin Mansikkanokalle sisäsatamasta. En ole tarkistanut asiaa... 

Tänään edettiin jotakuinkin ohjelman mukaisesti.

Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n neuvottelupäivillä olleet edustajat keskinäisessä keskustelussa ihmettelivät - aiheesta - Insinööriliiton näkymättömyyttä tilaisuudessa. Tosiaan - liiton lippuja, banderolleja, ständejä, tms. rekvisiittaa ei ollut Kemin kulttuurikeskuksessa ollenkaan näkyvillä.
Entä näkyvyys median suuntaan: paikallislehdet, Yle Kemi, Yle Lappi televisio olisi jo ollut aivan liikaa.
Varmaan em. puutteet tulevat kirjatuiksi aikanaan neuvottelupäivien palautelomakkeissa...

Tänään sunnuntaina 29.01.2017 aamukahvia juodessani kävi mielessä, että oliko nsinöörien medianäkymättömyys sittenkin tietoinen valinta. Toisin sanoen ollaan muina meihinä/naisina hissun kissun tekemättä asiasta numeroa ja mietitään rauhassa lähitulevaisuutta aina vuoteen 2030 saakka...


INSINÖÖRILIITTO                    OHJELMA

Järjestöjohdon neuvottelupäivät 27. – 28.1.2017

Perjantai 27.1.
klo 11.00 – 12.00     Ilmoittautuminen, Kulttuurikeskus. Marina Takalon katu 3
klo 12.00 – 13.00     Lounas
klo 13.00                 Päivien avaus
Klo 13.15                 Insinööri 2030 "herättelypuheenvuoro" Markku Wilenius
klo 14.15                 Strategiatyön alustus
Klo 14.45                 Jäsenkehityksen alustus
klo 15.15                  Kahvi ja majoittuminen

klo 15.45  - 17.45     Ryhmätyöt              
klo 17.45  - 18.15     IOL:n yhteistoimintaopas, Henna Reponen 
klo 18.15  - 18.45     Päivän päätös
klo 20.00                  Päivällinen Lumilinna

Lauantai 28.1.
klo   9.00                 Strategiatyö, yhteenveto ja lähetekeskustelu
klo   9.45                 Insinööri 2030 – työskentely
klo 11.00                  Lounas ja huoneiden luovutus
klo 12.00                  Insinööri 2030 - keskustelu
klo 12.30                  Jäsenkehitysmallin räätälöinti piireittäin
klo 14.00                  Kahvit - Kiitos ja hyvää kotimatkaa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti