torstai 19. tammikuuta 2017

Terrafame ylsi liikevoittoon - "Neuvottelut jatkuvat edelleen"

Hiukan tunnelin päässä valoa, toivottavasti rahoitusneusotteluissa löytyy kevään aikana myönteisiä ratkaisumalleja. 

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Terrafame ylsi liikevoittoon - "Neuvottelut jatkuvat edelleen"


Terrafame ylsi liikevoittoon - "Neuvottelut jatkuvat edelleen"
KUVA: TIINA SOMERPURO/KL
Plustulokseen yltänyt kaivos kertoo jatkavansa neuvotteluita yksityisestä rahoituksesta.
Valtion omistama kaivosyhtiö Terrafame kertoo yltäneensä positiiviseen käyttökatteeseen vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Talvivaarassa kaivosta pyörittävän Terrafamen käyttökate nousi vuoden lopulla 16 miljoonaa euroa plussalle. Vielä syysneljänneksellä yhtiön käyttökate oli lähes 40 miljoonaa euroa tappiollinen.
Liiketulos nousi sekin plussan puolella. Terrafame teki loka-joulukuussa 12 miljoonan euron liikevoiton, kun vielä kolmosneljänneksellä liiketulos oli 42 miljoonaa euroa tappiolla.
Liikevaihto oli loka-joulukuussa 47,4 miljoonaa euroa, kun kolmannella neljänneksellä liikevaihto jäi 21,2 miljoonaan euroon.
"Käyttökatteen ja liikevoiton paraneminen johtui ennen kaikkea keskeneräisen tuotannon arvon muutoksesta, joka oli 47,2 miljoonaa euroa. Arvon muutokseen vaikuttivat jalostuskustannusten lasku metallitehtaan toisen tuotantolinjan käyttöönoton myötä, tuotantoprosessissa olevan malmin määrän kasvu sekä nikkelin ja sinkin hintojen nousu", yhtiö kertoo tiedotteessa.
Nikkelin hinta nousi 5 prosenttia edellisneljänneksestä ja 15 prosenttia vuoden takaisesta.
Terrafame tuotti viimeisellä neljänneksellä 3875 tonnia nikkeliä ja 8 680 tonnia sinkkiä. Edellisneljänneksellä nikkelin tuotantomäärä jäi alle 2 400 tonniin ja sinkin tuotantomäärä 6 300 tonniin.
Metallitehtaan tuotantolinjat olivat pysähdyksissä kaksi viikkoa joulukuussa rikkivetykehittimessä sattuneen tulipalon johdosta.
Kaivosalueelle varastoituneiden vesien määrä väheni vuoden lopulla noin 5,5 miljoonasta kuutiosta noin 3,8 miljoonaan kuutioon.
"Bioliuotus toimi edelleen hyvin loka–joulukuussa, ja liuotustulos oli kokonaissaannolle asettamamme tavoitteen mukainen. Metallitehtaan tuotannon kustannustehokkuus parani merkittävästi lokakuussa, jolloin aloimme käyttää tehtaan molempia tuotantolinjoja", toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen sanoo tiedotteessa.
Terrafamen koko vuoden tulos jäi kuitenkin selvästi tappiolliseksi alkuvuoden heikon kannattavuuden johdosta. Yhtiö teki koko vuonna 101 miljoonan euron liikevaihdon. Koko vuoden liiketulos jäi 134 miljoonaa euroa tappiolliseksi.

Neuvottelut jatkuvat

Talouspoliittinen ministerivaliokunta antoi vuoden lopulla lisäaikaa Terrafamen yksityisen rahoituksen etsimiseen. Alunperin Terrafamen piti löytää yksityistä rahoitusta vuoden 2016 aikana. Samalla valtio päätti 100 miljoonan euron lisärahoituksesta Talvivaarassa toimivalle kaivokselle.
”Talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjaus vuodenvaihteen poistamisesta neuvottelujen takarajana on tukenut sitä, että neuvotteluissa päästäisiin Terrafamen tulevaisuuden ja myös valtion kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tavoitteena on saavuttaa valtio-omistajan kannalta tarkoituksenmukainen rahoitusjärjestely. Aktiiviset neuvottelut ja valmistelut jatkuvat edelleen", Terrafame kertoo rahoitusneuvotteluista.
Terrafame uskoo markkinoiden jatkavan myönteistä kehitystä tänä vuonna. Yhtiön tavoitteena on jatkaa tuotanto- ja toimitusmäärien kasvattamista sekä kustannustehokkuuden parantamista. 
Yhtiö valmistelee myös kuparin tuotteistamista ja sen myynnin aloittamista vuoden 2017 aikana.
"Kaivosalueen hyvän vesitilanteen ansiosta keväällä 2017 ei ole tarvetta puhdistettujen vesien lisäjuoksutuksille", tiedotteessa kerrotaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti