Venäjän verkossa: Esimerkilliset naapurit
Venäjän median Suomea koskevassa kirjoittelussa on ehkä tapahtunut käänne. Jos muutos on todellinen, sen aiheutti presidentti Niinistön maaliskuinen Moskovan matka, kirjoittaa Jarmo Mäkelä.
Presidentti Sauli Niinistö kävi naapurissa samaan aikaan, kun Brysselissä räjähti ja Moskovassa ukrainalainen naislentäjä sai pitkän tuomion.
Vierailu ei kuitenkaan jäänyt näiden maailmaluokan uutisaiheiden varjoon – tapaaminen presidentti Putinin kanssa uutisoitiin näyttävästi kaikilla Kremlin hallitsemilla kolmella tärkeimmällä tv-kanavalla.
Mitä vierailusta sitten kerrottiin? Ne kaksi asiaa, jotka presidentti Putin nosti esiin päämiesten yhteisessä tiedotustilaisuudessa: kahdenväliset taloussuhteet voidaan palauttaa pakotteista huolimatta ja pohjoisen raja-asemien ongelmat oli ratkaistu. Näitä aiheita käsitelleitä juttuja ilmestyi vierailun aikana ja sen jälkeen kymmenittäin.
Tätä ei kerrottu
Siitä venäläisille ei kerrottu, että suurin osa neuvotteluajasta käytettiin Syyrian tilanteen yksityiskohtaiseen läpikäyntiin. Rajakiistan osalta päämiehet vain siunasivat virkamiesten valmisteleman, Venäjän kannan mukaisen ratkaisun – ja taloussuhteiden osalta todettiin, ettei Suomi aio lipsua EU:n pakotteista. Nämä asiat todettiin muutamassa minuutissa.
Venäläisille vierailu tarjottiin Vladimir Putinin selkävoittona. Mielikuvaa vahvistettiin vielä hehkuttamalla Putinin ilmoitusta, jonka mukaan Suomi on talouspakotteiden myötä menettänyt ”hiukan yli prosentin” BKT:sta ja näyttämällä taas kerran kuvia siitä, kuinka Suomen maanviljelijät vaativat traktorimarssilla taloussuhteiden normalisointia Venäjän kanssa.
Silti muutoksen aavistus on ilmassa. Missä se näkyy? Esimerkiksi Denis Terentjevin pitkässä artikkelissa Argumenty nedelissä.
Esimerkillinen naapuri
Siinä kirjoittaja toteaa, että Venäjän talouskriisin ikävät vaikutukset tuntuvat toki Suomessa, mutta suomalaiset eivät syytä niistä Venäjää. Päinvastoin. Missään naapurimaassa, IVY-maat mukaan lukien, ei venäläisiin suhtauduta yhtä myötämielisesti, Terentjev kirjoittaa.
Hän lainaa Suomessa asuvien venäjänkielisten keskuudessa tehtyjä tutkimuksia, joiden mukaan suurin osa heistä ei ollut koskaan törmännyt itseensä kohdistuneeseen vihapuheeseen – tai jos oli, asialla olivat yleensä olleet syrjäytyneet tai alkoholistit.
Kriisit hallinnassa
Toinen muutos koskee pakolaiskysymyksen käsittelyä Suomessa. Tähän asti asia aina esitetty niin, että kriisi on karannut hallinnasta, kansalaiset ovat hysteerisiä ja peloissaan, rikollisuus rehottaa ja viranomaiset ovat voimattomia.
Nyt, kuin taikaiskusta, ongelma onkin saatu hallintaan. Vaikka hallituksen kovia otteita arvostellaan, ja arvostelijoille annetaan paljon tilaa Venäjän mediassa, niin lopputulos on se, että kirjoitusten takaa kuultaa lievä ihailu siitä, miten asiat on hoidettu.
Kaiken huippuna on Suomen talous, joka näihin päiviin asti on Venäjän median mukaan kiikkunut täydellisen romahduksen partaalla. Huhtikuun puolivälissä Venäjän hallitusta lähellä oleva uutistoimisto Regnum julkaisi arvion, jonka otsikko kertoo kaiken: Suomeen ennustetaan talouskasvua. Samana päivänä se julkaisi toisen uutisen, jonka mukaan konttiliikenne Helsingin satamassa kasvoi maaliskuussa 17 prosenttia, kun se Venäjän kaikissa Itämeren satamissa viime vuonna romahti kolmanneksella.
Venäjän etupiirissä
Yhdessä suhteessa muutosta ei kuitenkaan ole tapahtunut. Venäjä on viime aikoina vakuuttanut Natolle, etteivät sen geopoliittisen tavoitteet lännessä ulotu naapurimaita kauemmas. Naton jäsenmaiden kohdalla voidaan tehdä poikkeus, mutta Suomen ja Ruotsin suhteen ei armoa anneta.
Huhtikuun puolivälissä tämä näkyi jälleen selvästi sotilasaikakauslehden julkaisemassa artikkelissa, jonka sotilaspoliittisena asiantuntijana oli käytetty tunnettua suomalaista poliitikkoa nimeltä Jon Hellevig.
Artikkelissa arvostellaan Suomea ja Ruotsia siitä, että ne vahvistavat puolustustaan, vaikka Venäjä ei muodosta niille minkäänlaista sotilaallista uhkaa – ja mikä pahinta, harjoittelevat oman alueensa puolustamista jopa yhdessä amerikkalaisten kanssa. Samaa arvostelua toistavat myös monet suomalaiset geopolitiikan harrastajat.
Jutun perusteella on selvää, että sotilaallisesti Venäjä pitää Yhdysvaltoja päävihollisena. Artikkelissa ei kuitenkaan edes yritetä väittää, että USA pitäisi vastavuoroisesti Venäjää vihollisena. Ei – lehdessä todetaan sen sijaan, että ”Yhdysvalloille Venäjä on sen uhkakuva numero yksi”.
Kun toinen yrittää saada yliotteen vihollisesta, ja toinen puolustautua uhkaa vastaan, presidentti Niinistön huoli jännityksen kiristymisestä Itämeren alueella on täysin aiheellinen.
Olisiko tietoa?
Viime aikoina Suomessa on käyty huolestunutta keskustelua, kun päättäjät ovat yrittäneet kaikin mahdollisin tavoin hankkia ennakkotietoa Venäjän aikeista. Kun omaa tiedustelua ei ole, tietoja on yritetty saada ystävällismielisiltä mailta aina Yhdysvaltoja myöten.
Yksi tapa ennakoida naapuria on seurata sen median kirjoittelua. Mutta vielä parempi tapa on lukea, miten venäläiset itse omaa tilaansa arvioivat.
Siitä lähtien, kun Jegor Gaidarin teos Imperiumin tuho ilmestyi suomeksi, olemme tienneet, mille pohjalle naapurin järjestelmä on rakennettu ja miten se toimii.
Nyt tietoja voidaan täydentää uudella teoksella, Mihail Zygarin kirjoittamalla Nyky-Venäjän lyhyellä historialla. Se on ”paras lukemani kokonaisesitys Putinin vallasta ja siitä Venäjästä, jota hän johtaa”, kirjoittaa Suomen entinen Moskovan suurlähettiläs Réne Nyberg.
Jälleen kerran olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Jarmo Mäkelä
Kirjoittaja on Ylen entinen ulkomaantoimittaja. Tässä juttusarjassa hän seuraa Suomea koskevaa uutisointia Venäjän tiedotusvälineissä. Aiemmat Venäjän verkossa -sarjan jutut voit lukea täällä. Venäjän verkossa -jaksot julkaistaan myös radiossa Ykkösaamun kolumnina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti