tiistai 19. huhtikuuta 2016

Suomalaisyhtiö mullisti jätteenkeruun Australiassa – roska-auto muuntui robotiksi...




Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kotimaa  | 

Suomalaisyhtiö mullisti jätteenkeruun Australiassa – roska-auto muuntui robotiksi

Australiassa jätteenkeruuauto muuntui suomalaisyhtiön älyjärjestelmillä robotiksi. Aiemmin kuski apumiehineen hoiti kaiken käsin ja keräsi vuorossa enimmillään 100 astiaa. Nyt tarvitaan vain kuski robotille, jolla tyhjennetään 600 jäteastiaa työvuoron aikana.



Australialainen jätteenkeruuauto.
Kuva: Kuvakaappaus RedlandsGarbageFanin YouTube-kanavalta
KAJAANI
Australian jätteenkeruujärjestelmä mullistui vuosikymmenen vaihteen tienoilla, kun paikallinen yrittäjä tutustui kansainvälisillä messuilla ajoneuvotietokoneosaamiseemme, muistelee Sunit Oy:n toimitusjohtaja Jukka Suutari.
Tällä hetkellä vajaat 1 000 keruuautoa on varustettu keruuroboteiksi kajaanilaisen yhtiön järjestelmillä.
Aiemmin roska-autossa oli kuljettajan lisäksi yksi tai kaksi apumiestä, ja kaikki tehtiin käsin roska-astian siirtelyistä punnituksiin, lajittelun tarkastuksiin ja paperitöihin lastista ja sen sisällöstä. Nyt sama homma hoituu niin, että kuljettaja pystyy hoitamaan koko homman yksin.
Kuljettajalla on allaan aikamoinen tietokone.
– Järjestelmässä pystytään hyödyntämään nykyteknologiaa, kuten paikannusta ja tiedonsiirtoa, puntaria ja kuvaamista. Tiedot pystytään myös lähettämään autosta eteenpäin. Kuljettajan ei edes tarvitse nousta koko kierroksella autosta, joten työturvallisuuskin on nyt parempi, Suutari mainitsee.

Tehokkuus moninkertaistui robotin avulla

Aivan pelkän kuljettajan varassa systeemi ei ole, myöntää Suutari.
 Roska-astia on tuotava tien viereen, sillä robotti ei pysty kahmaisemaan astiaa katoksen sisältä. Roskat täytyy edelleen lajitella oikeanvärisiin roska-astioihin, sillä Australian järjestelmässä keruuohjelma tehdään roska-astioiden kansien värien pohjalta.
Samankaltaisella järjestelmällä ja kilpailulla voisi täälläkin kustannuksia leikata ainakin neljänneksellä nykytasosta.
– Jukka Suutari
Kuljettaja ohjaa autoa tietokoneohjelman mukaisesti eteenpäin, mutta ohjelma myös opastaa palaamaan, jos joku astia jää välistä.
– Työvuoron aikana robotti kahmii noin 600 roska-astiaa, kun aiemmin määrä oli enimmillään 100 astian verran. Samalla hoituvat myös viestit ja laskutukset keruusta vastuussa olevan kunnan suuntaan. Uskoisin, että tehon ja työturvallisuuden lisäksi myös työn mielekkyys on lisääntynyt, Suutari kertoo.

Eikö suomalainen järjestelmä toimi Suomessa?

Sunit Oy on vakiinnuttanut erikoisaluettaan kotimaassa jo vuosien ajan toimittamalla ajoneuvotietokoneita esimerkiksi poliisille ja palo- ja pelastustoimelle. Australiassa Sunitin järjestelmällä katetaan suurimmat kaupungit, ja vuositasolla tehdään noin 200 uutta keruurobottia.
– Aina kun uusi alue tulee hoidettavaksi, paikallinen yrittäjä tekee aluetta varten uuden robotin. Siellä homma hoidetaan värikartalla, keltainen auto kerää keltaiset astiat ja vihreä vihreät astiat, joten autoja tarvitaan.
Kuljettajan ei edes tarvitse nousta koko kierroksella autosta.
– Jukka Suutari
Sunit tekee yhteistyötä jäteyhtiöiden kanssa tällä hetkellä myös Suomessa ja Ruotsissa. Australian malli ei kuitenkaan ole täällä käytössä.
– Olosuhteet ovat täällä toisenlaiset, mutta jos jäteasioista vastaavat kunnat niin haluavat, kyllä nykyjärjestelmiä voidaan tehostaa. Samankaltaisella järjestelmällä ja kilpailulla voisi täälläkin kustannuksia leikata ainakin neljänneksellä nykytasosta, arvioi Suutari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti