keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Sipilä herkistyi veteraaneille – isoisä opetti, mikä on nuoremman polven talvisota...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Politiikka  | 

Sipilä herkistyi veteraaneille – isoisä opetti, mikä on nuoremman polven talvisota

Pääministeri Juha Sipilä piti juhlapuheen kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa Oulussa. Pääministeri muisteli kuinka oma isoisä sai yrityskaupalla rikastuneen miehen muuttamaan suunnitelmiaan tulevaisuuden suhteen.

Juha Sipilä
Juha Sipilä Kuva: Yle
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi juhlapuheessaan kansallisessa veteraanipäivässä, että hänen isoisänsä sai hänet ymmärtämään, mitä nuoremman sukupolven talvisota on.
Sipilä kertoi, kuinka hän vuonna 1996 matkusti isoisänsä kanssa Karjalaan. Matkan aikana he seurasivat Sipilän isoisän talvisodassa kulkemaa matkaa. Sipilä sanoi tuolla matkalla tajunneensa, että hänen isoisänsä ei toivonut yrityskaupalla rikastuneen Sipilän siirtyvän kevyempiin töihin.
Hän opetti minut omalla tavallaan ymmärtämään, että meidän nuoremman sukupolven talvisotamme on tämän isänmaan rakentaminen yhä paremmaksi paikaksi elää, Sipilä sanoi.
Jokaisen tulee olla oman elämänsä yrittäjä ja rakentaa maata niillä taidoilla, jotka meille on annettu, Sipilä sanoi.
– Suomi on ennenkin nostettu kovalla työllä, yhteiskunnan rakenteita uudistamalla sekä yhteistyöllä. Tämän päivän Suomessa meidän on kyettävä uudistamaan talouttamme ja koko yhteiskuntaamme, jotta Suomi säilyisi jatkossakin elinvoimaisena ja tasa-arvoisena maana.
Puheessaan Sipilä kiitti veteraaneja heidän teoistaan ja työstään. Sipilä muistutti, että sota-ajan keskeiset arvot eivät ole menettäneet merkitystään. Niitä ovat vastuullisuus, velvollisuudentunto, isänmaallisuus, lähimmäisistä huolehtimenen sekä luja ja horjumaton usko tulevaisuuteen, Sipilä luetteli.
– Sotavuosien selviytymiskamppailu ja jälleenrakennuksen vuodet ovat kantaneet meitä tähän päivään saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti