perjantai 22. huhtikuuta 2016

Insinööriliitto: Lapin yliopisto kiinnostunut Lapin amk:n tki-rahoista...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan. 

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Insinööriliitto: Lapin yliopisto kiinnostunut Lapin amk:n tki-rahoista

NINA SUSI
Insinööriliiton koulutus- ja tutkimusyksikön johtaja Hannu Saarikangas vieraili Kemissä Länsi-Pohjan Insinöörien kutsusta. Hän kertoi, jäsenille mitä mieltä Insinööriliitto on Lapin AMK:n omistajajärjestelyistä ja tekniikan AMK-koulutuksen tulevaisuudesta Kemissä.
Insinööriliiton koulutus- ja tutkimusyksikön johtaja Hannu Saarikangas kertoo, liiton pitävän tarpeettomana sitä, että Lapin yliopisto hankkisi osake-enemmistön Lapin ammattikorkeakoulusta.
– Meidän järkeemme ei mahdu se, että kauppaa perustellaan ainoastaan Lapin yliopiston itsenäisyyden säilyttämishaaveilla. Lapin ammattikorkeakoulu on liian iso uhri.
Saarikankaan mukaan ammattikorkeakoulut ovat kärsineet taloushaasteista enemmän kuin yliopistot. Hän kertoo, että ammattikorkeakouluilta on nipistetty julkisesta rahoituksesta viimeisten vuosien aikana 20 prosenttia. Se tarkoittaa noin 200 miljoonaa euroa.
– Pelkona on, että jos Lapin yliopisto omistaisi Lapin ammattikorkeakoulun osake-enemmistön, niin kuppaaminen jatkuisi. Turvatakseen omat resurssinsa yliopisto pyrkisi ammentamaan itselleen rahaa omistamastaan ammattikorkeakoulusta.
Saarikangas muistuttaa, että Lapin yliopisto tarvitsee rahaa osakkeiden hankkimiseen.
– Eli se ottaa kai lainaa. Ei ole muuta konstia maksaa lainaa takaisin kuin imeä eurot koulutukseen tarkoitetuista rahoista.
Hannu Saarikangas uskoo, että Lapin yliopistoa kiinnostaa Lapin ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta, eli tki, ja etenkin sieltä saatavat rahat.
– Lapin ammattikorkeakoulun tki-toiminta on parasta, mitä suomalaisissa ammattikorkeakouluissa on. Se on absoluuttisina euromäärinä aika suurta, vaikka oppilaitos on pieni. Ja jos suhteutetaan tki:n liikevaihto ammattikorkeakoulun liikevaihtoon, niin se on Suomen ammattikorkeakouluista ykkönen.
Saarikankaan mukaan Insinööriliitto kannattaa kuitenkin korkeakoulujen yhteistyötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti