torstai 14. huhtikuuta 2016

Nordea-kohu jatkuu: SDP vaihtaa pankkia...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Panaman paperit  | 

Nordea-kohu jatkuu: SDP vaihtaa pankkia

SDP lopettaa yhteistyön Nordean kanssa, sanoo puoluesihteeri Reijo Paananen. Kysymys on siitä, että meidän täytyy elää niin kuin me saarnataan, hän perustelee.


Nordean kultainen kyltti Aleksanterinkadun pankkikonttorin edessä Helsingissä.
Kuva: Yle

Oppositiopuolue SDP lopettaa yhteistyön finanssikonserni Nordean kanssa. Asiasta kertoo SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen.
– SDP:n puoluehallitus on päättänyt, että lopetamme tältä erää yhteistyön Nordea-pankin kanssa ja lähdemme hakemaan toista pankkipalveluiden tuottajaa, Paananen sanoo.
Hänen mukaansa keskustelu yhteistyön lopettamisesta virisi jo silloin, kun kävi ilmi, että Nordea aikoo sulauttaa Suomen-toimintonsa ruotsalaiseen pääkonttoriin.
Niin sanotut Panama-paperit olivat viimeinen niitti, Paananen toteaa.
– Ne kertovat, että [Nordeassa] on menetelty juuri sillä tavalla kuin olemme vastustaneet. Meillä veroparatiisien vastainen taistelu on ollut käynnissä useamman vuoden ajan.
– Kysymys on siitä, että meidän täytyy elää niin kuin me saarnataan.
Panaman papereina tunnetuista asiakirjoista on selvinnyt muun muassa, että Nordea on perustanut asiakkailleen lukuisia veroparatiisiyhtiöitä, joiden johtajina on toiminut bulvaaneja.
Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on kommentoinut asiasta noussutta kohua ja todennut, että Nordea ei ole tehnyt mitään väärää.
Aiemmin myös vasemmistoliitto on ilmoittanut vaihtavansa pankkia eli jättävänsä Nordean. Asiasta on kirjoittanut vasemmistoliittolainen Kansan Uutiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti