maanantai 11. huhtikuuta 2016

SAK:n ja STTK:n yhdistymistä uhkaa aikalisä...



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Politiikka  | 

SAK:n ja STTK:n yhdistymistä uhkaa aikalisä

Ohjausryhmää vetävä JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo, että SAK:n ja STTK:n yhdistyminen ei ole kariutumassa.


infografiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Palkansaajien uuden suurjärjestön syntyminen voi viivästyä. Hankkeen ohjausryhmä linjasi kokouksessaan maanantai-iltana uuden keskusjärjestön etenemistä.
Ammattiliitot voivat päättää kantansa mukanaolosta uudessa järjestössä käytännössä vasta syksyllä, kun alunperin takaraja oli kesäkuussa.
Hankkeen ohjausryhmää vetävän ammattiliitto JHL:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan uuden palkansaajakeskusjärjestön etenemiselle olisi tärkeää, että liitot ottaisivat viimeistään kesäkuun alussa kannan järjestön perustamiseen tai valmistelun jatkamiseen niin, että se olisi mahdollista myöhästetyssä aikataulussa.
Eloranta puhuu pienen aikalisän mahdollisuudesta.
– Ajatus oli, että kaikki olisi valmista päätöksentekoon, mutta koska epävarmuuksia on sen verran, liittoja pyydetään myös kommentoimaan sisällöllisesti valmisteltua aineistoa, Eloranta muotoili.
Hänen mukaansa mahdollinen aikalisä olisi neljästä kuuteen kuukautta, jos liitot ottavat lopullisen kannan uuteen keskusjärjestöön syksyllä.
Eloranta kiisti, että SAK:n ja STTK:n yhdistymistä uhkaisi kariutuminen. Hanke on ollut vastatuulessa, kun STTK:n suurin liitto Tehy irtautui siitä.
Elorannan mukaan Tehyn ulosjäänti voi merkitä, että keskusjärjestön hallinto ja talous pitää käydä uudelleen lävitse, mutta käytännön vaikutukset selviävät hänen mukaansa vasta kun kaikkien liittojen päätökset ovat tiedossa.
Uuden keskusjärjestön on ollut määrä aloittaa vuodenvaihteessa.
– Se voi olla 1.1.2017 tai 30.6.2017, sitä emme voi nyt tarkkaan sanoa. Jos päästään eteenpäin, niin kovin kauaa jatkovalmistelua ei tarvita, mutta liittojen päätöksenteko vie syksyllä oman aikansa, Eloranta sanoo.

LUE MYÖS

Uuden jättikeskusjärjestön jatko linjataan illalla – kesällä vaihtunee SAK:n puheenjohtaja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti