keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

STTK:n suurimpiin jäsenliittoihin kuuluva Pardia torjui uuden jättijärjestön...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kotimaa 

STTK:n suurimpiin jäsenliittoihin kuuluva Pardia torjui uuden jättijärjestön

Valtion henkilöstöä edustavan Pardian mukaan keskusjärjestön valmistelussa ei ole kyetty saavuttamaan riittävän pitkälle menevää uudistumista.

Palkansaajajärjestö Pardia jää pois uudesta keskusjärjestöstä. Pardia kertoo tiedotteessa, että se ei jatka mahdollista jatkoselvitystyötä uuden keskusjärjestön perustamiseksi.
– Valitettavasti niin pitkälle menevää uudistumista ei kyetty tässä vaiheessa saavuttamaan, että olisimme olleet valmiit lähtemään mukaan. Syyllisiä tähän ei tarvitse kuitenkaan etsiä kuin korkeintaan peilistä, sanoo Pardian puheenjohtaja Niko Simola.
Simolan mukaan Pardia on tyytyväinen toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n toimintaan.
Pardia on valtion henkilöstöä edustava ammattijärjestö, jolla on noin 55 000 jäsentä. Pardia kuuluu STTK:n suurimpiin jäsenliittoihin.
Viime viikon perjantaina STTK:hon kuuluva sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto Tehy päätti ylimääräisessä valtuuston kokouksessa, että ei lähde mukaan uuteen keskusjärjestöön.
STTK:n liitoissa tyytymättömyyttä on herättänyt muun muassa uuden keskusjärjestön hallintomalli sekä epäselvyys uuden suurjärjestön puoluepoliittisesta sitoutumattomuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti