lauantai 30. huhtikuuta 2016

Pihakoivut ovat pilkottuina katoksessa - hyvä niin...


Oksat - kolme isoa peräkärrykuormaa - on viety pois, puut pilkottu osittain lainatun halkomakoneen avustuksella.

Viisi koivua on siis tällä hetkellä pikottuina katoksessa kuivumassa.

Vaikka puita kaadettiin viisi, hajoitettavia kantoja on oikeastaan vain kaksi. Yksi puista oli kolmen koivun ryppäässä, keskellä ja neljä kasvoivat lähes kahdesta, samasta "suurkannosta".

Niin kuin aikaisemmin olen kirjoittanut, olemme viime vuonna kaksi kertaa jyrsityttäneet kantoja "Mestari-Malisen" eli Pekka Malisen avustuksella. Olemme saaneet erinomaista palvelua.

Olen lähettänyt hänelle tänään sähköpostiviestin asiasta, oletan, että hän ottaa heti Vapun jälkeen yhteyttä...

Tänään tiistaina 03.05.2016 klo 08.00-09.00 Malisen Pekka kävi jyrsimässä kannot pääjuurineen pois - siisti juttu! Jyrsintäjätteet - kolme betonikärrykuormaa - kärräsin tontin kulmalle täytteeksi.






MICROSOFT YEARLY ANNIVERSARY WINNING NOTIFICATION...



Lähettäjä: Philippa Snare [mailto:valentova@konzumuo.cz]
Lähetetty: 30. huhtikuuta 2016 17:30
Vastaanottaja: Recipients
Aihe: WINNING NOTIFICATION!!


MICROSOFT® CORPORATION

Cardinal Place
80-100 Victoria Street
London,SW1E 5JL

United Kingdom

Winning No: MSFT/5975/107/2016
Ticket No: MSFT/3081/039/2016



MICROSOFT YEARLY ANNIVERSARY WINNING NOTIFICATION

We wish to congratulate you on this note, for being part of our selected winners in our just concluded internal promotion draw this year, this promotion was set-up to encourage the active users of Microsoft products and its software services.

Hence we do believe with your winning prize, you will continue to be an active patronage to Microsoft products and its software services. Microsoft Corporation develops and markets software, services and hardware that deliver new opportunities, greater convenience and enhanced value to people's lives. We ran an online e-mail beta draw which your email address won Nine Hundred and Fifty Thousand Great British Pounds Sterling (£950,000.00). We wish to formally announce to you that you have successfully passed the requirements, statutory obligations, verifications, validations and satisfactory report Test conducted for all online winners.

A winning check will be issued in your name by Microsoft Promotion Award; for the sum of Nine Hundred and Fifty Thousand Great British Pounds Sterling (£950,000.00) and also a certificate of prize claims will be sent alongside your winning check cashable at any bank.

You are advised to contact the assigned Microsoft Program Administrator/Coordinator with the following details to avoid unnecessary delay and complications:

VERIFICATION AND FUNDS RELEASE FORM

(1)  Your Contact Address/Private Email Address:

(2)  Your Tel/Fax Numbers:

(3)  Your Nationality/Country:

(4)  Your Full Name:

(5)  Occupation/Company:

(6)  Age/Gender:

(7)  Ever Won An Online Lottery?

(8)  Comments about Microsoft:



Philippa Snare
Chief Marketing Officer, Microsoft UK

Fax No: +44 8447 749 891



Microsoft values your right to privacy! Your information is 100% secured and will be used exclusively for the purpose of this award only.

The Microsoft Promotion Award Team has discovered a huge number of double claims due to winners informing close friends relatives and third parties about their winning and also sharing their pin numbers. As a result of this, these friends try to claim the lottery on behalf of the real winners. The Microsoft Promotion Award Team has reached a decision from its headquarters that any double claim discovered by the Lottery Board will result to the canceling of that particular winning, leading to a loss for both the double claimer and the real winner, as it is taken that the real winner was the informer to the double claimer about the lottery. So you are hereby strongly advised once more to keep your winnings strictly confidential until you claim your prize.

Congratulations from the Staffs & Members of the Microsoft interactive Lotteries Board Commission.

  


Yours faithfully,

Satya Nadella
CEO of Microsoft Corporation.


perjantai 29. huhtikuuta 2016

PS Kemin jytky: HJK kellistyi 1-0!

Aika mukavasti on PS Kemin osalta valioliigakausi alkanut. Täytynee lähteä kesällä istuskelemaan Kemin Sauvosaaren takakentän uuden katsomon kuppi-istumiin ainakin pelin tai kaksi ajaksi...  

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

PS Kemin jytky: HJK kellistyi 1-0!

NINA SUSI
PS Kemin Ryan Gilligan latasi maalin jo ensimmäisestä hyökkäyksestä.
Palloseura Kemi on voittanut Helsingin Jalkapalloklubin 1–0 (1–0) jalkapallon Veikkausliigan ottelussa Oulun Raatissa.
Kamppailun ainoa maali syntyi Ryan Gilligan komealla volleylla heti ensimmäisestä hyökkäyksestä.
Ottelu keräsi 2017 katsojaa.
IFK Mariehamn voitti vieraissa Ilveksen Anthony Dafaa Clementin maalilla 1–0 ja nousi HJK:n ohi sarjakärkeen. IFK:lla on kuudesta ottelusta 13 pistettä ja HJK:lla 11.
Puolustava mestari SJK sai avauspisteensä pelaamalla maalittoman tasapelin PK-35 Vantaan vieraana.

Kyllä ollaan taas niin rähmällään, niin rämällään että...

Joka ei tässä näe suoranaista, selkeää piiloviestiä, uhkausta Suomelle, olisi syytä harkita tutkijarooliaan uudelleen ja harkita alan vaihtoa.

Tosin oma tulkitani on, että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sekoitti Ruotsin Suomeen, oli ilmeisesti ottanut puhepaperit väärästä taskusta.

Lisäksi hän oli kukaties katsellut Pohjolan karttaa vähän huolimattomasti...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

MPKK:n tutkija: Lavrovin puheet Ruotsin Nato-jäsenyydestä eivät sisältäneet piiloviestiä Suomelle

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov muistutti perjantaina Dagens Nyheterissä julkaistussa haastattelussa, että Ruotsin Nato-jäsenyys tarkoittaisi Venäjän vastatoimia sen pohjoisilla rajoilla.

KOTIMAA 
MAXIM ZMEYEV / REUTERS
Sergei Lavrov
Sergei Lavrov

VENÄJÄN ulkoministeri Sergei Lavrovin torstaina julkaistut lausumat Ruotsin Nato-jäsenyyden seurauksista ovat linjassa Venäjän aiempien lausuntojen kanssa eivätkä sisällä mitään erityistä piiloviestiä Suomelle, sanoo erikoistutkija Tommi Koivula Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Ruotsalaislehti Dagens Nyheterin haastattelussa Lavrov viesti, että läntisen puolustusliiton aktivoituminen Venäjän rajojen lähettyvillä tarkoittaisi ”luonnollisesti” myös Venäjän vastatoimia maan pohjoisilla rajoilla.

Ei tullut kansanliikettä

Ja hyvä niin - itse olen useaan kertaan kirjoittanut, että Suomessa riittäisi kolme (3) poliittista puoluetta:  Vasemmisto, Keskusta ja Oikeisto. Miksi? Säästyisi valtava määrä henkistä energiaa tärkeisiin asioihin ja taloudellisestikin pääsisimme helpommalla. 

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Ei tullut kansanliikettä



Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, prosentti äänioikeutetuista antaisi ja 16 prosenttia voisi kuvitella antavansa äänensä europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) uudelle Kansalaispuolueelle. Tämä käy ilmi Lännen Median Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä (LK/PS 29.4.).
Ovatko luvut isoja vai pieniä? Riippuu siitä, miten niitä katsoo. Muutaman prosentin kannatus on pieni puolueelle, muttei yhdelle ehdokkaalle. Väyrynenhän ei ole toistaiseksi kertonut puolueensa muista, mahdollisista ehdokkaista. Tosin eduskuntavaaleihin on vielä aikaa kolme vuotta, eikä puoluekaan ole vielä saanut kerättyä 5 000:ttä kannattajakorttia, jotka puolueen rekisteröimiseen tarvitaan.
On hyvä muistaa, että yksi ehdokas voi olla ehdolla vain yhdessä vaalipiirissä. Väyrynen tarvitsee rinnalleen useita, vakavasti otettavia ehdokkaita useampiin vaalipiireihin. Muussa tapauksessa Kansalaispuolue jää varmuudella marginaaliin.
Ylivoimainen enemmistö äänestäjistä – 72 prosenttia – ei missään tapauksessa anna ääntään Väyrysen puolueelle. Erityisesti huomiota herättää se, että keskustaa äänestävistä lähes 80 prosenttia on tätä mieltä. Omat näyttävät kääntäneen selkänsä vanhalle mestarille.
Eniten väyrysläisiä löytyy, ehkä odotetusti, Perussuomalaisten riveistä. Heistä vain puolet sanoisi Kansalaispuolueelle ehdottoman ein.
Kyselytuloksen täytyy olla Paavo Väyryselle pettymys. Hän ei ole onnistunut saamaan taakseen kansanliikettä, eivätkä edes omat aatetoverit ole innostuneet keskustan kunniapuheenjohtajan sooloilusta – pikemminkin päinvastoin.
Keskustan johdolle tulos lienee iso helpotus. Puolue ei näytä vuotavan ulospäin, vaikka sen johtama hallitus on tehnyt paljon puolueväenkin kritisoimia ratkaisuja.
Perussuomalaisille tulos merkitsee lisää huolia. Puolueen kannatus on romahtanut ja nyt näyttää siltä, että osa kannattajista on valmis siirtymään euro- ja EU-vastaisella populismilla ratsastavan Väyrysen kelkkaan.
Paljon ehtii toki tapahtua ennen seuraavia eduskuntavaaleja, jotka järjestetään 2019. Paljon pitää myös tapahtua, että Kansalaispuolueesta tulisi varteenotettava haastaja muille puolueille. Tällä hetkellä se ei ole sitä.
Oliko keskustan linjan julkinen mollaaminen, sen puolue-elimistä vetäytyminen ja oman puolueen perustaminen virhe politiikan konkarilta? Jos kysymykseen pitäisi vastata nyt, vastaus olisi kyllä. Toisaalta pitää muistaa, ettei kysymys ole vielä ajankohtainen.

Tuomioja Nato-selvityksestä: Kadunmies saa samat asiat selville googlaamalla...





Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Politiikka 

Tuomioja Nato-selvityksestä: Kadunmies saa samat asiat selville googlaamalla

Entiset ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ja Ilkka Kanerva (kok.) odottavat iltapäivällä julkaistavalta Nato-selvitykseltä erityisesti katsausta Suomen ja Ruotsin välisiin suhteisiin.





Tänään julkaistava Nato-selvitys on tehty poliittista syistä, sanoo SDP:n kansanedustaja ja pitkäaikainen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Tuomiojan mukaan erityisesti kokoomus on halunnut selvityksen Suomen suhteesta Natoon.
Tavalliselle kaduntallaajallekaan ei selvityksessä Tuomiojan oletuksen mukaan ole mitään ihmeellistä.
– Ei siinä hänelläkään ole mitään, mitä ei suurin piirtein googlaamalla saisi selville. Näin oletan, Tuomioja sanoi Ylen Politiikan avokonttori -ohjelmassa.
Tuomioja ennusti, että sekä Naton kannattajat että vastustajat tulevat käyttämään selvitystä omiin tarkoituksiinsa riippumatta sen sisällöstä. Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) näki selvityksen luonteen hieman eri tavalla.
– Minä näen tämän vähemmän kärjekkäästi kuin kollega (Tuomioja). Minun käsitykseni mukaan tässä on nyt niin paljon uusia elementtejä ilmassa, että minusta on hyvä tehdä päivitys Suomen turvallisuuspolitiikan merkeissä siltä osin, mikä liittyy Natoon, Kanerva vastasi.
Molemmat ex-ulkoministeri pitävät selvänä, että Nato-selvityksessä tullaan käsittelemään Suomen ja Ruotsin yhteistyötä. Tuomioja huomautti, että maiden välinen yhteistyö on koko ajan tiivistynyt.

Lavrovin lausunnoista erimielisyyttä

Ylen politiikan erikoistoimittaja Riikka Uosukainen nosti esiin Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kommentit ruotsalaisessa Dagens Nyheter -lehdessä. Lavrov sanoi, että Ruotsin liittyminen Natoon johtaisi Venäjän sotilaallisiin vastatoimiin.
– Jos ihan rauhallisesti katsotaan, minusta tässäkään lausunnossa ei ole mitään uutta. Minusta se ei sinänsä sisällä uhkausta. Se sisältää sen, että jos he katsovat, että heidän rajoilleen tuodaan aggressiivinen, vihamielinen liittokunta, niin he varustautuvat sitten, Tuomioja sanoi.
Kanervan mukaan Lavrovin lausunto poikkeaa merkittävällä tavalla suomalaisesta kulttuurista.
– Ulkopoliittinen johto Suomessa tuskin koskaan sanoisi, että tulee sotilaallisia toimenpiteitä. Pidän tätä siinä lausunnossa erikoisena, Kaneva huomautti.

Kiinnitä katseesi

Kanerva sanoi toivovansa, että Nato-selvityksestä löytyy vahvistusta Suomen ja Ruotsin yhteistyölle ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
– Suomi ja Ruotsi ovat paketissa toisiinsa nähden näissä asioissa.
Tuomioja oli Kanervan kanssa samoilla linjoilla.
– Uskon, että puolin ja toisin ajatellaan, että me emme halua tehdä toisistamme riippumattomia, emmekä erilaisia ratkaisuja, Tuomioja sanoi.

Lavrov Dagens Nyheterille: Ruotsin Nato-jäsenyys johtaisi vastatoimiin...




Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Ulkomaat 

Lavrov Dagens Nyheterille: Ruotsin Nato-jäsenyys johtaisi vastatoimiin

– On yksi asia, että on neutraaleja naapurimaita pohjoisessa, ja toinen, että on naapureita, jotka ovat pohjoisatlanttisen liittouman jäseniä, Venäjän ulkoministeri sanoo ruotsalaislehden haastattelussa.



Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ilmoitti peruvansa Turkin-matkansa venäläisen Suhoin pudottamisen jälkeen.
Sergei Lavrov Kuva: Maksim Shipenkov / EPA

Ruotsin liittyminen sotilasliitto Naton jäseneksi johtaisi Venäjän sotilaallisiin vastatoimiin, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa ruotsalaislehti Dagens Nyheterin (DN) haastattelussa.
Lavrov ei avaa tarkemmin, millaisia Venäjän vastatoimet käytännössä olisivat. Hänen mukaansa asia jäisi Venäjän sotavoimien arvioitavaksi.
Lavrovin mukaan Venäjä ei usko, että Ruotsin liittyminen Naton jäseneksi johtaisi ruotsalaisten hyökkäykseen Venäjää vastaan.
– Mutta koska Ruotsin sotilaallinen infrastruktuuri tulisi alistetuksi Naton ylimpään komentoon, ryhtyisimme luonnollisesti tarvittaviin sotilaallisteknisiin toimenpiteisiin pohjoisilla rajoillamme, koska toisella puolen rajaa on sotilaallis-poliittinen liittouma, joka pitää Venäjää uhkana, Lavrov sanoo DN:lle.
Venäjän sotilaskoneiden kahden viikon takaisia ohi- ja ylilentoja Itämerellä läheltä Yhdysvaltain laivaston ohjushävittäjää Lavrov kuvailee "täysin legitiimeiksi harjoitustehtäviksi kansainvälisessä ilmatilassa".

torstai 28. huhtikuuta 2016

Käsittämätön teksti nimimerkillä Hotellissakin olisi päässyt halvemmalla!

Täytyi oikein hieraista silmiään lukiessani keskiviikon 27.4.2016 Lounais-Lappi lehdestä tekstarin:"Olin Länsi-Pohjan keskussairaalassa vajavan vuorokauden, lasku 83 euroa. Laskutus on suoranaista ryöstämistä."

Kyseinen tekstari oli lehdessä nostettu "ykköstekstariksi" ilmeisesti siksi, että lukijat huomaavat tekstarin käsittämättömän vertailujärjettömyyden.

Olisi mielenkiintoista tietää, minkä tyyppistä palvelua/tutkimusta/lääkitystä/hoitoa tekstarin kirjoittaja sai Länsi-Pohjan keskussairaalassa.
Jokin terveydellinen ongelma hänellä joka tapauksessa on täytynyt olla, koska hänet on otettu sisään sairaalan osastolle.

Mielestäni on ala-arvoista ja käsittämätöntä typeryyttä verrata keskussairaalan hinnoittelua hotellin vastaavaan - ne painivat aivan eri sarjoissa...

Lisää valoa Talvvaaran/Terrafamen putken päässä - hyvä niin...

Järki voittaa Suomessa - ainakin väliaikaisesti. Taisinpa olla liian optimistinen, sillä...

Terrafame Groupin toimitusjohtaja Matti Hietanen arvostelee Vaasan hallinto-oikeutta Terrafamen kaivoksen purkuputkea koskevasta päätöksestä. Hietasen mukaan hallinto-oikeus käveli torstaina julkaisemalla ratkaisullaan sekä aluehallintoviraston alkuperäisen päätöksen että paikallisen Ely-keskuksen päätösten yli.

Oikeuden päätöksellä voi olla ratkaiseva merkitys Terrafamen taloudellisen tulevaisuuden kannalta. Hietanen pitää yksityisen rahoituksen saamista nyt epätodennäköisenä.
– Tämä on valitettavaa, koska tilanne näytti kohtuullisen lupaavalta, Hietanen sanoo.
– Päätöksen vaikutuksia on arvioitava huolellisesti, mutta kyllä tämä hankkeen epävarmuutta ja riskitasoa nostaa, Hietanen jatkaa.
Hietanen arvioi, että varsinaisen kaivostoiminnan jatkoon päätös ei suoranaisesti vaikuta eikä estä sitä.
Terrafamen katse kääntyykin nyt entistä tiukemmin valtion suuntaan. Jo aiemmin Terrafame on kertonut, että se kaipaa valtiolta lisäpääomaa. Nyt paine valtion suuntaan on edelleen kasvamassa.
– Lisärahoitukseen täytyy varautua. Se on selvä asia tässä tilanteessa, Hietanen sanoo.
Terrafame harkitsee valittavansa hallinto-oikeuden päätöksistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Toimitusjohtaja pohtii, että valitus voi olla paikallaan, koska eri viranomaiset ovat tulkinneet asiaa niin eri tavoin. Mahdollisen valituksen käsittelyssä voi mennä pari vuotta.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Oikeus höllensi Talvivaaran päästörajaa
TEIJO MÄÄTTÄNEN/ARKISTO
Oikeus höllensi Talvivaaran päästörajaa.
Vaasan hallinto-oikeus on höllentänyt Talvivaaran kaivoksen sulfaattipäästörajaa Nuasjärven purkuputkiasiassa.
Vuotuinen yläraja on nyt 15 000 tonnia. Aiemmassa välipäätöksessään oikeus oli asettanut ylärajan 12 000 tonniin. Tiukennuksen jälkeen kaivos turvautui poikkeusjuoksutuksiin. Purkuputken alkuperäinen aluehallintoviraston määräämä sulfaattipäästöraja oli 24 000 tonnia vuodessa.
Oikeus muutti samalla putken lupapäätöksen määräaikaiseksi, kun se aiemmin oli voimassa toistaiseksi. Uusi lupahakemus on tehtävä elokuun 2017 loppuun mennessä. Nykyisellä luvalla kaivosta pyörittävä Terrafame saa jatkaa juoksutuksia vuoden 2018 loppuun.
Hallinto-oikeuden päätöksestä kertoi aiemmin Yle.
Purkuputkipäätöstä on luonnehdittu hyvin merkittäväksi Talvivaaran kaivoksen tulevaisuudelle. Tiukat päästörajat voisivat merkitä jopa kaivoksen alasajoa.
Hallinto-oikeuden mukaan välipäätöksen mukaiset 1 000 tonnin kuukausipäästöt eivät ole aiheuttaneet Nuasjärveen pysyviä kerrostumia. Uudessa päätöksessä kaivokselle annetaan lupa sulan veden aikaan enimmillään 2 000 tonnin kuukausipäästöihin. Jäiden aikaan kuukausiraja pysyy edelleen 1 000 tonnissa.
– Rajoituksella varmistetaan, ettei purkualueella aiheudu veden haitallista kerrostumista erityisesti talviaikaan, oikeus toteaa.