keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Tämän päivän Facebook-pohdiskeluani...

Että mitäkö mietin? No ainakin sitä, että iskin tänään varhain aamulla päärakennuksemme autotalliin siistimis- ja järjestelyajatuksin.
Enkä pelkästään ajatuksin vaan rankoin työsuorituksin, Kävin läpi ja hävitin valtavan määrän tietotekniikkaan liittyvää vanhaa materiaa: Manuaaleja, erilaisia aineistokansioita, lerppuja, korppuja, jne. käsieni läpi meni = käsittelin/siirtelin aamupäivän aikana noin miljoonan vanhan markan arvosta tavaraa. Siihen maailman aikaan mm. ohjelmistot olivat tosi kalliita.
Onko tosi ja...
Kyllä on, asia liittyy ystäväni Pentti Korpelan säveltämään ja sanoittamaan - häneltä tilaamaani - biisiin Kuusikymmentä vuotta elämää. Kyseisen biisin rajanaapurini Perkiön Arto lauloi minulle 60-vuotislahjaksi Hautalammin Karin musiikkipajalla - kaun sitten.

Kyseisessä biisissä on minun tähänastista elämää jotakuinkin minuutti/vuosikymmen. Jos asia Sinua kiinnostaa, Googlaa Aki Pyykkö niin sieltähän se löytyy...
Olen aikaisemminkin maininnut, että elämäni synkimmästä ajanjaksosta olen käytännössä kirjoittanut kirjan. Harkitsen vielä sen julkaisemista.

Vein tietotekniikkaan liityvän materiaalin Monitarmoon Ritikkaan. Nuoretmiehet ottivat avuliaasti tavaran vastaan ja aloittivat lajittelun - hyvä palvelu...

No niin ja "raivaustyö" autotallissa jatkuu.
Olen nostellut hyllyiltä vanhoja tietokoneita, printtereitä, kirjoituskoneita, näyttöjä, jne. ja laittanut niitä laatikkoihin.
Jos tunnet kiinnostusta em. tyyppisiin romppeisiin, "höyrylaitteisiin", tule käväisemään ja hakemaan pois, sillä lähiaikoina ne lähtevät kierrätykseen. Todennäköisesti vien ne myös Monitarmoon Ritikkaan.
Olen hävittänyt myös "miehenkorkuisen" nipun lehtiä: Opettaja-lehtiä, Ammatikasvatus-lehtiä, Paperi ja puu-lehtiä, Insinööri-lehtiä, jne. ainoastaan INSINÖÖRI OPETTAJA-LEHDET otin talteen.
Miksi?
Siksi, että olin käytännössä tekemässä tuota lehteä koko sen historian ajan. Olin toki myös Opettaja-lehden toimitusneuvostossa pitkään. Niin pitkään, että jotkut leukavat näsäviisaat nimittivät jo minua toimitusneuvoston Kekkoseksi. Ei muuten tuntunut yhtään hassummalta!
Tekniikka&Talous lehdet on poltettu päärakennuksen massiivisessa takassa syttöinä. Samoin Pohjolan Sanomat ja Helsingin Sanomat.
Todettakoon, että olen säilyttänyt em. autotallissa olleita lehtiä ajatuksella, että eläkkeelle jäätyäni selailen niitä silloin tällöin. Olen ollut kohta yhdeksän vuotta eläkkeellä. Olenko selaillut silloin tällöin?
Sopii arvata...

Päivä alkaa olla niin sanotusti pulkassa. Käväisin vielä hetken autotallissa ja pistin paperinkeräykseen aikamoisen määrän APU-lehtiä. Niitäkin on kerätty ajatuksella, että niitä voisi vielä selailla myöhemmin.
Lehtiä isoon muovipussiin mättäessäni totesin, että monet kansikuvissa esiintyneet henkilöt ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen - tunnettuja julkisuuden henkilöitä. Eipä niissä kansikuvissa juuri taviksia esiinny...
Odottelen nykyistä kalakaveriani, Selkälän Urpoa, josko hän pelastaa tolkun nipun Tekniikan Maailma-lehtiä...

No soitin hetki sitten ja sovimme, että hän tulee huomanna aamupäivän aikana käväisemään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti