maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kevätterveisiä Kemin Selkäsaaresta...

Olemme edellisen kerran käyneet Selkäsaaressa sunnuntaina 09.04.2017. Kävimme tänään taas pikakäynnin saaressa, molemmat, minä ja vaimoni kävellen suksisauvat apuna. 
Eipä olisi voinut toivoa parempaa kävelyalustaa.

Lähtiessämme sisäsataman rannasta rannan tuntumassa istuskeli kolme pilkkijää. Pikkuahventa ja särkiä näytti tulleen jonkin verran. Sanoivat jäävän jäälle lokkien ja varisten ruoaksi. Kerroin heille särjenlihan, suikaleiden käytön isojen ahventen houkuttelemiseksi. Eivät näyttäneet ottavan tosissaan. Tuntui kehonkielestä päätellen, että puhu sinä minä pitelen hevosta...

Menimme tällä kerralla aivan suoraan saaren pohjoisrantaan ja siitä moottorikelkkauraa rinnettä ylös mökille. Oli aurinkoinen aamupäiväsää.

Mökille päästyämme vaimoni laittoi tulet tuvan puulieteen. Tupa lämpeni nopeasti, kun kamariin menevä väliovi pidettiin kiinni. Istuimme hetken aikaa etelään suuntautuvassa katoksessa.

Heti mökille saavuttuamme totesimme lintujen äänien lisääntyneen. Korpitkin antoivat kuulua itsestään ja jossain kaukana tikkakin naputteli puunrunkoa.

Murukahvit juotuamme ja eväsleivät syötyämme lähdimme takaisin samaa, tuttua reittiä.

Oli hieno, aurinkoinen ilma, jäällä liikettä: moottorikelkkoja, moottoripyöriä, polkupyöräilijä - olipa paksut renkaat, pilkkijöitä, kävelijöitä, hiihtäjiä ja avolava-autokin näytti ajelevan Syvä-Lettoa kohti.

Sisäsataman rannan tuntumassa oli jälleen uusi kolmen pilkkijän ryhmä. Näyttivät olevan aamupäivän rei´illä. Muutama pikkuahven ja särki sekä pari kiiskeä oli tullut. 
He olivat pois lähdössä. 
Heille kerroin myös särjen käyttämisen isojen ahventen syöttinä, olivat selkeästi asiasta kiinnostuneita. Autolle päästyämme näimme ryhmän suuntaavan Kojukalliota kohti...

Olipa mukava pikakäynti Selkäsaaressa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti