maanantai 12. joulukuuta 2016

Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen: "Jos emme olisi riippumattomia, se näkyisi varmasti"

Mitäpä tuohon viime viikon tekstiin muuta sanomaan/kirjoittamaan...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen: "Jos emme olisi riippumattomia, se näkyisi varmasti"

Kivinen otti kantaa viime viikon Yle-kohuun.
Yle


Lauri Kivinen.
Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.Yle

Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivisen mukaan Ylen painostamista ei salittaisi, eikä se myöskään toimisi. Kivisen mukaan riippumattomuus on julkisen palvelun median ja Ylen peruskivi.
– Ylellä on lakisääteinen tehtävä, jota se toteuttaa itsenäisesti. Olemme tilivelvollisia vain suomalaisille. Jos emme olisi riippumattomia, se näkyisi varmasti. Jos meihin kohdistettaisiin todellista painostusta, älähtäisimme heti, Kivinen sanoo tiedotteessaan.
Kivinen on ollut Yleisradion toimitusjohtaja vuodesta 2010 ja tänä aikana Suomella on ollut viisi pääministeriä. Kivisen mukaan tänä aikana Ylen ohjelmallisiin valintoihin tai linjauksiiin ei ole vaikuttanut minkään yksittäisen tahon painostus tai pahastuminen, vaan päätökset on tehty journalistisin perustein ja totuutta tavoitellen.
– Yhtiöllämme on ainutlaatuisen vahva pohja, kuvatut toimintamallit ja eettiset säännöt, jotta riippumattomuudesta voidaan pitää kiinni. Ylen journalismin tärkein arvo on totuudellisuuteen pyrkiminen. Se on mahdollista vain, kun toimituksemme tekevät päätöksensä itsenäisesti. Siksi myös toimitusjohtaja on rajattu journalistisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Ensi viikolla keskustelukierros

Kivisen mukaan Ylessä vastaavat toimittajat päättävät journalistisesta linjasta.
– Työilmapiirissä pyritään luottamuksellisuuteen, jotta journalismista voidaan käydä suoraa, avointa ja myös kriittistä keskustelua toimitusten sisällä.
Kivisen mukaan näyttää siltä, että toimintamallit ja työilmapiiri joissakin Ylen toimituksissa vaativat uutta luottamuksen rakentamista, kuuntelua ja kuulluksi tulemista.
Toimitusjohtaja Kivinen käy ensi viikon kuluessa ripeän keskustelukierroksen Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnassa. Hän kuulee kaikkia keskeisiä tahoja, jotka ovat olleet osapuolina viime viikon julkisessa Yle-keskustelussa.
– Monet yleläiset ovat viime viikon tapahtumista ymmällään ja itsekin otan tilanteen vakavasti. Haluan kaikin voimin edistää luottamusta ja vaalia sitä, mikä on tärkeintä, Yleisradion riippumattomuutta ja luotettavuutta suomalaisten silmissä, Kivinen sanoo.
– Kuulemiskierroksen jälkeen minulla on mahdollisuus tehdä johtopäätöksiä tarvittavista toimenpiteistä.
Kivinen otti kantaa viime viikon Yle-kohuun tänään keskiviikkona. Ylen johtoryhmä on keskustellut asiasta useaan otteeseen tällä viikolla.
Ylen hallintoneuvosto saa Lauri Kiviseltä selvityksen Yle-keskustelun vaiheista ensi viikon tiistaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti