lauantai 3. joulukuuta 2016

Miten tämä on mahdollista?

"Se on sellainen konsultti!" usein todetaan - varsinkin mehevissä vitseissä. Kieltämättä vitsit tulivat mieleeni lukiessani kaksikin artikkelia Pohjolan Sanomista Kemin päiväkoti- ja kouluasioista. Vakavasti puhuen asiassa vitsit ovat vähissä.
Luonnollisesti kemiläisenä veronmaksajana minua kiinnostaa, kuinka paljon em. konsulttityö mahtoi maksaa Kemin kaupungille...

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista reippaasti tuunattuna:

Kemin koulutuslautakunta teilasi konsultin selvityksen kouluverkosta – kukaan ei kannata

Lautakunnassa kukaan ei äänestänyt koulutoimenjohtajan esityksen puolesta.

Matti Nikkilä
Kemin koulutuslautakunnalle ei kelvannut konsultin esitykseen pohjautunut esitys kouluverkosta.
Konsultti ennusti, että Hepolan koulu lakkaisi 2020-luvulla. Konsultti esitti myös, että Marttalan, Toivolan ja Ruutin päiväkodit yhdistettäisiin ja että ne muuttuisivat myös palvelusetelipäiväkodeiksi. Myös Peurasaaren päiväkoti olisi muuttunut palvelusetelipäiväkodiksi.
– Konsultin esitys oli niin radikaali, että jäljelle ei olisi jäänyt kuin 1–9 luokkien koulut keskustassa sekä Syväkankaalla. Karihaaran koulu olisi muuttunut 1–6 luokkien kouluksi ja sitä ideaa emme ymmärtäneet, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Juha Taanila. Konsultin selvityksessä oli Taanilan mukaan piirteitä, missä asioita yritettiin vakuuttaa tilastoilla ja ennusteilla, jotka tosiasiassa voivat muuttua nopeasti.
– Siinä mentiin liian talouspainotteisesti ja tilastot edellä. Ihmiset kuitenkin liikkuvat.
Oppilasmääräennusteet ovat menneet Kemissä aiemminkin pieleen. Näin tapahtui muutama vuosi sitten keskustan suhteen.
– Kivikon koulukaan ei täyty niin nopeasti kuin ennustettiin. Konsulttipapereissa esitettiin tätäkin.
Käsiteltävänä olevassa esityksessä oli niputettu päiväkotiverkko ja kouluverkko. 
Päätöksenteko päiväkotiverkon suhteen on kuitenkin mennyt tältä erää jumiin sen myötä, kun kaupunginhallitus päätti pyytää päivähoidon palvelusetelin suhteen lisäselvityksiä. Ne valmistuvat keväällä. Lautakunnalle jäi mahdollisuus päättää vain akuuteimmista asioista.
– Meillä kiireellisempänä asiana oli se, että Hepolassa pitää olla päiväkoti. Toinen kiireellinen asia on, että Karihaaran koulun remontti pitää saada käyntiin. Esitämme suunnittelurahaa myös Takajärven koulua varten.
Tiistain kokouksessa äänestettiin useaan kertaan. Lopulta vastakkain olivat puheenjohtaja Taanilan ja konsultin selvityksen mukainen esitys. Seitsemän lautakunnan jäsentä äänesti Taanilan esityksen puolesta. Kaksi äänesti tyhjää.
– Äänestystulos osoittaa, että tässä vaiheessa ei enää kukaan lautakunnan jäsenistä ollut konsulttiesityksen takana.
Asiassa esittelijänä ollut koulutoimenjohtaja Anu-Liisa Kosonen sekä lautakunnan jäsen Kari Ikäläinen jättivät päätöksestä eriävät mielipiteet.

Kemin kouluverkko jäi pöydälle

Kemin kaupunginhallitus jätti maanantaina pöydälle selvityksen kaupungin koulu- ja päiväkotiverkosta. Asiaa käsiteltiin kokouksessa, mutta kaupunginhallitus ei halunnut tehdä siitä päätöstä.
– Selvitys oli niin epäselvä ja asiaan liittyvät investoinnit ovat niin kovat, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Pasoja. Kouluverkon käsittely jätettiin seuraavaan, joulukuun 7. päivän kokoukseen. Silloin myös kaupungin poliittiset ryhmät ottavat kantaa asiaan.
Kaupunginhallitus kävi läpi myös ensi vuoden talousarvion.
– Kävimme esityksen läpi ja siihen tulee vielä muutamia viilauksia. Saamme asian valtuuston käsiteltäväksi joulukuun 20. päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti