sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tykit jylisevät Mansikkanokalla – Lumilinna alkaa nousta...

Lunta kasaan, muotit paikoilleen ja uusi Lumilinna on kohta siinä - hyvä niin.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Tykit jylisevät Mansikkanokalla – Lumilinna alkaa nousta


MATTI NIKKILÄ
Tykit jylisevät Mansikkanokalla – Lumilinna alkaa nousta
Lumetuslaitteet käynnistettiin perjantaina. Lauantain vastainen yö oli kylmä, joten lunta syntyi kiitettävästi.
Matti Nikkilä
Varma talven tulon merkki Kemin keskustassa, Lumilinnan lumen valmistaminen, nähtiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin.
Lumitykit rakentamismateriaalin tekemistä varten käynnistettiin perjantaina illalla, ja lauantaina rivi tykkejä puhalsi lunta tuulen johdattamana päin merta.
– En muista että minun aikanani, eli viimeisen kuuden vuoden aikana, lumen tekoa olisi pystytty aloittamaan näin aikaisin, sanoo Kemin matkailun toimitusjohtaja Susanna Koutonen. Hän sanoo, että kuusi vuotta sitten talvi oli suotuisa rakentamista ajatellen. Jos säät ovat suotuisat, töihin saatetaan päästä jo ensi viikolla.
Lumen tekemiseen vaaditaan kuiva sää sekä noin 7–8 astetta pakkasta. Vielä ankarampi pakkanen voi olla eduksi lumenteossa.
Lumilinnan avautumiseen varhainen rakentamisen aloitusajankohta ei vaikuta. Sen sijaan työmaavierailuja tai tilauskäyntejä pystytään tekemään ehkä hieman tavallista enemmän.
Tällä kaudella Lumilinnan teemana on Suomi 100 vuotta. 22. Lumilinnan avajaiset ovat 21. tammikuuta 2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti