perjantai 12. syyskuuta 2014

Varjonyrkkeilyn toinen erä meneillään...

Kirjoitin alla olevan blogikirjoituksen viikko, toista sitten. Lisäsin tekstiini Osmo Soinivaarana ajatuksia Ukrainen kriisin ratkaisemiseksi.
______________________________________________________________________

Näyttää siltä, että Venäjä - Ukraina/EU/Yhdysvallat varjonyrkkeilyn toinen erä on alkamassa. 

Muutama kuukausi on tunnusteltu vastustajan mahdollisia liikkeitä ensimmäisen erän merkeissä mutta nyt alkaa olla enemmän kuin tosi kysymyksessä.

On selkeästi siirrytty toisen erän alkuminuuteille. Nimenomaan viimeinen viikko on osoittanut, että sanat ja teot eivät kohtaa Itä-Ukrainassa. Asiantuntijoiden mukaan eivät ole kohdanneet pitkään aikaan - valheita valheiden perään.
Toinen erä osoittanee suunnan, mihin mm. tämän viikonvaihteen EU-päättäjien kokous vie Eurooppaa ja samalla myös maailmaa. Yhdysvallat lienee valmis yhä tiukempiin pakoitteisiin Venäjää kohtaan...

Toisessa erässä tuskin mikään osapuoli tulee täysin tyrmätyksi, sillä niin juonikkaan salakavalia harhautusliikkeitä on odotettavissa.   
Mikäli toisessa, selkeästi kovenevassa, nykyistä tilannetta raaemmassa erässä ei löydetä ratkaisua, ovat vitsit vähissä...

Kolmatta erää en tällä hetkellä toivo tulevan.
_______________________________________________________________________

Tällä hetkellä on menossa molemmin puolin eräänlainen henkinen nokittelu, jossa peruspsykologisin kotikonstein yritetään horjuttaa vastustajan, oikeastaan vastustajien itseluottamusta.

Hauras tulitauko lienee jollakin tavalla voimassa.

Itä-Ukrainaan on ehdotettu sotarintamalle eräänlaista turvallisuusvyöhykettä/puskurivyöhykettä, mikä saattaa olla lopullisen rauhan ja vakauden saavuttamiseksi alueelle hyvä ratkaisu.

EU:n lisäpakotteet on julkaistu, pitkä, osittain kosmeettinen lista, jonka merkitystä on jo julkisesti vähätelty.

Tänään Yhdysvallat on iskenyt pöytään omat lisäpakotteet, johon liittyvänä lainaan Helsingin Sanomien tämän päivän tekstiä:


Yhdysvallat on koventanut entisestään Venäjän vastaisia pakotteitaan. Perjantaina ilmoitettujen pakotteiden listalla on Venäjän talouden kivijalkana toimivia yhtiöitä pankki-, energia- ja puolustussektoreilta, Yhdysvaltain valtiovarainministeriö kertoo.
Pakotteet kohdistuvat nyt ensi kerran Venäjän suurimpaan pankkiin Sberbankiin sekä aiemminkin pakotteiden kohteeksi joutuneeseen viiteen muuhun suurpankkiin. Energia-alalla pakotelistalla ovat muun muassa Gazprom, Gazprom Neft, Lukoil, Rosneft, Surgutneftegas ja siirtoputkistoista vastaava Transneft.
Myös useita puolustusalalla toimivia valtiollisia yrityksiä on pakotelistalla, esimerkiksi korkean teknologian jätti Rostec ja Buk-ohjusjärjestelmiä valmistava Dolgoprudny Research Production Enterprise.

Yhdysvaltain 
pakotteet ovat hyvin samankaltaisia kuin Euroopan unionin tänään asettamat pakotteet. Yhdysvallat onkin konsultoinut EU:ta ja rikkaita G7-maita pakotteiden laadinnan aikana, presidentti Barack Obama tiedotti torstaina
Ukrainan kriisi kärjisti Venäjän ja länsimaiden välejä entisestään heinäkuun puolivälissä, kun Malaysia Airlinesin kone ammuttiin Itä-Ukrainan yllä. Yhdysvaltain mukaan kone ammuttiin alas Buk-ilmantorjuntaohjuksella Venäjän-mielisten kapinallisten alueelta, kun taas Venäjä syytti koneen alasampumisesta Ukrainaa. Lennolla olleet 298 ihmistä saivat surmansa.
Valtiovarainministeri Jack Lew kertoi tiedotteessaan, että perjantain pakotteet osoittavat, ettei kansainvälinen yhteisö hyväksy Venäjän aggressiivista käytöstä Ukrainassa.
"Venäjän taloudellinen ja diplomaattinen eristyneisyys kasvaa niin kauan kuin sen teot eivät vastaa sen sanoja. Venäjän talous on jo maksanut kovan hinnan maan laittomasta käytöksestä", Lew totesi.
Valkoisen talon mukaan Yhdysvallat "ei ole vielä nähnyt vakuuttavaa todistusaineistoa siitä, että Venäjä olisi luopunut yrityksistään horjuttaa Ukrainaa", vaikka Itä-Ukrainan sotimista pyritään lopettamaan tulitauolla.
Heinäkuussa amerikkalaisia kiellettiin käymästä venäläispankkien kanssa kauppaa yli 90 päivän lainoilla, mutta nyt laina-aikojen rajoitus on lyhennetty 30 päivään. Kyseiset toimet nostavat rahan hintaa Venäjällä ja tekevät paikallaan tarpovan talouden elvyttämisestä nykyistäkin vaikeampaa.
Uutistoimisto Reutersin haastatteleman amerikkalaisvirkamiehen mukaan Yhdysvallat on valmis luopumaan pakotteista, mikäli Venäjä vetää joukkonsa Itä-Ukrainasta ja suostuu Venäjän ja Ukrainan välisen puskurivyöhykkeen perustamiseen.
Yhdysvallat uhkaa kuitenkin Venäjää myös uusilla pakotteilla, ellei maan käytös muutu.
Jotkut perjantaina pakotteiden kohteina olleet venäläisyhtiöt olivat jo Yhdysvaltain aiempien pakotteiden kohteina – nyt pakotteita siis laajennettiin. Joidenkin yhtiöiden kohdalla pakotteet tarkoittavat luottohanojen kiristämistä, toisten kohdalla kaikenlaisen yhteistoiminnan kieltämistä.
Esimerkiksi puolustusalan yritysten kohdalla Yhdysvallat määräsi yritysten Yhdysvalloissa olevat varat jäädytettäviksi.
Yhdysvaltain arvion mukaan energiayrityksiin suunnatut pakotteet ovat kipeitä Venäjälle, koska monet Venäjän energiasektorin kehityshankkeet ovat riippuvaisia länsimaisesta teknologiasta.
____________________________________________________________________
Varjonyrkkeilyn toinen erä on jo yli puolen välin. On varmaa, että pyyhettä ei mikään taho heitä vielä kehään...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti