Viime vuosien muuttotappioista huolimatta Kemiin tulee paluumuuttajia, entisiä kemiläisiä, jotka ovat joutuneet työn perässä lähtemään kuka minnekin – hyvä niin, mutta...
Toivottavasti kykenemme luomaan uusia työpakkoja ja työn perässä Kemiin tulee myös uutta verta selvitäksemme lähivuosien talouskurjimuksesta.
Tässä erään paluumuuttajan kertomus takavuosikymmenien pankkimaailmasta:
”Tulimme takaisin Kemiin runsaat kolmekymmentä vuotta sitten. Tuli ajankohtaiseksi uuden talon rakentaminen. Päättäessäni tiedustella paikallisilta pankeilta – joita siihen maailman aikaan oli aikamoinen rypäs – rahoitusvaihtoehtoja silloinen työtoverini varoitteli minua ”pankkihuoruudesta” ” aloitti paluumuuttajamme kertomuksensa.
Työtoverini kertoi yksiselitteisesti:” Sinä et taida enää muistaa, että Kemi on niin pieni kyläpahanen, että täällä pankinjohtajat soittelevat aktiivisesti toisilleen, varoittelevat lainatarjouskyselijöistä ja nimenomaan sortumasta liian edullisiin lainatarjouksiin. Pidetään pojat korkotasosta ja reviireistä kiinni, he toisiaan psyykkaavat!” sanoi työtoverini.
Silloinen ”pankkihuoruus”-käsite on ymmärtääkseni tämän päivän normaalia, jokapäiväistä kilpailuttamista!
Takavuosikymmeninä oli tapana, että lapset valitsivat saman pankin palkkapankikseen, jonka vanhemmat olivat valinneet ns. lapsilisäpankiksi. Minun lapsilisäpankkini ei pysynyt pystyssä, vaikka minäkin olin omalta osaltani ”pankkitalkoissa”, jolloin pumppasimme miljardeja markkoja tukitoimiin, mutta mikään ei auttanut...
Tosin itse olin valinnut ensimmäiseksi palkkapankikseni – sen jälkeen, kun tiliä ei enää saanut rapisevassa tilipussissa käteensä palkkakonttorin hämärässä – pankin, jolla oli erittäin joustavat maksusiirtopalvelut. Olen vieläkin kyseisen pankin asiakas, vaikka sen nimi ja luonne on muuttunut matkan varrella moneen kertaan.
Neljännesvuosisata sitten otin työtoverini varoituksista huolimatta riskin ja tiedustelin eri pankeista erilaisia vaihtoehtoja uudisrakennuksen rahoittamiseksi. Minä siis yritin kilpailuttaa pankkeja.
Näin jälkikäteen asiaa muistellessani rahaa ei tuntunut löytyvän millään, vaikka ns. omarahoitusosuus oli kunnossa, pankkiasiat hoidettu asiallisesti ja oli vakituinen työpaikka.
Se oli saatanan nöyryyttävä tunne, vaikka olin itse aina hoitanut kaikki viimeisen päälle!
”On kovat ajat ja tuo Amerikan valuuttapolitiikka heilauttelee meitä Suomessakin!” sanoi mm. eräs vanhan kansan pankinjohtaja. ”Katsotaan, katsotaan sitten myöhemmin!” hän sanoi yrittäessäni taivutella hänelle rautalankamallin, että kyseessä on vain perheeni uudisrakennuksen kohtalaisen lyhytaikainen luototus.
En jäänyt katsomaan myöhemmin, vaan menin seuraavaan pankkiin, jossa onnistuin pääsemään nuoren kakkosjohtajan puheille, joka pahoitteli sitä, että en ole ollut aikaisemmin pankin asiakas. ”Meidän tavoitteemme on hoitaa pitkäaikaisasiakkaiden luototus.” hän sanoi. Rahahanat olivat ja pysyivät siihen pankkiin kiinni...
Ännännessä pankissa silloinen kakkosjohtaja ihmetteli: ”Miksi et ole tullut heti meille?
Sanoin kyllä jo käyneeni, mutta minut ohjattiin silloin kamreerin juttusille, joka kertoi vakavan huolestuneena, että meidän pankilla ei taida löytyä rahaa perheeni rakentamishankkeen rahoitukseen...
No rahaa vihdoin löytyi, vaikka myöhäisemmässä vaiheessa sitäkin pankkia jouduttiin tukemaan miljardeilla markoilla. Nythän tuo kyllä taas takoo hyvää tulosta, miljarditulosta ties kuinka monennen nimenvaihdon siivittämänä ja heittää reippaasti väkeä ulos ajaen asiakkaat pankkiautomaateille, tuulikaappeihin tai kaduille lippojen alle...
Siihen en itse suostu, paluumuuttaja totesi ykskantaan.
”Kehotan harkitsemaan pankin vaihtoa, mikäli palvelu ei ole asiallista ja itselle tulee tunne, että pankinjohtajan mielestä et asiakkaana tuo muuta kuin hiekkaa pankin lattialle.” sanoi hän ponnekkaasti kertomuksensa päätteeksi.
Muistiin kirjoittaneena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti