Tänään torstaina 25.09.2014 saimme television iltauutisissa seurata tämänkertaisen eläkeväännön väliratkaisua. SAK:n ja Sttk:n puheenjohtajat hymyssä suin kertoilivat sopimussigneerauksista.
Akavan puheenjohtaja ei ollut odotetusti paikalla - yksi on joukosta poissa...
Huomenna allekirjoittajatahojen päättävät elimen lyönevät asian siltä osin päätökseen. Asia siirtyy valtakunnan hallitukselle, joka omalta osaltaan pohdiskelee eläkeratkaisun kattavuutta.
Eläkeikä nousee 63 vuodesta 65 vuoteen asteittain ja eläkekertymän muodostukseen tulee muutoksia.
Mikäli nyt suunnitteilla oleva eläkeuudistus etenee myönteisesti eteenpäin, sorvattavia lakeja ja asetuksia varmaan ns. matkasaarnaajat käyvät rahvaalle suomentamassa, kuten aikaisemminkin...
Kaivoin vanhan tekstini esiin vuodelta 2005, jolloin olin vielä tiukasti mukana työelämässä.
Tekstistä on aistittavissa minun henkilökohtaisia tuntoja siihen maailman aikaan.
UUSI ELÄKEPUHALLUS
SUOMESSA?
1990-luvun alkupuolella puhuttiin eläkepommista. Jokainen
informaatiokanava oli täynnä ryppyotsaisia, synkkäilmeisiä ja vakavasanaisia, syvän
rintaäänen mörkkiksiä, jotka vakuuttivat lähes meidät kaikki, että ns. suurille
ikäluokille ei kerta kaikkiaan löydy eläkerahaa eikä maksajiakaan...
Muun muassa minä kirjoitin asiasta useasti ja yritin toistaa
sanomaani: ”Älkää ihmeessä menkö halpaan!” mutta...
Nimenomaan ammattiyhdistysväki laidasta laitaan meni valtionhallinnon/yritysmaailman
senaikaiseen, yli-inhimillistä superviisautta säihkyvään raimosailaskuoroon hippulat
vinkuen ja melkein innosta kiljuen mukaan: ”Rahat loppuvat, maksajat loppuvat!”
Tapahtui todella ensimmäinen suuri eläkepuhallus
Suomessa!
Koska nautin julkisen sektorin, tarkemmin kuntasektorin
opetusalan pitkää ja kapeaa leipää, esimerkiksi minun eläkeaikani piteni 63
vuodesta ja se on tällä hetkellä tarkalleen 63 vuotta 6 kuukautta 11 päivää...
Kuulen selvästi jo tätä kirjoittaessani muutaman lukijoista
mutisevan:” Tuohan on ihan hyvä eläkkeelle jäämisaika!” Toki, toki onkin, kuitenkin...
Kävin JOUSTAVASTI ELÄKKEELLE tiedotustilaisuudessa vuosina
1940-45-syntyneille Kemissä 19.01.2005 kulttuurikeskuksen pienessä auditoriossa,
joka oli tupaten täynnä uuden eläkeinfon kuulijoita.
Edelliseen eläkepuhallukseen verrattuna ryppyotsaisten,
synkkäilmeisten ja vakavasanaisten mörkkiksien asemesta paikalla oli reippaanoloisia
– nais-/mieskiintiö tarkalleen toteutettu – matkasaarnaajia, jotka
rennonlupsakkaasti ja todella asiallisesti kertoivat uudesta eläkeilosanomasta
sekä yksityissektorin että julkisen sektorin työtä tekeville.
Nyt on joustavuus valttia! Jokainen voi valita eläkkeelle
siirtymisajankohtansa yksilöllisesti käytännössä 63-68 vuoden välillä – hyvä
niin! Normaalin irtisanomismenettelyn puitteissa!
Ennen 63:n ikävuoden ikää eläkkeelle jäämistä vähän,
oikeastaan aika reippaasti taloudellisesti rokotetaan, mutta sen jälkeen
palkitaan ihan mukavanmuhkeasti. ”Rahaa kyllä riittää!” he vakuuttivat yhteen
ääneen, uuspuhalluskuorossa ja näyttivät asiaa tukevia rahastokalvoja.
Meiltä loppuvat kuulemma tällä kertaa työntekijät,
ammattitaitoiset työntekijät!
Eläkeikää lähestyviä houkutellaan jäämään ”sorvin ääreen”,
että kansantalouden pyörät pyörivät laakerit punaisina kuin rasvattu ja tuottavat
meille kaikille hyvää, varsinkin sijoittajille lisäarvoa – näinhän se menee vai
meneekö sittenkään...
Yksi takavuosien olennaisimmista ja ehkä parhaimmista eläkeuudistuksista
liittyi osa-aikaeläkejärjestelmän toteuttamiseen.
Sen etuuksia on myöhemmin systemaattisesti heikennetty ja
osa-aikaeläkkeelle pääsyikää pidennetty.
Olen itse ollut 01.12.2000 alkaen osa-aikaeläkkeellä, joka
on opetussektorilla osoittautunut erittäin suosituksi. Olen muodollisesti,
näennäisesti keventänyt työtaakkaani ja samalla olemme saaneet nuorta
opettaja-ainesta mukaan oppilaitoksellemme.
Useimmat osa-aikaeläkeläisistä haluavat olla tiukasti työssä,
uudistuksissa ja kehityksessä mukana, vaikka ovatkin vain osan ajasta
työpaikalla.
Valitettavan usein oppilaitoksissa toteutettava tiukka tulosajattelu,
joka on pesiytynyt viime vuosina myös opetussektorille, sulkee heidät ulos jopa
aivan välttämättömistä koulutustapahtumista.
Jos
uskoisin em. tiedotustilaisuuden matkasaarnaajien ilosanomaan, hyvin todennäköiseen uuspuhallussanomaan, olisin
töissä 68 vuoden ikään saakka.
Silloin
minuakin olisi mielestäni syytä vielä vuosia kouluttaa = päästää tarvitsemaani, toivomaani
koulutukseen.
Opetustyö
on luokiteltava erittäin vastuunalaiseksi palvelutehtäväksi,
jona sen itse olen aina kokenut –
osa-aikaeläkeläisenäkin.
Uuspuhallusterveisin
Aki Pyykkö
Kemi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti