maanantai 15. syyskuuta 2014

Multitaskaaminen työelämässä

Lainaan taas Helsingin Sanomien artikkelia. Miksi? Siksi, että aihe on minua kiinnostanut vuosikymmeniä.
Itse olen "toitottanut, paasannut", että: "Ihminen voi tehdä kunnolla vain yhtä asiaa kerrallaan!" Edellä maninitu kunnolla tarkoittaa sitä, että työ tehdään huolellisesti mielellään loppuun saakka ja aloitetaan siitä vapautuneena uusi työ ns. puhtaalta pöydältä.
Näin syntyy kunnon lopputulos. 
Minun ajatusmaailmassa työt ovat olleet aina peräkkäin kuin mustikat kuivassa heinänkorressa...Luonnollisesti marjoja voi olla rinnakkain useissa heinänkorressa, mutta aktiivityön alla on syytä pitää vain yhtä marjajonoa = kerrallaan siis yhtä marjaa.
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista:
Ihminen ei suoriudu monesta ajattelua vaativasta tehtävästä samaan aikaan.
Multitaskaaminen eli usean asian samanaikainen tekeminen on taito, jota vaaditaan työelämässä. Vaatimus on mahdoton, väittää kehittämispäällikkö Teppo Valtonen Työterveyslaitokselta.
Valtonen on tutkinut työn kuormittavuutta ja aivojen toimintaa.
"Kun ihmisten tekemisiä tutkitaan tarkemmin, huomataan, että he tekevät ajattelua vaativia asioita vuorotellen, eivät samanaikaisesti."
Kun yhden ihmisen on hallittava samaan aikaan monia vaativia tehtäviä, on sillä hintansa. Ihminen kuormittuu ja työn tulokset heikkenevät.
"Jos ihminen keskeytetään silloin, kun hän tekee ajattelua vaativaa tehtävää, keskeytyminen jää varaamaan resursseja muistilta."
Siksi Valtosen mukaan on parempi tehdä yksi keskittymistä vaativa asia loppuun kuin yrittää tehdä useaa asiaa samaan aikaan.
Työelämässä multitaskaamista vaaditaan, sillä työelämä on entistä pirstaleisempaa ja projektiluonteisempaa. Projektit myös menevät toistensa kanssa päällekkäin.
Myös työnteon jatkuva keskeytyminen esimerkiksi avokonttorissa kuormittaa työntekijää. Valtosen mielestä työpaikoilla tulisi olla huoneita, joissa voi tehdä keskittymistä vaativia tehtäviä. Avokonttorissa voi turvautua vaikka korvaläppiin, jotka estävät häiriintymisen metelistä.
Yksi keino vähentää kuormitusta töissä on se, että projektien alkaminen ja päättyminen tulevat esille selkeästi.
"Esimerkiksi projektin päätöstilaisuus voi olla yksi keino saada ihmiset irrottautumaan henkisesti edellisestä tehtävästä."
Joskus sanotaan, että keskeneräiset ideat kehittyvät, kun ne jättää muhimaan mieleen. Tämä pätee Valtosen mukaan tiettyyn rajaan saakka.
"Keskeneräisiä asioita ei pitäisi olla liikaa."
 Näin selviät multitaskaamisesta
Pilko työ osiinJos et saa tehtävää valmiiksi yhdellä kerralla, jaa tehtävä pienempiin osiin. Kun saat yhden vaiheen valmiiksi, ei tehtävä jää kuormittamaan samalla tavalla muistia kuin keskeneräinen tehtävä yleensä.
Varaa kalenterista kellonajat eri tehtävilleJos samana päivänä pitää tehdä hyvin erilaisia tehtäviä, niille voi merkitä selkeät kellonajat kalenteriin. Älä silloin lue sähköpostia tai tee mitään muuta, joka häiritsee keskittymistäsi yhteen asiaan.
Hyödynnä keskeytyksetTyön keskeyttäminen ei ole aina huono asia. Esimerkiksi jos työtoveri tulee juttelemaan kanssasi, saatat saada idean johonkin toiseen meneillään olevaan tehtävään tai päästä eteenpäin jossakin muussa asiassa.
Sovi pelisäännötJos työsi keskeytyy usein, sopikaa työpaikalla pelisäännöistä. Esimerkiksi oven sulkeminen voi tarkoittaa, ettei sinua saa häiritä. Avokonttorissa korvaläpät voivat olla työtovereille merkki siitä, että teet keskittymistä vaativaa tehtävää.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti