maanantai 8. syyskuuta 2014

No jo oli aikakin!

Olen kirjoittanut muutaman kerran Talvivaarasta. Viimeksi otsikolla: Talvivaaran osakkeen omistajat roikkuvat löyhässä hirressä...

Tänään maanantaina 08.09.2014 se sitten tuli! Niin mikä? No valtionhallinnon vihreää valoa
Talvivaaran takkuaviin rahoitusratkaisuihin.

Suora nettilainaus Kauppalehdestä:


Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) sanoo Alma Median lehtien haastattelussa, että työ- ja elinkeinoministeriö seuraa ja osallistuu sotkamolaisen nikkelikaivos Talvivaaran rahoitusta koskeviin neuvotteluihin.
Talvivaara neuvottelee parhaillaan rahoituksesta toimintansa jatkamiseksi ja yrityssaneerauksen aloittamiseksi. Yhtiöllä on syyskuu aikaa saada rahoitusratkaisu aikaiseksi.
Vapaavuori on lehtien haastattelussa myötämielinen markkinaehtoisen rahoituspaketin aikaansaamiselle.
”Valtio on valmis osallistumaan järkevään markkinaehtoiseen rahoituspakettiin, mutta täytyy muistaa, että velkasaneerauksessa käräjäoikeudella ja selvitysmies Pekka Jaatisella on keskeinen rooli lopullisissa ratkaisuissa”, Vapaavuori sanoo haastattelussa.
Alma Median lehdissä julkaistussa jutussa huomautetaan, että Vapaavuori puhui samansuuntaisesti markkinaehtoisesta rahoituksesta myös Turun telakan pelastusoperaatiossa.
Hanna Eskola
______________________________________________________________________

Tekee mieli lähes irrotella, että eihän tuo Jan Vapaavuori ihan turha jätkä olekaan. Potki ensin talakkaratkaisuja kunnolla liikkeelle ja nyt oikeaoppisesti kaivossektoria ja sen murheenkryyniä nimeltään Talvivaara.

Tunnustan, että käväisi mielessä lähestyvät eduskuntavaalit keväällä 2015. Oli niin tai näin, hyvä ajoitus kaiken kaikkiaan valtionhallinnon ulostulolle.

Takaraivossani vilahtivat myös Talvivaaran toimitusjohtajan Pekka Perän lausunnot taannoin Helsingin Sanomissa, että Talvivaara on vielä Raha-Sampo...

Joka tapauksessa jotain positiivista pitkästä aikaan. Varmaan pääosa osakkeenomistajista odottaa luottavaisina tilanteen rauhoittumista ja kyseisen pörssiyhtiön suunnitellun tuotantotavoitteen toteutumista.

Olennaisin asia on varma tieto lähitulevaisuuden turvaavasta, pitkäaikaisesta rahoituksesta.

Muistutettakoon, että Sinä ja minä omistamme Talvivaarasta noin 15,2% Solidium Oy;n kautta. 
Lisätään vielä se, että Solidium Oy on Talvivaaran suurin omistaja.

Viisikymmentä suurinta osakkeenomistajaa omistaa noin 33,2% osakkeista, joten pienomistajilla on aikamoinen siivu Talvivaarasta - hyvä niin.




Toivottavasti se tieto tulee ennen ensi lumia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti