Tässä on aineksia todelliseen veret seisauttavaan jännitysnäytelmään vailla vertaa. Oleellinen osa kirjoitettiin juuri tänään tiistaina 30.09.2014.
Tänään kuulimme ensin hyviä uutisia Suomen eräästä kestospekulointiaiheesta - Talvivaarasta, ennakkotietoja selvitysmies Pekka Jaatisen raportista.
Tänään kuulimme ensin hyviä uutisia Suomen eräästä kestospekulointiaiheesta - Talvivaarasta, ennakkotietoja selvitysmies Pekka Jaatisen raportista.
Talvivaaran pörssikurssi ponnahti nousuun.
Eipä mennyt aikaa kuin hetki, niin Kauppalehti uutisoi osakkeennousun olevan väärinkäsityksen syytä. Evli Bankin analyytikko Antti Kansanen analysoi selvitysmies Pekka Jaatisen raporttia.
Talvivaaran osakekurssi laskee jyrkästi.
Nimenomaan piensijoittajat ovat selvästi hermostuneet, vaikka aamun ensimmäiset uutiset olivat kokonaisuudessaan myönteisiä.
Nimenomaan piensijoittajat ovat selvästi hermostuneet, vaikka aamun ensimmäiset uutiset olivat kokonaisuudessaan myönteisiä.
Mikäli oikein havaitsin pörssikurssi laski päivällä pahimmillaan -32% eilisestä, vielä pörssipäivän päätteeksikin noin -22% käyden välillä siedettävissä noin - 15%: lukemissa.
Oletettavasti pahin paniikki osakkeenomistajien keskuudessa on hiukan rauhoittunut.
Selvitysmies on tarkentanut iltapäivällä Talvivaara-näkemystään. Missään tapauksessa Talvivaaran tie jatkossa ei ole helppo - oikeastaan paäinvastoin.
Viitaten Evli Bankin analyytikon umpisurkeaan, suorastaan johdattelevaan, manipuloivaan näkemykseen on pakko todeta: Nyt joku/jotkut tekevät piensijoittajien hädällä raakasti riihikuivaa rahaa. Kauppaa Talvivaaran osakkeilla on tehty tänään 30.09.2014 yli 7 miljoonan euron edestä - se on kova luku.
Käväiseepä takaraivossa ajatus: Mikä on ns. analyytikkojen provikka "sopivista sanavalinnoista"?

Kuuntelin ja lukaisin hetki sitten lisäksi Kauppalehden analyytikko Ari Rajalan näkemyksiä.
Hän ihmettelee Talvivaaran tämänpäiväisiä uutisia. Talvivaaran lanseerama termi realisaatiosaneeraus ei hänen mukaansa helpota yhtiön ahdinkoa mitenkään.
Hän ihmettelee Talvivaaran tämänpäiväisiä uutisia. Talvivaaran lanseerama termi realisaatiosaneeraus ei hänen mukaansa helpota yhtiön ahdinkoa mitenkään.
Tuntuu välillä siltä, että nyt suorastaan ns. asiantuntijat kilpailevat, kuka kehittelee/keksii synkimmän tarinan/näkemyksen Talvivaarasta. Kisa on selkeästi käynnissä...
Onko analyytikoilla puhtaat jauhot pussissa?
Sekavaa, sakavaa, sekavaa, toisaalta elinkeinoministeri Jan Vapaavuori lupailee edelleen valtion mukaantuloa samalla tavalla kuin telakkateollisuuden pelastamisoperaatiossa - se on hyvä...
Talvivaaran nykyinen toimitusjohtaja Pekka Perä hänelle ominaiseen tyyliin uhoaa, että louhinta voitaisiin aloittaa uudestaan vaikka huomenna ja laitos olisi täystuotannossa kuukaudessa - jos rahaa olisi, niinpä.
Otetaan hiukan siteeksi työntekijänäkemystäkin ruohonjuuritasolta. Aika olennainen pointti kokonaisuuden kannalta...
Pätkä nettitekstiä Helsingin Sanomista:
SOTKAMO. "Suoraan sanottuna konkurssia olen pelännyt", sanoo Talvivaaran työntekijöiden pääluottamusmies Jukka Vetola.

Kaivoksen työntekijät seurasivat Helsingin tiedotustilaisuutta mietteliäinä työpisteissään tiistaina. Talvivaaran tilannetta kartoittanut selvitysmies katsoo, että kaivostoiminta Sotkamossa voidaan saada kannattavaksi, yhtiö kertoi tiistaina. Liiketoiminnan jatkaminen edellyttää kuitenkin uuden rahoituksen hankkimista.
"Yhtiö sai hivenen lisäaikaa. Toivottavasti Talvivaara saa vielä mahdollisuuden, sillä metallien liuoskierrossa saavutettiin viime kuussa tuotantoennätys. Myös ympäristöasiat ollaan saamassa kuntoon", Vetola sanoo.
Kesän ja syksyn aikana kaivoksella on kuulunut monenlaisia huhupuheita yhtiön tulevaisuudesta.Pitkältä tuntunut vuosi ei ole ollut Vetolan mukaan helppo työntekijöille. Viime vuoden puolella oli kolmet yt-neuvottelut ja saneeraukset.
"Moni ahdistunut työntekijä on käynyt luonani keskustelemassa. Talvivaaran työntekijöiden keski-ikä on alhainen. Moni on perustanut perheen, ottanut lainaa ja rakentanut omakotitalon", Vetola sanoo.
Yhtiön palveluksessa on 501 työntekijää, joista 120 työskentelee metallitehtaalla. Lomautettuna on 30 työntekijää, sillä malmin louhinta on ollut keskeytyksissä noin vuoden.
Lisäksi ulkopuolisen urakkatyövoiman määrä on supistunut noin 50:een, kun heitä oli vielä vuosi sitten noin 400.
"Tärkeintä olisi saada louhinta alkuun Kuusilammen avolouhoksella. Näin bioliuotuskasaan saataisiin tuoretta malmia, jotta nikkelimalmin saanto ei ehtyisi. Metallitehdas on tämän vuoden pyörinyt erinomaisella 90 prosentin käyttöasteella. Myös työntekijät ovat venyneet", kertoo Talvivaaran metalli- ja kaivostyöväen ammattiosasto 346:n pääluottamusmies Tero Pulkkinen.
Talvivaaran konkurssilla olisi erittäin negatiivinen vaikutus koko Kainuun aluetalouteen. Se voisi käynnistää Kainuun tyhjenemisen, kun tilanne on pitkään ollut erittäin valoisa, sanoo Kainuun liiton maakuntajohtaja Pentti Malinen.
"Talvivaara on yhä Kainuun kolmanneksi suurin työnantaja Osuuskauppa Maakunnan ja junanvaunutehdas Transtechin jälkeen", Malinen kertoo.
Talvivaaran avulla Kainuu selvisi Malisen mukaan syksyn 2008 kriisistä, kun UPM sulki Kajaanin paperitehtaan. Työttömäksi jäi 535 työntekijää.
"Moni tuli minun tavoin suoraan Talvivaaraan töihin", Pulkkinen kertoo.
"Toinen iso irtisanominen olisi Kainuulle liikaa", hän lisää.
"Sotkamoon on Talvivaaran myötä muuttanut paljon lapsiperheitä. Sotkamossa on eletty positiivisessa ilmapiirissä, kun työttömyys on ollut alhainen. Toivottavasti yhtiön saa jatkaa toimintaansa", Sotkamon keskuskoulun rehtori Tapani Tölli sanoo. Koulussa on 294 oppilasta.
"Talvivaara joutaisi panna kiinni. Se uhkaa pilata Vuokatin matkailun maineen. Minua huolettaa myös tehtaan purkuputken rakentaminen Vuokatin lähelle Nuasjärveen", sotkamolainen Mirva Mustonen sanoo.
Tapio Mainio HS