sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

WP: Britit äänestivät EU-erosta, googlaavat nyt kuumeisesti mikä EU oikeastaan onkaan...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Brexit  | 

WP: Britit äänestivät EU-erosta, googlaavat nyt kuumeisesti mikä EU oikeastaan onkaan

Monet britit katuvat nyt päätöstään äänestää EU:sta eroamisen puolesta.




Iso-Britannian lippuja vaalivalvojaisissa.
Rekvisiittaa Britannian EU-eroa kannattavan kampanjan vaalivalvojaisissa. Kuva: Michael Kappeler / EPA
Samaan aikaan, kun koko maailma seuraa Britannian kansanäänestyksen jälkimaininkeja, britit itse ovat istahtaneet tietokoneilleen etsimään tietoa EU:sta. Washington Post kirjoittaa,että monella britillä ei ollut käsitystä siitä, mistä he oikeastaan äänestivät.
Brexit-tuloksen jälkeen punnan kurssi romahti alimmilleen yli 30 vuoteen. Britanniaa odottavat nyt taloudelliset vaikeudet, jotka analyytikkojen mukaan vain pahenevat ajan kuluessa. Äänestyksen vaikutukset ulottuvat kaikkialle maailmaan.
Monet britit ovat nyt ilmaisseet katumuksensa äänestyksestä.
– Vaikka äänestinkin EU:sta lähtemisen puolesta, tänä aamuna kun heräsin, totuus iski vasten kasvoja, sanoi eräs brittiäänestäjä ITV-kanavan uutisissa.
– Jos minulla olisi nyt mahdollisuus äänestää uudelleen, äänestäisin pysymisen puolesta, hän jatkoi.
Brittien hämmennys Brexitistä on heijastunut myös Google-hakuihin. Kun äänestyksen päättymisestä oli kulunut kahdeksan tuntia, Google kertoi, että "mitä tapahtuu, jos lähdemme EU:sta" -hakujen määrä oli yli kolminkertaistunut.
Toiseksi suosituin Google-haku oli "Mikä on EU".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti