keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Venäjälle Suomi on hyvä väline...

Toimin tällä kerralla vain tiedonantajana/tiedonjakajana/välikätenä...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Venäjälle Suomi on hyvä väline

Suomi ei ole Venäjän informaatiosodan sivunäyttämö vaan tärkeä peliväline. Lisäksi Putinin lähipiirillä on jalansija Suomessa.

PÄÄKIRJOITUS  
Kari Huhta HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja.

SELVÄTKIN asiat kirkastuvat joskus vasta sitten, kun ulkopuolinen sanoo ne. The New York Times kertoi viime viikolla, että Suomella on aivan keskeinen asema ja välinearvo Venäjän käymässä informaatiosodassa.
Kirjoituksen pääteemana on raskas häirintäkampanja, jonka uhrina on Venäjän informaatiosodasta uutisoinut Yleisradion toimittaja Jessikka Aro. Avainhavainto kuitenkin on, että Suomi on Venäjälle peliväline. 
Havainto ei ole uusi, mutta Suomessa se ei oikein hahmotu, eikä siitä ainakaan puhuta paljon.
TÄÄLTÄ katsottuna Suomi nähdään helposti sivunäyttämönä Venäjän ja lännen vastakkainasettelussa. Venäjälle tärkeämmiltä kohteilta vaikuttavat muiden muassa Baltian maat, Keski-Euroopan äärioikeisto ja Venäjää myötäilevät hallitukset esimerkiksi Unkarissa.
Suomessa kuitenkin yhdistyy Venäjän kannalta oleellisia asioita. Sijainti ja pitkä raja ovat vasta lähtöasetelma.
Tilanne hahmottuu, kun katsoo Venäjän Suomeen kohdistamia vaikutusyrityksiä kokonaisuutena. Kuvaan kuuluu sekin, että Suomi puhuu Venäjälle selkokielellä, kuten ulkoministeri Timo Soini (ps) teki Moskovassa maanantaina. Se ei kuitenkaan estä häirintää.
Turvapaikanhakijoiden ohjaaminen Venäjältä Suomen rajalle viime talvena oli osa pitkää sarjaa toimia, joihin myös Jessikka Aron häirintä kuuluu. Informaatiokampanja on jatkuva. Siihen kuuluu myös sotilaallinen voimannäyttö Suomen ympäristössä.
Ilmeinen tavoite häirinnässä on Suomen Nato-jäsenyyden estäminen, mutta Suomi on väline myös Venäjän sisä- ja ulkopolitiikassa.
Venäjän sisällä Suomen kautta rakennetaan kuvaa Venäjän arvostuksesta lännessä. Euroopassa Venäjä esittää yhteistyön Suomen kanssa merkkinä EU:n rintaman säröilystä.
HÄMMENTÄVINTÄ on merkitys, joka Suomella on ollut presidentti Vladimir Putinin lähipiirille.
Ei liene pelkkä sattuma, että Venäjän varakkaimpiin ihmisiin kuuluvilla Gennadi Timtšenkolla ja Boris Rotenbergillä on myös Suomen kansalaisuus.
Julkisen kuvan mukaan he ovat vastuussa Putinin rahakirstusta ja tulevat siitä ruhtinaallisesti palkituiksi, vaikka joutuvat vastaavasti elämään ruhtinaan mielivallan varassa.
Pakotteiden maailmassa on merkittävää, että heillä on täällä sama lainsuoja kuin muillakin Suomen kansalaisilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti