torstai 30. kesäkuuta 2016

Putin suosii turvallista teknologiaa ja pitää jäätelöstä – Tiedätkö nämä 10 seikkaa Vladimirista?




Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Ulkomaat 

Putin suosii turvallista teknologiaa ja pitää jäätelöstä – Tiedätkö nämä 10 seikkaa Vladimirista?

Vladimir Putin on johtanut Venäjää presidenttinä ja pääministerinä melkein kaksi vuosikymmentä, mutta mitä hänestä tiedetään ihmisenä? Putin vierailee perjantaina Naantalin Kultarannassa.



1. Putin pitää jäätelöstä

Putin on kertonut suosivansa terveellistä ruokaa, kuten vihanneksia. Aamuisin hän syö muun muassa puuroa. Putin pitää myös lampaanlihasta ja kalasta. Putin sanoo, ettei ole makean perään, mutta jäätelöstä hän pitää.

Putin syö jäätelöä
Putin syö jäätelöä kesäkuisella vierailullaan Nižni Tagilissa järjestetyssä asenäyttelyssä. Kuva: Reuters / EPA

Ruokatoimittaja Anja von Bremzen kertoo, että jäätelöstä pitävät neuvostosukupolven ihmiset ylipäätäänkin. Me kaikki söimme sitä talvella, vaikka vanhempamme yrittivät sen pakkasen takia kieltää, sanoo von Bremzen brittilehti The Telegraphin lainaamana.

2. Palkka kymppitonnin kuussa – Omaisuuden määrää arvuutellaan

Putin ilmoitti viime vuonna tuloikseen 8,9 miljoonaa ruplaa eli noin 125 000 euroa.


Putin kertoi myös omistavansa 1 500 neliötä maata, 77 neliön asunnon ja autotallin. Hänen käytössään on viran puolesta myös valtion omistama asunto.
Putin sanoi myös omistavansa kolme ajoneuvoa: neuvostoaikaisen Volga GAZ-21:n, Lada Nivan ja venetrailerin.
Putinin todellisen omaisuuden arvon on väitetty olevan kymmeniä miljardeja euroja ja häntä on syytetty korruptiosta. Putinia on jopa väitetty maailman rikkaimmaksi mieheksi.
Kreml on kiistänyt väitteet perättöminä.
Väitteiden mukaan Putin omistaisi muun muassa lähes miljardin euron arvoisen palatsin Mustanmeren rannikolla, sijoituksia energiasektorilla ja kymmenien miljoonien eurojen arvoisen huviveneen.

3. Strategiset mitat 170 senttiä ja 70 kiloa

Putin on 170 cm pitkä ja hänen painonsa on kerrottu olevan 70–79 kiloa.

4. Mustan vyön judoka julkaisi opetusvideon

Putin on tullut tunnetuksi urheiluharrastuksistaan ja siitä, että kuntoilu kuuluu hänen päivittäiseen ohjelmaansa.
Putin on harrastanut judoa 11-vuotiaasta asti ja hänellä on judossa musta vyö. Putin on myös Euroopan judoliiton ja kansainvälisen judoliiton kunniapuheenjohtaja.
Putin julkaisi vuonna 2008 opetusvideon judosta, Opi judoa Vladimir Putinin kanssa.

Putin judoharjoituksissa
Putin Venäjän judomaajoukkueen harjoituksissa Sotšissa tammikuussa. Kuva: Aleksei Nikolski /Sputnik / EPA

Putinin harrastuksiin kuuluvat myös useat muut urheilulajit kuten jääkiekko, laskettelu ja uinti.
Putin näyttäytyy mielellään kameralle urheilemassa tai tekemässä muutoin miehisyyttään korostavia tempauksia kuten lentämässä kurkiauran kanssa, ajamassa formula-autoa, kalastamassa tai ratsastamassa. Ja usein ilman paitaa.
Putinista on julkaistu myös muun muassa video, jossa hän treenaa punttisalilla Dmitri Medvedevin kanssa.

Video: Vladimir Putin osallistui Toivon lento -tapahtumaan, jonka tarkoituksena on suojella erittäin uhanalaista kurkilajia.
Video

Venäjän presidentti Vladimir Putin lensi ohjaajan kanssa ultrakevyttä lennokkia, jonka avulla autettiin nuoria kurkia muuttomatkan alkuun.

5. Intohimona kellot

Putinin kerrotaan olevan innostunut rannekelloista, joita hän on sekä keräillyt että antanut lahjaksi.
Vuonna 2012 venäläinen oppositioryhmä Solidaarisuus väitti, että Putinin kellokokoelman arvo olisi kuusi kertaa hänen vuosipalkkansa verran ja, että kokoelman helmi maksaa noin 450 000 euroa. Oppositio myös kyseli, miten Putinilla on varaa kelloihin.
Putinin on kerrottu myös lahjoittaneen kellojaan tavallisille ihmisille vieraillessaan eri puolilla Venäjää, muun muassa paimenen pojalle Tuvassa.

6. Suosikkirunoilija Omar Khaijam

Putinin suosikkifilosofi on Ivan Ijin, jota hän toisinaan siteeraa puheissaan.
Putinin suosikkirunoilija on Omar Khaijam, 1000–1100-luvuilla elänyt persialainen runoilija. Putinin suosikkirunot on koottu kirjaksi.

7. Putin pitää eläimistä


Punavalkoiseen ulkoilupukuun pukeutunut Putin leikkii kahden koiran kanssa lumisessa metsässä.
Putin ja hänen koiransa Buffy (oikealla) ja Jume huhtikuussa 2013. Kuva: Aleksei Družinin / Ria Novosti / EPA
Putin viihtyy eläinten kanssa ja hänellä itsellään on koiria.
Putinin kerrotaan myös nauttivan helikopteriajeluista tundran yllä ihailemassa luontoa sekä etsimässä tiikereitä ja karhuja.
Putin myös kuvauttaa itseään mielellään mitä erilaisimpien eläinten kanssa, jääkarhusta delfiineihin.

8. Huhuja suhteesta

Putin meni vuonna 1983 naimisiin lentoemäntä Ljudmila Šrekbnevan kanssa ja he saivat kaksi tytärtä, Marian ja Jekaterinan eli Mashan ja Katjan.
Vuonna 2013 pari ilmoitti eroavansa. Putinin naissuhteista on liikkunut vain vahvistamattomia huhuja.
Putinilla on väitetty olevan suhde entisen rytmisen kilpavoimistelijan, myös kansanedustajana toimineen Alina Kabajevan kanssa. Huhuja on liikkunut myös siitä, että pariskunta olisi saanut yhteisen lapsen.

Alina Kabajeva seisoo penkin edessä Venäjän parlamentin alahuoneen istuntosalissa. Kädessä hänellä on kännykkä, tabletti ja papereita.
Alina Kabajeva duumassa huhtikuussa 2011. Kuva: Sergei Ilnitski / EPA

Parlamentissa Venäjän tv-kanavat ovat usein poimineet Kabajevan kuviin muihin edustajiin verrattuna.
Myöskään tyttäriään Putin ei ole tuonut julkisuuteen ja heistä tiedetään vähän. Tytöt syntyivät Dresdenissä Itä-Saksassa, kun Putin työskenteli maassa Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n agenttina.
Tytöt kävivät Moskovan saksalaista koulua ennen kuin Putinista tuli pääministeri vuonna 1999.
Läntisten tiedotusvälineiden tietojen mukaan 31-vuotias Maria on opiskellut biologiaa Pietarissa ja lääketiedettä Moskovassa. Hänen kerrotaan työskentelevän biolääketieteen parissa ja olevan naimisissa hollantilaisen liikemiehen kanssa.
Vahvistamattomien tietojen mukaan pari olisi asunut jonkin aikaa Hollannissa. Putin on kuitenkin sanonut, että hänen molemmat tyttärensä asuvat Moskovassa.
Toinen tytär Jekaterina on 29-vuotias. Hänen on väitetty työskentelevän Moskovan yliopistossa ja olevan myös kilpatason tanssija akrobaattisessa rock'n rollissa.

9. Berlusconin perhetuttu


Putin ja Berlusconi halaavat.
Putin ja Berlusconi tapasivat lentokentällä Roomassa kesäkuussa 2015. Kuva: Telenews / EPA

The Moscow Timesin mukaan suhde lujittui kesällä 2002, kun Putinin tuolloin teini-ikäiset tyttäret viettivät kesän Berlusconin kesäasunnolla Porto Rotondossa.
Seuraavana vuonna Berlusconit saivat vieraakseen koko Putinin perheen.
Putinin ja Berlusconin on kerrottu olleen hyvin läheisiä, ja se on välittynyt myös julkisuudessa olleista kuvista.
Berlusconi vieraili viime vuonna Putinin kanssa Krimillä, vaikka Venäjän Krimin valtaus on kiristänyt idän ja lännen suhteita. 

10. Putin herää ja työskentelee myöhään

Putinin kerrotaan heräävän aamuisin myöhään, ja syövän ensimmäisen kerran puolenpäivän aikaan.
Aamiaiseen kuuluu muun muassa viiriäisenmunia, raejuustoa ja tuoremehua, kertoo Newsweekin julkaisemassa artikkelissa Ben Judah. Hän haastatteli kolmen vuoden ajan kirjaansa varten Putinia lähellä olevia ihmisiä.
Aamiaisen jälkeen Putin menee uimaan, koska viihtyy yksin vedessä. Seuraavana ovat vuorossa kuntosali sekä kuuma ja kylmä kylpy, Judah sanoo. Toisinaan Putin lukee ennen kuin aloittaa presidentilliset tehtävänsä.

Putin seisoo huoneessa, jossa on Venäjän ja Etelä-Ossetian liput, kaksi nojatuolia ja takka.
Putin odottaa Etelä-Ossetian johtajaa virka-asunnossaan Moskovan lähellä. Kuva: Maksim Šemetov / EPA

Alkuiltapäivästä on vuorossa raporttien sekä kotimaisten ja ulkomaisten lehtien luku, mikä yleensä tapahtuu Putinin tukevan puisen kirjoituspöydän ääressä. Hänen toimistossaan ei ole digitaalisia näyttöjä vaan presidentti suosii turvallista teknologiaa: paperisia asiakirjoja ja lankapuhelimia. Internetiä Putinin kerrotaan käyttävän harvoin.
Päivä jatkuu erilaisilla sovituilla tapaamisilla. Judahin mukaan Putin tekee paljon töitä ja työskentelee myöhään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti