keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

SAK:n uusi puheenjohtaja Jarkko Eloranta: Ay-liikkeen pitää muuttua, koska työ muuttuu...

Eloranta totesi linjapuheessaan Tampereella, että SAK on Suomen vahvin ay-brändi. Hän on oikeassa, kyllä SAK on kiistatta vahva.

Akava on keskusjärjestöistä ainoa, joka on kasvattanut viime aikoina jäsenmääräänsä. STTK on hiukan hiipumaan päin.
Voi olla, että tulevaisuudessa Suomessa on ainoastaan kaksi keskusjärjestöä.

Tällä hetkellä kaikki kolme SAK, STTK ja Akava puolustavat selkeästi paikkaansa.


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

SAK:n uusi puheenjohtaja Jarkko Eloranta: Ay-liikkeen pitää muuttua, koska työ muuttuu

Eloranta varoitti, että sopimusyhteiskuntaan aiheutetut pienetkin halkeamat voivat paineessa revetä ammottaviksi kuiluiksi. Hän seuraa tehtävässä SAK:ta seitsemän vuotta johtanutta Lauri Lylyä.

KOTIMAA  
KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA
Jarkko Eloranta
Jarkko Eloranta

SUOMEN SUURIN palkansaajien keskusjärjestö SAK on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Jarkko Elorannan vuosiksi 2016–2020. 
Hän siirtyy tehtävään julkisten alojen työntekijöitä edustavan JHL:n puheenjohtajan paikalta.
SAK:n liittoihin kuuluu noin miljoona palkansaajaa.
Eloranta, 50, on pitkän uran ammattiyhdistysliikkeessä. Hän on valtiotieteen maisteri, jonka pääaine oli kansainvälinen politiikka ja kansantaloustiede.
ELORANNAN SANOO, ETTÄ TYÖN muuttuminen tarkoittaa, että ay-liikkeen pitää uudistua.
Hänen mielestään pelisääntöjä ja sosiaaliturvaa pitää muuttaa pätkätöiden hallitsemalle työelämälle sopivaksi.
”Tarvitsemme nimenomaan molemmat. Pelkästään sosiaaliturvaa muuttamalla asioita ei saada korjattua – eikä veronmaksajilla olisi siihen varaakaan”, hän sanoi valinnansa jälkeen Tampereella tiistaina.
”Uuden työn tekijät eivät näy ay-liikkeen tutkassa. Tutkasignaalin ulottumattomissa kehittyy kuitenkin ilmiötä, jotka vaikuttavat myös nykyisiin jäseniimme. Ay-liikkeen pitääkin hakea uudenlaista työtä tekevät mukaan edunvalvontaan ja parantaa heidän asemaansa.”
”Pätkä-, silppu- ja osa-aikatyön määrä sekä nollasopimusten jatkuva kasvu ovat ilmiöitä, joihin on puututtava. Näiden rinnalle ovat nousemassa erilaiset tavat työllistää itse itsensä.”
ELORANNAN SANOO, ETTÄ palkansaajat ovat tehnyt Suomen taloustalkoissa oman osansa nyt kun kilpailukykysopimus on maalissa. ”Nyt on elinkeinoelämän ja yritysten vuoro näyttää.”
Hän sanoi, että hallituksen on näytettävä teolla, että sen sanaan voi luottaa.
”Julkisten palvelujen kurjistumisen kierre on katkaistava, työttömien kepittämisen on loputtava, haaveilu kahden kerroksen työmarkkinoiden luomisesta on haudattava”, hän luetteli ja jatkoi:
”Naisten palkkauksellista ja rakenteellista asemaa työmarkkinoilla on vahvistettava ja paluu kotiäitiyhteiskuntaan pysäytettävä. Koulutuksen ja osaamisen alasajoon on puututtuva, ammatillisen koulutuksen rapistuminen on estettävä.”
ELORANTA SANOO, että sopimisen yhteiskuntaa ei pidä rapeuttaa, koska se on hyvinvoinnin kivijalka. ”On myös hyvä muistaa, että pienetkin halkeamat perusrakenteissa saattavat paineessa revetä ammottaviksi aukoiksi. Silloin seuraukset ovat arvaamattomat ja vakavat”, hän sanoi puhuessaan SAK:n edustajakokoukselle Tampere-talossa.
”Jälkien siivoaminen taas on kallista ja vaikeaa. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme on poikkeuksellisen paljon painetta monista eri syistä. Siksikin perusrakenteiden ja instituutioiden olisi oltava timanttisessa iskussa, niin ettei halkeamia synny.”
Hän arvelee, että palkkapolitiikkaa tullaan jatkossa rakentamaan aikaisempaa hajautuneemmassa järjestelmässä. ”Siksi keskusjärjestöjen sisäisen koordinaation ja valmistelun sekä liittojen välisen yhteistyön ja tuen onkin noustava aivan uudelle tasolle”, hän sanoi.
ELORANTA SANOO, että ay-liikkeen pitää olla entistä osaavampi työelämän asiantuntija ja kehittäjä. ”Mutta ei meistä mitään työelämän konsultteja ole tulossa.”
Hän toivoo lisää yhteistyötä liittojen ja keskusjärjestöjen välillä, jotta kaikki ay-liikkeen voima saadaan käyttöön nykyisinä hankalina aikoina. ”SAK on muutosvoima”, hän sanoi.
ELORANTA SEURAA tehtävässä eläkkeelle jäävää Lauri Lylyä, joka johti SAK:ta seitsemän vuotta.
SAK valitsi myös edustajiston seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Pamin puheenjohtaja Ann Selin. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Matti Huutola.
Valinnat tehtiin SAK:n 19. edustajakokouksessa tiistaina Tampereella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti