lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kemin Sauvosaari valmiina Veikkausliigaan

Toivotaan, että Kemin Sauvosaaren takakentän uudet kuppi-istuinkatsomot täyttyvät aikanaan PS Kemin koipeleistä toiseen.

Suora nettilainaus Lounais-Lappi-lehdestä hiukan tuunattuna:

Sauvosaari valmiina Veikkausliigaan

TUNTEMATON
Sauvosaaren uuden katsomon kuppi-istuimet ruuvattiin kiinni talkoovoimin.


Tapani Juusola
Kemin Sauvosaaren uusi katsomo on valmis ottamaan yleisön vastaan sunnuntaina kun PS Kemi kohtaa Veikkausliigan ottelussa FC Lahden. 

Peli alkaa poikkeuksellisesti jo kello 13.30 käynnissä olevien jalkapallon EM-kisojen vuoksi.
Takakentän uudessa katetussa katsomossa on kuppi-istuimet 1100 hengelle. Lisäksi merenpuoleiseen katsomoon on kiinnitetty tuhatkunta kuppi-istuinta. Seisomakatsomoissa maalien takana tilaa on noin 800 hengelle, ja myös merenpuoleisessa katsomossa on jonkun verran seisomapaikkoja.
– Uskon että FC Lahti –otteluun ainakin istuimet täyttyy, ja katsojamäärä alkaa kakkosella, PS Kemin puheenjohtaja Antti Pasanen mietiskelee.
PS Kemin oma yleisöennätys on viime kauden päätösottelusta FC Jazzia vastaan jolloin PS Kemin nousua liigan oli todistamassa 2114 katsojaa.
Sauvosaaren urheilupuiston kaikkien aikojen yleisöennätys on vuodelta 1970 jolloin Innon ja HIFK:n välistä silloista Mestaruussarjan kamppailua oli seuraamassa 3947 katsojaa. Lähes samaan päästiin myös vuoden 1988 SM-sarjan ottelussa KePS-RoPS, jossa oli 3 906 katsojaa.
Sauvosaaren uusi katsomo on kolmikantainen hanke, jonka Ammattiopisto Lappia on toimittanut, Kemin kaupunki rakennuttanut ja jota seurat, etupäässä PS Kemi, käyttävät. PS Kemi on talkoovoimin kiinnittänyt kuppi-istuimet sekä uuteen katsomoon että merenpuoleiseen vanhaan katsomoon.
Katsomon piti alun perin valmistua jo 25.5. kaavailtuun otteluun PS Kemi-RoPS, mutta ottelun siirtäminen juhannusviikolle oli hyvä ratkaisu.
– Vaihtoehtona oli tehdä jo toukokuuksi tavallaan tilapäiskatsomo, mutta tämä nykyinen on pidemmän päälle parempi ratkaisu, Lappian tiimivastaava Martti Mylly painottaa.
Katsomon keskeisenä rakennusmateriaalina on käytetty CLT-levyjä, eli ristikkäin liimattuja puulevykerroksia.
– Tämä on ensimmäinen CLT-katsomo Suomessa. Meidän opiskelijoille tällä työllä on valtavan suuri merkitys. Heitä on motivoinut se että työn jälki tulee näkymään julkisella paikalla, Mylly kertoo.
Tuotantoon, elementtien kokoamiseen ja pintakäsittelyyn osallistui Lappian opiskelijoita sekä Kemin että Tornion rakennusaloilta.
– Kaikki on mennyt yllättävän hyvin. Kaikki ns. säätäminen on jäänyt vähiin, vaikka tämä on ollut uusi rakennustapa, Mylly iloitsee.
Myös Kemin kaupungilla ollaan hankkeeseen tyytyväisiä.
– Aikataulu oli epärealistinen, mutta siihen nähden kaikki on onnistunut hyvin. Ja katsomon lisäksi myös nurmikenttä on loistavassa kunnossa, Kemin kaupungin tekninen johtaja Mika Grönvall kehuu.
– Tämä on Kemin näköinen katsomo, PS Kemin puheenjohtaja Antti Pasanen puolestaan toteaa.
Aikataulu oli epärealistinen, mutta siihen nähden kaikki on onnistunut hyvin. Ja katsomon lisäksi myös nurmikenttä on loistavassa kunnossa.
Mika Grönvall

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti