keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Mitä myönteistä Meri-Lapissa?

Olin taannoin eräässä opettajien muistelotilaisuudessa, jossa entinen opettajakollega antoi minulle moitteita, että tekstejäni ei ole näkynyt paikallislehdissä. Kerroin hänelle, että en ole pitkiin aikoihin lähettänyt lehtiin tekstejä, koska pidän Blogisivuani.

Lupasin harkita asiaa. 

Lähetin lähes kuukausi (torstaina 12.05.2016) sitten alla olevan tekstin pikaharkinnan tuotoksena paikalliseen lehteen tavallisena sähköpostina. Sitä ei ainakaan toistaiseksi ole julkaistu. Voi olla, että se on massiivisen sähköpostitulvan mukana siirtynyt epähuomiossa bittitaivaaseen delete-näppäimen avustukselle.

Jos teksti kuitenkin vielä lehdessä julkaistaan niin mikäpä siinä...

Lähettämäni kommenttiteksti:

Mitä myönteistä Meri-Lapissa?

Paljonkin, vaikka välillä tuntuu siltä, että itkunsekaisen hammastenkiristyksen joukosta myönteisiä piirteitä ei haluta nähdäkään...

Meri-Lappia hallitsevat selkeästi Tornio ja Kemi. Pienkunnat: Keminmaa, Tervola ja Simo näyttävät elävän omaa itseriittoista toraelämäänsä, eivätkä välttämättä huomaa, että kehittymisen mahdollisuudet olivat ja menivät. Taannoinen kuntaliitos Kemin kanssa olisi muuttanut oleellisesti em. kuntien kehityssuuntaa.

Kyllä avoimesti on todettava, että Torniolla on tällä hetkellä monia potentiaalisia projekteja menossa, jotka toivottavasti onnistuvat toteutukseen saakka.

Entisen Lapin Kullan teollisuusalueen kehittäminen on ollut ripeää ja ennakkoluulotonta. Elämyskeskus on ajatuksena mielenkiintoinen ja ilmeisesti vastaa nykymenon tarpeita.

Oluenpanon palautuminen alueelle - näinkin lyhyen toimintakatkon jälkeen - on tärkeä elementti. Kiinnostus asiaan tuntuu olevan hyvä.

Vastikään on julkistettu kolmen kerrostalon rakentaminen ja rakentaja. Oletettavasti niille on Torniossa tilausta.

Erikseen on tuotava esiin Näränperän Torandan viihdekeskuksen kehittäminen, jossa katsellaan kauas tulevaisuuteen.

Toki Torniollakin ovat omat kipupisteensä: Muun muassa Nanson alasajo ja Outokummun saneerausirtisanomiset. Ne kyllä rassaavat kohtuuttomasti torniolaisia.

Toivottavasti rajanpinnassa Haaparannan puolella olevat murheellisen näköiset betonipaalutukset saavat lähiaikoina uuden ilmeen ympärilleen. Kyseisellä alueella on Torniollekin erittäin suuri merkitys.

Itse olen vuosia lievästi sanoen ihmetellyt, miksi rajan pinnassa, käytännössä kahden valtakunnan - Suomen ja Ruotsin - alueella olevalle golfkentälle ei löydy suurempaa roolia kansainvälisten golfturnausten toteuttamisessa.

Kemin Ajokseen kiinalaisen Kaidin suunnittelema biodieselhanke olisi enemmän kuin lottovoitto toteutuessaan. Mediatietojen perusteella hanke etenee alustavien suunnitelmien mukaisesti. On aivan varmaa, että kantoja - mm. EU-kantoja - on vielä runsaasti kaskessa mutta monet - minä mukaan lukien - luottavat, että tällä kerralla hanke onnistuu. Se saattaisi avata vuosikausia esillä olleen Sarius-hankkeenkin…

Kemin ja sitä myötä koko talousalueemme matkailuun luodaan kovia odotuksia. Nimenomaan ympärivuotinen matkailu on se osa-alue, johon haetaan erilaisia ratkaisumalleja. Edelleenkään merta/lähisaaria ei ole saatu hyödynnetyksi matkailusuunnitelmissa riittävästi.

Perinteiset - Lumilinna ja matkailujäänmurtaja Sampo - oheispalveluineen eivät riitä. 

Lumilinnan siirtyessä Kemin sisäsatamasta Mansikkanokan alueelle, sille löytynee uutta ilmettä varsinkin, kun alueelle on tarkoitus rakentaa kaksikymmentä pientä, uudentyyppistä lasihuvilaa. Ne on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön.

Mielestäni merihenkinen siirtolapuutarha-ajatus Kemissä on edelleen toteuttamiskelpoinen. 

Matkailun kehittäminen vaatii jatkossa edelleen KEMI-TORNION-lentokentän ja asialliset lentovuorot liittymälentoineen...

Kesämatkailua on mahdollisuus elävöittää hyvin yksinkertaisilla ratkaisumalleilla > perheiden omaehtoisella mato-ongintatapahtumilla. Tapahtumilla, joissa perheet ohjattuina pääsevät toteuttamaan koko tuotantoprosessin alusta loppuun.
Puhumattakaan, että perheet viedään ammattikalastajien kanssa avomerelle lohen-/siianpyyntiin...

Kemi on kulttuurikaupunki. Meillä on upea ja monipuolinen kulttuurikeskus. Kemi on myös liikuntakulttuurikaupunki, josta viimeisimpänä osoituksena on PS Kemin pelaaminen Valioliigassa. On hieno asia, että Kemin kaupunki päätti tilata Sauvosaaren takakentän katsomon Ammattiopisto Lappialta. Katsomossa toteutetaan CLT-tekniikkaa - hyvä niin...

Toivottavasti nuo Kemin liikuntapaikat saadaan organisatorisesti pikapuolin yhteen nippuun.

Kemiin on ymmärtääkseni vapautumassa, ydinvoimalakaavan purkautumisen myötä, upea merenläheinen Satamakankaan alue. 

Itse toivon vilpittömästi, että Ruutin ns. koirapuiston alueen rantarakentaminen käynnistyy aluksi suunnitellulla rivitalohankkeella.

Kemin pahin ongelma on työttömyys, nimenomaan pitkäaikaistyöttömyys, joka heijastuu välillisesti myös sosiaali- ja terveyspalvelujen korkeisiin kustannuksiin. Siksi jokainen työpaikka tänne on tärkeä, elintärkeä.

Kemi ja Tornio ovat koulukaupunkeja. On ollut myönteistä havaita, että yhteinen hätä mm. Lapin ammattikorkeakoulun osalta, on pitänyt ajatukset samansuuntaisina Rovaniemi-keskeisten omistusjärjestelyjen suhteen.
   
Kesänalun pohdiskeluin
Aki Pyykkö
Kemi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti