keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Terrafamen tulevaisuus ratkesi - vai ratkesiko sittenkään...

Alla olevassa artikelissa todetaan:

Terrafamen rahoitusneuvottelut vaikeutuivat huhtikuun lopulla, kun Vaasan hallinto-oikeus asetti Terrafamen purkuputken sulfaattikiintiöille tiukemmat rajat kuin yhtiö oli odottanut. Lisäksi oikeus muutti purkuputken ja koko kaivoksen ympäristöluvat määräaikaisiksi. Silloin yhtiö varoitti, että todennäköisyys yksityisen rahoituksen saamiselle pienenee.

Olen muistaakseni aikaisemminkin kirjoittanut, että Vaasan hallinto-oikeus ei ole ensimmäistä eikä todennäköisesti viimeistäkään kertaa suhmuroimassa = sotkemassa äänestyspäätöksillään suomalaista elämänmenoa.

Tosin em. laitos saa erinomaiset arvosanat mm. Talvivaaran superkriitikolta Jukka Oksaharjulta, jolle tämänpäiväinen valtiopäätös on mannaa. Hän ei kuitenkaan säästele suomalaisia päättäjiäkään nimeämällä heidät lähes vähä-älyisiksi tai sinnepäin...

Entisessä Talvivaara-emoyhtiössä on noin 80.000 suomalaista piensijoittajaa.

Alla olevassa artikkelissa todetaan myös:

Terrafamen kaivostoiminnan ylösajon loppuun viemisen vaatiman lisärahoitustarpeen yhtiön johto arvioi aiemmin tällä viikolla 220-260 miljoonaan euroon.

Terrafamen yhtiön johdon luottamus, usko asiaansa on kova, vaikka valtion = poliittisten päättäjien usko horjuukin. Toki valtio on - tähän saakka viimeisen runsaan vuoden aikana toiminut lähes mallikelpoisesti...

Onko em. piensijoittajilla luottamusta asiaan? Hattu kiertämään, sano! Kolmisen tonnia/osakkeenomistaja > jyvitettynä osakemäärien mukaan tosin aika lailla muuta. 

Jos yksityisiä sijoittajia ei löydy ja niin sanottu hallittu alasajo kuitenkin toteutetaan, löytyykö siinä entiselle Talvivaara emoyhtiölle/pörssiyhtiölle järjellistä työtä...

Pieni loppukevennys vakavaan asiaan on kuitenkin paikallaan:

Olen henkilökohtaisesti huono, suorastaan surkea veikkaamaan, mutta ennustaa voi kukin tahollaan aivan estottoman vapaasti - minäkin.

Ennustan, että kohta löytyy ulkopuolinen taho, joka ostaa valtiolta koko Terrafame (Nälkämaa) roskan yhden (1) euron (€) hinnalla ja lähtee nykyisen Talvivaara emoyhtiön Pekka Perän viitoittamalle tielle.
Tuotannon ylösajo jatkuu, vesitilanne tiukoista lupaehdoista huolimatta saadaan hallintaan, nikkelin hinta nousee taivaisiin ja em. ulkopuolisen tahon edustajat = pääomasijoittajat hymyilevät leveästi sikarinsavuisessa kabinetissa hyvää konjakkia/viskiä maistellen. Siihen heillä on muuttuneessa tilanteessa totisesti varaa...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Terrafamen tulevaisuus ratkesi - Valtio valmistautuu Terrafamen kaivoksen hallittuun sulkemiseen


Terrafamen tulevaisuus ratkesi - Valtio valmistautuu Terrafamen kaivoksen hallittuun sulkemiseen
KUVA: TIINA SOMERPURO/KL
Sotkamossa entistä Talvivaaran kaivosta ylösajavan Terrafamen kohtalo ratkesi.
Keskiviikkona kokousta pitänyt talouspoliittinen ministerivaliokunta antoi päätöksen Terrafamesta iltapäivällä.
Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) aloitti ministerivaliokunnan kokouksen jälkeen tiedotustilaisuuden liki puoli tuntia myöhässä.
Terrafame-päätös oli vaikea Rehnin mukaan. Talvivaarasta saatin hänen mukaansa raskas perintö valtiolle.
Rehnin mukaan valtio valmistautuu Terrafamen kaivoksen hallittuun sulkemiseen.
"Terrafamen tilanne on hankala ja hankaloitunut entisestään viime kesästä. Vaasan päätös tappoi lupaavat neuvottelut yksityisestä rahoituksesta. Nikkelin hinta on toinen asia. Rahoitusneuvottelut yksityisestä rahasta kuitenkin jatkuvat.
"Huonoja uutisia kertyy tälle päivälle. Se kertoo rakennemuutoksesta," Rehn alusti infoa, ja viittasi myös Microsoftin keskiviikon uutisiin.
Terrafamen kaivostoiminnan ylösajon loppuun viemisen vaatiman lisärahoitustarpeen yhtiön johto arvioi aiemmin tällä viikolla 220-260 miljoonaan euroon. Vastaavasti alasajon kustannusarvio on liikkunut 300-500 miljoonassa eurossa.
Terrafamen rahoitusneuvottelut vaikeutuivat huhtikuun lopulla, kun Vaasan hallinto-oikeus asetti Terrafamen purkuputken sulfaattikiintiöille tiukemmat rajat kuin yhtiö oli odottanut. Lisäksi oikeus muutti purkuputken ja koko kaivoksen ympäristöluvat määräaikaisiksi. Silloin yhtiö varoitti, että todennäköisyys yksityisen rahoituksen saamiselle pienenee.
Entistä Talvivaaran kaivosta Sotkamossa pyörittävä Terrafame osti kaivostoiminnan konkurssipesästä viime vuoden elokuussa ja aloitti sen jälkeen ylösajon valtion rahoituksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti