torstai 26. toukokuuta 2016

Ensimmäisten savustusahventen nauttiminen Selkäsaaressa tänä kesänä...

Niin kuin muistat, katiskat ovat olleet Selkäsaaren pohjoispäädyn rantavesillä "keskellä ei mitään" ahvenia pyytämässä.

Ajelimme - minä ja vaimoni - pikapikaa tänään aamulla kokemassa ne Selkäsaareen mennessämme. Jälleen oli yhteensä kahdeksan ihan hyvänkokoista ahventa, yksi pieni hauki ja kymmeniä pikkuahvenia. Hauki ja pikkuahvenet palauttiin mereen. Katiskat siirrettiin aavistuksen verran Kojukallion suuntaan...
Kemin kirkonkylän osakaskunnan vesialueet saavat vielä odottaa katiskoitamme, sillä näinkin kalantarve näyttää hoituvan.

Selkäsaaren pohjoispäätyyn ajellessamme yllätyimme uudesta näkymästä. Ajoväylämme oli tukittu verkolla! Onneksi verkko oli merkattu asiallisesti. Totta kai mietiskelimme, kuka mahtaa olla asialla...

Ei varmasti Selkäsaaren mökkiläisiä, vaan joku noviisi, harrastelijakalastelija. Niin kuin aikaisemmin olen kirjoittanut, viime syksyn syysmyrsky on repinyt meidän väyläpoijumme irti. Emme ole vielä laittanee uusia paikoilleen, koska ainakin toistaiseksi muistamme ruopatun väylän paikan.

Kojukallioon on ilmestynyt joku "elämäntapaintiaani", liekö sama, joka touhusi siellä jo viime kesänä. Kukaties hän/he on/ovat näitä harrastelijakalastajia. Seurataanpa tilannetta! 

Veden pinta oli tosi alhaalla. Jouduimme jättämään veneen aivan uuteen paikkaan.

Niin kuin tämän artikkelin otsikosta ilmenee: Ensimmäisten savustusahventen nauttiminen Selkäsaaressa tänä kesänä on tapahtunut. Kalat eivät voi tuoreempia olla kuin tässä tapauksessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti