perjantai 13. toukokuuta 2016

Putin: Naton ohjuskilpi on askel kohti varustelukilpaa...



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Ulkomaat  | 

Putin: Naton ohjuskilpi on askel kohti varustelukilpaa

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo, että asevoimien varustelusuunnitelmia on muokattava Eurooppaan rakennettavan ohjuspuolustusjärjestelmän takia.

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo, että Yhdysvaltain Eurooppaan rakentama ohjuskilpi on askel kohti asevarustelukilpaa. Yhdysvaltain, Naton ja Romanian edustajat vihkivät eilen torstaina käyttöön Romaniassa Deveselun tukikohdassa sijaitsevan torjunta-aseman, joka on osa laajempaa ohjuspuolustusjärjestelmää. Tänään pidetään toisen torjunta-aseman rakennustöiden aloitusseremonia Puolassa.
Putin sanoi, että Venäjä ei aio tulla vedetyksi varustelukilpaan mutta asevoimien varustelusuunnitelmia pitää muokata Naton ohjuskilven takia. Putinin mukaan ohjuskilvestä koituvat uhat on typistettävä. Venäjä katsoo ohjuskilpihankkeen murentavan sen strategista ydinasepelotetta ja uhkaavan Euroopan sotilaallista voimatasapainoa.
Karttagrafiikka.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
– Tietenkin teemme kaikki välttämättömät toimet, jotta säilytämme strategisen voimatasapainon, joka on kaikkein luotettavin takuu suurimittaisten sotilaallisten konfliktien välttämiseksi, Putin sanoi valtiollisen RIA Novosti -uutistoimiston mukaan.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi Romanian torjunta-aseman avajaisissa, että järjestelmä on puhtaasti puolustuksellinen. 

Putin ei yhtynyt näkemykseen.
– Se ei ole puolustuksellinen järjestelmä, se on osa Yhdysvaltain strategista ydinasepotentiaalia, joka on sijoitettu periferiaan, tässä tapauksessa Itä-Eurooppaan, Putin sanoi.
Yhdysvallat ja sotilasliitto Nato ovat sanoneet, että ohjuspuolustusjärjestelmää ei ole suunnattu Venäjän ydinpelotetta vastaan. Nykyisten suunnitelmien mukainen järjestelmä ei edes kykenisi torjumaan ydinaseiskua Venäjän massiivisesta arsenaalista.

Putin: Iranista ei ydinaseuhkaa

Hanketta on perusteltu Iranin rakentamien ballististen ohjusten uhalla. Putinin mielestä Iran ei muodosta ydinaseuhkaa, kun Iranin kanssa saatiin viime vuonna solmittua sopimus kiistanalaisesta ydinohjelmasta.
– Missä nyt ovat nämä Iranin ydinaseuhat? Niitä ei ole. Itse Yhdysvallat allekirjoitti sopimuksen Iranin kanssa ja oli yksi sopimuksen aloitteentekijöistä, Putin sanoi.
– Siinä he tekivät oikein ja me tuimme tätä Yhdysvaltain hallinnon kantaa. Nyt uhkia ei ole mutta ohjuspuolustusjärjestelmän perustaminen jatkuu.
Kiista ohjuspuolustusjärjestelmästä hiersi Venäjän ja länsivaltojen suhteita jo ennen, kuin Krimin miehitys ja Itä-Ukrainan sota suistivat suhteet nykyiseen aallonpohjaansa.
Jännitteet näkyivät viime kuussa Itämerellä, kun Venäjän sotilaskoneet lensivät erittäin läheltä Yhdysvaltain USS Donald Cook -alusta, joka toimii osana ohjuskilpeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti